Kotijoukkue Wasamat lähti otteluun hienoisena ennakkosuosikkina ja kesti paineet ajamalla ottelun voittajaksi 43 pisteellä. Joukkueen vahvuus oli tasaisuus, kaikki kuljettajat onnistuivat ajamaan tasaisesti pisteitä. Topi Mustonen ja Max Koivula ajoivat 12 pistettä mieheen. Toni Hyyryläinen antoi hyvää taustatukea 9 pisteellä ja Juho Kivistö 7 pisteellä. Mattias Blom täydensi joukkueen pistepottia vielä kolmella.

Seinäjoen Kotkat urakoi vahvasti kolmen kuljettajan voimin keräten 39 pistettä. Joni Laukkanen ajoi 16, Niilo Vuolas 12 ja Cezary Owizyc 11 pistettä.

Varkauden Ankkurit sjoittui kolmanneksi 26 pisteellä. Jesse Mustonen oli odotetun vahva voittamalla kaikki kuusi eräänsä, saldona siis maksimit 18 pistettä. Joukkueen loput kolme kuljettajaa ottavat ensi askeleitaan 500 cc kilpailuissa. Nella Änkikläinen ajoi 5 pistettä, Valtteri Koponen 2 ja Ere Kinnunen yhden.

Ottelun paras kuljettaja Jesse Mustonen oli kilpailun jälkeen tyytyväinen. - Kaanaa on hieno rata, täällä on hyvä ajaa. Järjestäjälle kiitokset. Hienoa, että on nyt saatu useampi uusi kuski mukaan. Se on tärkeää lajin kannalta tulevaisuutta ajatellen.

Tulokset:

1. Wasamat, PirMM 43: Topi Mustonen 12, Max Koivula 12, Toni Hyyryläinen 9, Juho Kivistö 7, Mattias Blom 3

2. Kotkat, SeMK 39: Joni Laukkanen 16, Niilo Vuolas 12, Cezary Owizyc 11

3. Ankkurit, VRT 26: Jesse Mustonen 18, Nella Änkiläinen 5, Valtteri Koponen 2, Ere Kinnunen 1