Keanu Reeves, joka aikanaan teki Hollywood-läpimurtonsa esittämällä Nemoa Matrix-elokuvasarjassa on toinen Archin omistajista ja perustajista. Toinen on Reevesin kaveri Gard Hollinger. Yhdessä miehet perustivat Archin jo 2011, joten merkki on osoittanut elinkelpoisuutensa.
Tosin yritys on keskittynyt hinnakkaiden, räätälöityjen pyörien rakentamiseen, joten asiakaskuntakin lienee varakasta.
Reeves pyysi aikanaan Hollingeria kustomoimaan hänen Harrikkansa, ja oli vaikuttunut lopputuloksesta, kun miltei ainoa alkuperäisestä pyörästä jäljellä ollut osa oli Harleyn moottori.
Tämä innosti Reevesiä perustamaan Arch Motorcyclesin yhdessä Hollingerin kanssa.
Kuten Electrek huomasi, Archin sivuille on ilmestynyt video, jossa Reeves ja Hollinger pohtivat yrityksensä tulevaisuutta. Ja valmistettuaan vuosikymmenen verran bensamoottorisia prätkiä, kaverukset näyttäisivät olevan avoimia myöskin mahdollisuudelle rakentaa sähköisiä malleja.
– Trendi sähköisten ajoneuvoijen suuntaan on ilmeinen, ja kuten autojen osalta, on mahdotonta jättää huomioimatta sitä, että sähkömoottoripyörät tulevat esittämään tärkeää roolia ja voivat tulla ensisijaiseksi voimalinjavaihtoehdoksi. Toivon, että jollain tavalla polttomoottori säilyy vielä monia vuosia, koska ne tuottavat niin paljon tunnetta ajokokemukseen, Hollinger toteaa.
– Elämme juuri nyt aikaa, jolloin keskustellaan paljon siitä. mikä toimii tulevaisuuden ajoneuvojen voimanlähteenä... joten ajatus siitä, että voisimme kehittää omat voimalinjamme – olivatpa ne sitten sähköisiä tai polttomoottoreita – luulen, että nuo asiat ovat juuri niitä, jotka tekevät Archista juuri sen, mitä se on.
– Meillä on paljon toivoa ja meillä on paljon kunnianhimoa sekä intohimo luoda ja esitellä sellaista, mitä rakastamme, Reeves lisäsi.
Sähköiseen voimalinjaan siiryminen mahdollistaisi sen, että yritys voisi tuoda ensimmäisenä markkinoille todellisen sähkömoottorisen cruiserin. Riippuen toki siitä, miten pitkään mallin kehitystyöhön kuluisi aikaa.
Useimmat markkinoilla olevat täysikokoiset moottoripyörät ovat roadstereita, sporttipyöriä, nakuja tai dualsportteja. Joten Arch Motorcyclesilla saattaisi olla tässä mielenkiintoisia mahdollisuuksia tarjolla.
Arch Motorcyclesin videon sivulle pääset tästä.
Aiheesta aiemmin:
Keanu Reevesin Arch KRGT-1 powercruiseria päivitettiin vuodelle 2020
Päivän video: Keanu Reeves esittelee mp-kokoelmaansa - mukana mm. Matrix-Ducati ja tietysti Arch