Historian ensimmäinen Imatranajo järjestettiin kesällä 1962. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 2022 vietetään Imatranajon 60-vuotisjuhlia, jolloin niin suomalaiset kuin kansainvälisetkin road racing –kisatähdet asettuvat lähtöviivalle noin 5 kilometriä pitkällä Jarno Saarinen Circuit Imatra -katuradalla.

- Imatranajo on koko Etelä-Karjalan suurin yleisötapahtuma! Kesäkuun lopulla 2019, jolloin kisat viimeksi päästiin järjestämään katsojamäärä oli yli 42 000 henkeä. On realistista ennakoida jopa 50 000 hengen kävijämäärän rikkoutuvan, kertoo Imatran Moottorikerhon puheenjohtaja Martti Solja.

Imatranajon vuosikymmeniä pitkät perinteet ja vaiherikas menneisyys näkyy kaikkialla. Erityisesti alan harrastajien keskuudessa Suomen itärajalla sijaitseva pieni Imatran kaupunki tunnetaan lajin pyhättönä ympäri maailmaa. Kävijätutkimusten mukaan juuri kilpailun historia onkin yleisölle yksi merkittävimmistä syistä tulla paikan päälle vuosi toisensa perään.

- Juhlistamme ensi kesänä Imatranajon 60-vuotistaivalta, mutta haluamme myös kunnioittaa 50 vuotta sitten maailmanmestaruuden 250-kuutioisissa voittaneen ja Imatralla mestaruuden varmistaneen Jarno Saarisen muistoa. Kunnianosoituksena Imatran perinteinen katurata nimettiin Jarno Saarinen Circuit Imatra –katuradaksi viime maaliskuussa, Solja toteaa.

Imatranajo on International Road Racing Championshipin (IRRC) eli kansainvälisen moottoripyörien katusarjan Suomen osakilpailu. Ensimmäinen osakilpailu Hollannissa ajettiin jo 30.4. – 1.5. ja muut osakilpailut ajetaan Imatranajon jälkeen Belgiassa 23. – 24.7., Tsekeissä 13. – 14.8. ja Saksassa 17. – 18.9.2022.

Kisaluokat

  • Heinäkuussa Imatran katuradalla nähdään seuraavat luokat:
  • - IRRC SBK - Superbike-pyörät ovat joko 2- tai 4-sylinterisiä ja iskutilavuudeltaan enintään 1000 kuutiota.
  • - IRRC SSP - Supersport-pyörät ovat nelisylinterisiä ja 600-kuutioisia. Luokkaan hyväksytään myös 2-sylinteriset 750- ja 675-kuutioiset kolmesylinteriset pyörät.
  • - Open 1000
  • - Open 600
  • - ICGP 250/350
  • - Sivuvaunut
  • - eSuperbike - Three Flashes

 

IRRC-sarja on julkistanut ensimmäiset IRRC-Supersport ja -Superbike kuljettajalistat kaudelle 2022. Suomalaiskuskeista tällä kaudella sarjassa nähdään Erno Kostamo, Marko Sinkkonen, Aku Korhonen, Anssi Koski ja Kalle Mäntysaari.

Muita kiinnostusta herättäviä kuljettajia listoilla ovat muun muassa viime vuoden IRRC Superbiken mestari ja kokenut katuratakuski Didier Grams Saksasta, Sveitsin Lukas Maurer, hollantilainen Joey den Besten, Laurent Hoffmann Belgiasta, ranskalainen Pierre Yves Bian, Marek Cerveny Tsekeistä sekä viimeksi 2016 Imatrajon voittanut belgialainen Vincent Lonbois.

Liput

Liput voi hankkia ennakkoon www.nettilippu.fi ja www.lippu.fi sekä portilta. Nettilipusta löydät tapahtuma- ja istumapaikkaliput. Lippu.fi myy Imatranajo-liput ja Power Festival -liput. Voit ostaa myös yhteislippuja Imatranajoon ja Power Festivaliin.

Päivälippu ennakkoon 30€, viikonloppupaketti 50€, VIP-lippupaketit alkaen 150€ www.imatranajo.fi/content/fi/1/10091/Liput.html

Vuosien 2020 ja 2021 Imatranajoon jo ostetut liput käyvät sellaisenaan vuoden 2022 Imatranajoon.

Power Festivalin liput alkaen 49,90 euroa, www.tiketti.fi ja www.lippu.fi