Sähkömoottoripyörävalmistaja Verge on koonnut neuvonantajiston, johon kuuluvat mm. Aston Martin Lagonda Plc:n ja McLaren Automotiven entinen talousjohtaja Mark Wilson sekä F1-legenda Mika Häkkinen, jotka tuovat mukanaan arvokasta asiantuntemusta.
“Autoilla ja moottoriurheilulla on ollut tärkeä rooli elämässäni, jonka vuoksi Vergen tarjoama mahdollisuus oli vastustamaton. Uskon Vergen innovaation, huippuluokan designin ja kunnianhimoisen vision vievän yhtiön vielä pitkälle. On inspiroivaa päästä tukemaan yhtiön globaalia kasvua oman kokemukseni, tietämykseni ja verkostojeni kautta", kertoo Mark Wilson.
Autoilualan huippunimien lisäksineuvonantajiksi on kutsuttu ammattilaisia muiltakin aloilta. Tietoturva-asiantuntija ja tietoturvayhtiö WithSecuren tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen tuo roolinsa myötä näkemystä teknologisten innovaatioiden kehitystyöhön.
“Turvallisuus on olennainen osa edistyksellisen moottoripyöräteknologian kehitystyötä. Pyrin aina miettimään tapoja suojata ja turvata verkkoon kytkettyjä laitteita – vaikka ne liikkuisivat 250 kilometrin tuntivauhdilla”, Mikko Hyppönen kertoo.
Verge Motorcycles on avannut Lontooseen innovaatiokeskuksen ja etsii sinne huippuosaajia. Vergellä on ennestään alkuvuodesta perustettu tuotekehitysyksikkä San Franciscossa Kaliforniassa. Siellä yrityksen toimintaa vetää Piilaaksossa Suomen vienninedistäjänä toiminut Pekka Pärnänen.
Vergen tavoitteena on kasvaa nopeasti ja laajentaa toimintaa yhä uusille markkinoille, missä neuvonantajilla on oma roolinsa, kerrotaan Vergen tiedotteessa.
Yritystä kiinnostaa myös verkottunut ja automaattiliikenne, tekoäly ja ihmisen sekä koneen välinen käyttöliittymä sekä konenäkö- ja sensoriteknologian ymmärrys.
Aiheesta aiemmin:
MP23: Vergen keksijä Teemu Saukkiolle kaksipyöräisten sähköistämisen innovaatiopalkinnto