Haavisto sairastui viime viikonlopun Orimattilan kilpailun jälkeen flunssaan ja kärsi siitä viikonloppuna raskaalla radalla 30 asteen helteessä ajetussa kilpailussa. KTM-kuljettaja onnistui lauantaina aika-ajossa ajamaan sijalle 20., mutta katkesi totaalisesti karsintaerässä ollessaan sijalla 19. ja oli maalissa sijalla 26. Tänään ajetussa ensimmäisessä kilpailuerässä ylöjärveläinen oli lähtökurvissa viimeisten joukossa, mutta onnistui hienolla ajolla nostamaan itsensä erän aikana sijalle 19. ja piti hyvää vauhtia erän aikana ollen maalissa 19. Toisessa erässä Haavisto oli sijalla 17., mutta viikon sairastelu otti veronsa ja hän joutui keskeyttämään erän.
– Viikonlopussa oli hyvää, mutta niin oli huonoakin. Viikon sairastelu tuntui kehossa ja voimat olivat todella loppu. Toisen erän jouduin vielä keskeyttämään, kun alkoi rinnasta ottamaan, pettynyt Haavisto kertoi.
Eliel Lehtinen oli Haaviston tapaan kilpailemassa Belgiassa MM- ja EM-osakilpailussa. Lehtinen ajoi EMX125-luokassa EM-luokassa sunnuntaina toisessa erässä pisteille ollen 20. KTM-kuljettaja oli jo lauantain erässä hyvässä vauhdissa, mutta kaatui sijalta 14. ja samalla kanssa kilpailija ajoi kaasukahvan yli sillä seurauksella, että kaasuvaijeri katkesi ja hän joutui keskeyttämään.
– Todella raskas viikonloppu osaltani ohi uran toisessa EM-osakilpailussani Lommelissa. Oli jo etukäteen tiedossa, että kilpailu ei tulisi olemaan helppo, sillä kaksi viikkoa sitten sairastetun koronan jälkioireet painoivat vieläkin päällä. Suurista vastoinkäymisistä huolimatta viikonlopun mittaan nappasin paikan eriin (87 osallistujaa) ja sain avattua pistetilini Euroopan mestaruus kilpailuissa. Viikonlopun aikana tuli selville, että vauhti on hyvää, mutta lähtöihin pitää todellakin panostaa piikillä ennen seuraavia kilpailuita, sillä viimeisten joukosta on todella vaikea nousta näin tasaisissa kilpailuissa. Täytyy olla tyytyväinen olosuhteet ja tilanteen huomioon ottaen. Kyllä nämä isot kilpailut ovat vaan se mun juttu, Lehtinen kertoi.
Makkonen neljäs Rauman MX-liigassa
Samaan aikaan, kun Haavisto ja Lehtinen kilpailivat Belgiassa, ajoivat Teemu Makkonen ja Joona Kukkonen Raumalla MX-liiga osakilpailussa. Makkonen kirjasi itselleen eräsijat kolme ja kuusi ollen yhteistuloksissa neljäs. Viime viikonloppuna sairastelusta kärsinyt Joona Kukkonen palasi nyt kilpailuradoille ajaen eräsijat viisi ja seitsemän ollen yhteistuloksissa kuudes.
– Aika-ajoissa hyvää vetoa ja riitti sijaan kolme. Ekassa erässä ihan ok startti kovaa taistelua sijoituksista ja maalissa kolmas. Tokassa erässä hyvän lähdön jälkeen mokasin kolmesti samassa nopeassa kurvissa jarrutuksen ja tipuin sijoituksia. Kaikkeni yritin ja maalissa olin vasta kuitenkin kuudes. Totaalin nelonen. Ajollisesti hyvää iskua, mutta tyhmät virheet tokassa erässä vähän hiertää, Teemu Makkonen kertoi.
– Raumalla aika-ajojen kahdeksas ja vähän oli hakemista ajossa, kun ollut paljon taukoa, mutta ensimmäisessä erässä hyvä startti ja varmaa turvallista ajoa ollen maalissa viides. Toisessa erässä ihan ok lähtö, mutta ensimmäinen kurvi vähän valui pitkäksi, mutta lopulta maalissa kuudes. Ajoa kanssa vaikeutti kova, Kukkonen kertoi.
Seuraavaksi Silve Racing kuljettajat kilpailevat tulevan viikonlopun lauantaina SM-pisteistä Tampereella SM-sarjan neljännessä osakilpailussa.