Suomalaisista Roni Kytönen ajoi kymmenenneksi, ja oli päivän nopein pienen luokan pyörää ajavista kuljettajista. RedMoto Honda -kuljettaja jäi päivän voittajasta minuutin ja 43 sekuntia. Kytönen oli hyvässä vauhdissa kilpailun toisella crossitestillä, joka ajetaan pehmeällä hiekalla, ja hän kirjasi sinne kaksi kertaa yleiskilpailun neljänneksi nopeimman kierrosajan.

"Jälleen ihan hyvä päivä ja tiukkaa sekunti taistelua. Tänään tein viimeisellä extremellä hieman isomman virheen ja kaaduin, mutta muuten päivä tuli puhtaasti läpi. Endurotestillä en tänään päässyt ihan parhaaseen vauhtiin, mutta sitten toiselle crossitestille, joka ajetaan sellaisella ”biitsillä” onnistuin tekemään hyviä aikoja. Huomenna on luvassa varmasti jälleen tiukka kilpailu sijoituksista," Kytönen kertoi.

Hermanni Haljalan päivä kulki puolikuntoisena flunssan viedessä voimia varsinkin kilpailun loppupuolella, sijoituksen ollessa 31.

"Tänään realisoituvat vähäiset pätkän kävelyt ja terävyyden puute olotilan johdosta. Parit lipat tuli vielä kisan loppupuolella otettua, niin meni sitten muutama sija siinä hässäkässä. Sunnuntaina ajan, jos olo pysyy tämän kaltaisena, toivottavasti hiukan saisi terävyyttä tuohon tekemiseen, niin olisi sijoja edeltä otettavissa."

Samuli Puhakainen oli samoilla ajatuksilla päivän tapahtumista ja miehen sijoitus oli 34.

"Koko päivä oli todella voimatonta ja kankeaa ajon suhteen. Mutkaan mennessä sisään huomasi, että sieltä tultiin ulos ja kaasun olisi pystynyt avaamaan huomattavasti aikaisemmin, kuin nyt tuli tehtyä. Sunnuntaina ajetaan, jos olo ei tästä pahene, mutta varsinkin siirtymillä huomasi väsymyksen, mitä flunssa aiheutti."

Haljalan ja Puhakaisen kulkupelit. Kuva: Christiano Morello.

Haljalan ja Puhakaisen kulkupelit. Kuva: Christiano Morello.

Juho Ahokkaan kohtalona oli keskeytys tekniseen vikaan.

Huomisen kilpailun tuloksia voi seurata täältä.

Tulokset, lauantai:

Italian avoin enduro mestaruussarja, Grado, 1. kilpailupäivä

Yleiskilpailu:

1) Andrea Verona, ITA, Gas Gas 1.03.50,43 2) Brad Freeman, GBR, Beta +14,88 3) Steve Holcombe, GBR, Beta +49,93...10) Roni Kytönen, FIN, Honda +1.43,07...31) Hermanni Haljala, FIN, Beta +4.08,63...34) Samuli Puhakainen, FIN, Beta +4.21,49...Juho Ahokas, FIN, Beta, kesk.