Bespoke Rallies'in Lontoo-Dakar Enduro on sekä autoille että moottoripyörille tarkoitettu marathon-ajotapahtuma. Se suoritetaan samassa hengessä kuin aikanaan kuuluisa Peking-Pariisi-tapahtuma tai Etelä-Amerikan Grand Prix't.
Kyseessä on kova, 22 vuorokautta kestävä, ihmisten ja koneiden testi. Lähtö tapahtuu Brooklandin Museolta Surreystä Lontoosta kuudentena päivänä marraskuuta. Sieltä reitti etenee läpi Ranskan ja Espanjan. Gibraltarista pyyhälletään laivalla Tangerin satamaan ja siitä seikkailu varsinaisesti alkaa. Atlas-vuorilta suunnataan Saharan erämaahan Marokkoon, Länsi-Saharaan ja Mauritaniaan. Päätepisteenä on 6500 kilometriä myöhemmin Dakar 27. päivänä marraskuuta. Eli kaupunki, missä tarunhohtoisen, alkuperäisen rallin reitin päätepiste oli vuosina 1978 - 2008.
2022 Dakar-seikkailu järjestetään mahdollisimman alkuperäisillä reiteillä.
"Kisaluokkia ovat vintage-, klassikko-, hatchback- ja nelivetoautot. Lisäksi on kolme eri luokkaa moottoripyörille, joihin on jo ilmoittautunut 15 kilpailijaa. Muutamalle kaksipyöräiselle osallistujalle on vielä tilaa, joten kannattaa käydä sivustollamme lisätietoja katsomassa", Bespoke Rallies tiedottaa. Bespoken sivustolle tutustumaan Lontoo-Dakar-Enduroon ja muihin heidän järjestämiinsä tapahtumiin pääset tästä.
Ralli ei ole samalla tavalla rankka osallistujille kuin maailman vaativimmaksi endurotapahtumaksi äänestetty alkuperäinen Dakar-ralli, vaan siihen verrattuna kyse on lähinnä ajelusta. Tietenkään matkan pituutta ja vaatimuksia ei kannata aliarvioida, ja ajokin olisi syytä olla maastokelpoinen. Reissua mainostetaan touring-endurance-tapahtumana.
Ranskan ja Espanjan läpiajon jälkeen Gibraltarista pyyhälletään laivalla Tangerin satamaan ja siitä seikkailu varsinaisesti alkaa. Atlas-vuorilta suunnataan Saharan erämaahan seikkaillen länttä kohti Länsi-Saharan dyyneillä ja Mauritaniaan etelässä. Reitti vilisee tuttuja eksoottisia ja mielikuvitusta kutkuttavia paikannimiä.
Kyse on maratontapahtumasta aivan kuten Peking-Pariisi-rallissa tai Etelä-Amerikan Grand Prix'ssä, joissa on kyse sekä toveruudesta että kilpailusta samassa määrin. Tiet vaihtelevat hyväkuntoisesta asvaltista täysin offroad-jaksoihin, joten ajoneuvon valintaan kannattaa kiinnittää huomiota.
Matkaa tehdään perinteisesti tiekirjan avulla, mutta järjestäjän puolesta on mukana huoltoauto ja huoltohenkilökuntaa.
Ralli piti ajettaman alunperin jo tämän vuoden helmi-maaliskuussa, mutta ilmeisesti korona sotki aikatauluja.
Aiheesta aiemmin:
Bespoke Rallies järjestää 2022 Dakar-seikkailun mahdollisimman alkuperäisillä reiteillä