Kuukausi sitten aloitettiin kisakausi Pärnusta, parin päivän treenileirillä. Heti ensimmäisenä päivänä menin turvalleni ja siinä katkesi solisluu. En kertonut kenellekään, hammasta purren lähdin liikkeelle ja treenasin seuraavan päivän. Tiesin, että avauskisat ovat lähellä ja oli saatava mahdollisimman paljon harjoituskierroksia alle.
Nyt ensimmäinen kisaviikonloppu Alastarossa koitti. Torstaina oli viileät olosuhteet, mutta kävin ajamassa pari settiä. Perjantaina aamulla lähdin ajamaan hyvillä fiiliksillä, mutta jälleen vedin lipat.
Uusi tekniikka vaatii opettelua
Pyörä on huippuhyvä, siitä ei ole kahta sanaa. Pyörä toimii kyllä, kuski ei. Minulle uusi ulottuvuus on blipperi, joka on elekroniikan puolella moottoriohjausjärjestelmässä oleva avustin, joka antaa automaattisesti välikaasun, kun kuski tulee kurviin ja vaihtaa vaihdetta pienemmälle. Kun toiminto on käytössä, pyörä on vakaampi kurviin ajettaessa. Sillä saadaan kuskille helpotusta ajamiseen, kun ennen kaikki on tehty manuaalisesti kytkintä käyttämällä ja välikaasuakin käytetty omalla ranteella tarpeen vaatiessa.
Superbike ja Superstock 600 -luokat ajettiin samassa lähdössä. Kuvassa Mikko Uski (vas.), Mikko Jeminen ja Kirsi Kainulainen. Kuva: Harjukuvat
Blipperi toimii kuin kello ja tykkään siitä toiminnasta, silloin kun kaikki natsaa. Mutta en ole vielä täysin sisäistänyt, että mitä ja miten. Vaihteen vaihdon pitää olla määrätietoinen ja silti rauhallinen. Haasteita aiheuttivat jalkatapit/vaihdepoljin, että ne saadaan juuri minulle sopiviksi.
Minulla on pieni jalka, jolloin vipuvarsi jää pieneksi ja voimaa on vähemmän vaihdepoljinta käyttäessäni. Kun päättää vaihtaa vaihdetta, niin sen täytyy tapahtua. Hipomisia ei saa tulla. Virheellinen vaihtotapa on syy, miksi kausi ja Alastaron viikonloppu alkoivat kaatumisella. Olen tarjonnut pienempää vaihdetta, mutta pyörä ei ottanutkaan sitä. Signaali on kuitenkin lähtenyt ja moottorinohjausjärjestelmä antaa automaattisesti välikaasua, mutta ajoitus on siinä kohtaa täysin väärä. Jarrutus on ollut pitkän matkaa käynnissä, jarrupaine kasvaa tahattomasti välikaasun ansiosta kun siinä tapahtuu semmoinen töytäisy. Siinä kohtaa pyörää ei pysty enää hallitsemaan, kun eturengas on pudonnut alta.
Varusteiden huoltoa. Kuva: Harjukuvat
Molemmilla kerroilla kaaduin samalla tavalla. Alastarossa ei sattunut mitään fyysisiä vammoja, mutta korvien väli romuttui täysin, kun syynä ei ollut "normaali ajovirhe": tulit liian kovasti, jarrutit huolimattomasti tai mitä ikinä voi ollakin tämmöisiä perinteisiä ajovirheitä. Tuntui että minulta on viety kaikki avaimet ja eväät siihen, miten voin korjata tilanteen, ettei enää kävisi vastaavaa.
Askel askeleelta ja tiimin avustuksella siitä selvittiin. Tiimi korjasi ensinnäkin ruttuun menneen pyörän. Viikonlopun aikana, mekaanikkoni Caijo (Carl-Johan Källman) ja Joel (Vinnikainen) rakensivat jalkatapit/vaihdepolkimen ainakin kymmenen kertaa ja vaihtoivat polkimien asentoja uudestaan ja uudestaan, että niiden asento saatiin minulle optimaalisiksi.
Lauantai
Aika-ajoihin ei ollut mitään kierrosaikatavoitetta. Piti unohtaa täysin, missä olen ollut ja missä olen nyt. Tavoitteena oli vaan saada kierroksia alle. Kierrosaikanäytöt teipattiin yli, harjoittelin vain vaihteiden vaihtamista. Vaikka on yli 30 vuotta treenannut ja ajanut kilpaa, niin tuntuu hullulta, että pitää vielä palata siihen, miten vaihteita vaihdetaan.
Sama juttu kauden ensimmäiseen osakilpailuun. Ei mitään kierrosaikatavoitetta ja kaikki sijoitustavoitteetkin nollattiin kokonaan. Päämääränä oli saada ehjä kisa, sellainen "päänselvitysstartti". Siitä lähdettiin. Ajattelin, ettei ole mitään väliä, olenko viimeinen tai toiseksi viimeinen. Koitin ajaa tasaisia, virheettömiä kierroksia. Riittäisi, että näkisin ruutulipun.
Tavoite, ruutulipun näkeminen täyttyi molemmissa Kirsi Kainulaisen ajamissa lähdöissä. Kuva: Harjukuvat
Kisan edetessä luotto kasvoi sen verran, että sain varmuuden vaihtamiseen. En pystynyt nostamaan kierrosaikaa, enkä siihen tilanteeseen sitä halunnutkaan. Kuitenkin saatiin hyvät väännöt Aleksi Hyvärisen kanssa. Kilvan ajaminen maistui siinäkin hetkessä ja ajattelin, että kyllä ainakin tämän haluan yrittää itselleni kääntää voitokseni. Ihan kalkkiviivoilla siinä onnistuin.
Tiukkaa kisaa Aleksi Hyvärisen kanssa. Kuva: Harjukuvat
Kisan jälkeen oli huojentunut olo, että kyllä tämä tästä. En tietenkään ikinä ole kuuta taivaalta tavoitellut, eikä lauantain kisan jälkeen tullut sellaista tunnetta, että kyllä huomenna taivas repeää. Mutta itselle oli helpotus, apina putosi harteilta, suunta oli oikea.
Sunnuntai
Sunnuntain aamulämppärissä ajoin vain kierroksia, rentous puuttui hommasta edelleen. Keskityin muutamiin asioihin, missä pitää työskennellä paremmin, oli vauhti mikä tahansa. Ne sain korjattua. Juhan (Helenius) kanssa katsottiin vielä dataa läpi, etten töppäile vaihteissa ja kun vauhti on niin hiljainen, niin tehtiin vielä päätös säätää pyörän alusta löysemmäksi. En epäröinyt yhtään, vaikka tehtiin niin radikaali muutos vielä ennen kisalähtöä.
Datan läpikäyntiä Juha Heleniuksen kanssa. Kuva: Harjukuvat
Kilpailussa lähdin pikkuhiljaa nostamaan rytmiä, mutta ei vauhti päätä huimaavaa ollut. Olen monta, monta sekuntia jäljessä siitä, mitä olen pystynyt aikaisemmin ajamaan. Mutta tässä kohtaa se on ihan sivuseikka. Edelleen on lukko päällä omassa tekemisessä, mutta suunta on nyt kuitenkin jo oikea.
Viikon päästä ollaan menossa treenaamaan Motoparkkiin. Siellä homma jatkuu. Odotan jo sitä sunnuntaita. Tästä selviää vain treenaamalla.
Tämä oli vain yksi kisaviikonloppu. Meillä on vielä pitkä kausi edessä, syyskuulle asti. Nyt pitää saada ehjiä suorituksia ja mahdollisimman paljon kierroksia alle. Vauhti ja osaaminen ovat kuitenkin siellä tallessa, kestää vain hetken kaivella sitä esiin.
Erittäin iso kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, ystäville, tukijoille, Alastaron kilpailun järjestäjille/talkoolaisille ja ennen kaikkea tiimille. Isoin kiitos Caijolle ja Joelille, että jaksoivat tehdä pitkiä päiviä ajoittaisesta turhautumisestani huolimatta. Hienoa, että on tämmöinen porukka ympärillä. Ilman heitä olisin perjantaina pakannut kassini ja lähtenyt kotiin. Näillä eväillä jatketaan eteenpäin. Kausi jatkuu kolmen viikon päästä Motoparkissa. Toivottavasti siellä ollaan taas vahvempana.
HRT Racingin tiimin Juha Helenius (vas.), Kirsi Kainulainen, Joel Vinnikainen ja Caijo (Carl-Johan Källman).
HRT Racingin tiimin, Superbike-luokassa ajavilla Eeki Kuparisella ja Peter Palorannalla viikonloppu sujui loistavasti. Eeki Kuparinen oli molemmissa viikonlopun lähdöissä luokkansa paras ja tallikaveri Peter Paloranta kuittasi molempien lähtöjen kolmannen sijan.
Aiheesta aikaisemmin:
Road Racing: Kirsi Kainulainen vaihtoi tiimiä, ajaa tulevan kauden Yamahalla HRT Racingin tiimissä
Ratamoottoripyörilijä Kirsi Kainulaisen paluu rr-radoille vakavan loukkaantumisen jälkeen