Päivän kilpailussa Juupaluoma jäi niukasti kakkoseksi häviten voittaja Krystof Koublelle vain 0,78 sekuntia. Eilen Juupaluoma varmisti jo Junior E2-luokan EM-pronssin.
– Ihan hyvä päivä, joka lähti hyvin käyntiin aamulla, mutta crossilla lipat maksoivat aikaa. Siitä hyvällä ajolla kovaa vääntöä yleiskilpailun voitosta. Iso kiitos tiimille ja huoltoporukalle, tuore EM-pronssi mitalisti Peetu Juupaluoma kertoi.
Perjantaina U21-luokan Euroopan mestaruuden varmistanut Pyry Juupaluoma joutui valitettavasti keskeyttämään tekniseen vikaan, mutta hänelle jäi silti viikonlopusta taskuun U21-luokan Euroopan mestaruus. Niko Puotsaari oli U21-luokassa viides ja sijoittui EM-sarjassa sijalle kahdeksan.
– Eka kierros meni ihan hyvin, kun rauhassa ajelin, mutta toisen kierroksen alussa pyörän kanssa tuli teknisiä ongelmia pätkällä ja homma jäi siihen. Mestaruus kuitenkin jäi taskuun ja se on pääasia! Iso kiitos huollolle ja tiimille, Pyry Juupaluoma kertoi.
– Tänään aamulla kaksi ensimmäistä erikoiskoetta oli todella kankeita, mutta sitten päivän mittaan alkoi homma luistamaan ja ajo kulki hyvin. Olen ihan tyytyväinen päivään. Isot kiitokset tiimille ja huoltoporukalle, Niko Puotsaari kertoi.