Viikonlopun toiseksi muhkein pistesaalis nosti kaksikon sarjassa kolmannelle tilalle. Päivärinta solmi kilpailun alla tämän kauden käsittävän yhteistyösopimuksen Ilse de Haasin kanssa, joten hollantilaisneito tasapainottaa suomalaisen menoa loppukauden. Yhteistyö kantoi hedelmää jo aika-ajossa, jossa kaksikko valtasi toisen starttiruudun.
Lauantaisessa kilpailussa kakkosruudusta startannut suomalaispari kiri kärkeen ja veti joukkoa ensimmäiset kierrokset. Kakkosena kytännyt Tim Reevesin pyöräkunta otti piikkipaikan muutamaksi kierrokseksi kunnes britin Yamahan jäähdyttäjän korkki poksahti taivaalle. Päivärinta ohitti nilkuttavan Reevesin ja kaksikko veti letkaa aina kuudenneksi viimeiselle kierrokselle. Renkaita säästellen ajanut sveitsiläisduo Marcus Schlosser/Marcel Fries tavoitti suomalaishollantilaisen parin, meni ohi ja ajoi voittoon. Päivärinta tunnusti sveitsiläisen nopeammaksi.
– En pystynyt vastaamaan Schlosserin vauhtiin. Sveitsiläinen onnistui ajamaan jouhevasti renkaita säästellen. Minä reuhasin kumit liian lämpöisiksi ja jouduin heivaamaan vauhtia, Päivärinta kuvaili kilpailun ratkaisua.
Sunnuntaina kisaa hallitsi lauantaina keskeyttänyt Tim Reeves/Kevin Rousseau kaksikko. Kuusinkertainen mestari Reeves puolusti koko 15-kierroksisen kisan johtoasemaansa kokemuksen tuomilla ajolinjavalinnoilla. Lauantainen voittaja, Schlosserin pyöräkunta, haki koko kilpailun ajan turhaan rakoa Reevesin puolustuksesta.
Päivärinta/de Haas-pari kaasutteli koko kisan sveitsiläisen takana sumpussa löytämättä ohitusrakoa. Kilpailu huipentui viimeiselle kierrokselle Reevesin tiukentaessa entisestään peittäviä ajolinjojaan ja se koitui Päivärinnan kohtaloksi. Tim Reevesin ajopeli todettiin kilpailun jälkitarkastuksessa kuitenkin sääntöjen vastaiseksi, joten suomalaishollantilainen kaksikko nähtiin jälleen podiumilla.
– Reeves hidasti ja peitteli, ettei Schlosser mene sisältä ohi. Mekin jouduttiin siihen sumppuun ja Ellis tuli toiseksi viimeisessä mutkassa takaa ohi, en siinä pystynyt puolustamaan. Mutkista ulostulot oli meillä huonompia ja kaveri sai edellisestä mutkasta paremman lähdön paluusuoralle, summasi Päivärinta viimeisen kierroksen.
Kärkinelikko ajoi maaliin 1,5 sekunnin sisällä, eikä viidenneksikään sijoittunut Josef Sattler/Luca Schmidt-kaksikko jäänyt kuin nelisen sekuntia. Schlosser/Fries-kaksikon hyvä tulos Unkarin kahdesta kilpailusta vankisti sveitsiläisten sarjajohtoa ja viikon kuluttua Ison Britannian Donongton Parkin radalla ajettavaan kahteen osakilpailuun sveitsiläispari starttaa reilun 20 pisteen etumatkan turvin. Ellis/Clement on sarjassa toisena pistein 72 ja Päivärinta/de Haas peesaa kolmantena 65 pisteellään.
– Kuski, matkustaja ja pyörä ovat ehjinä, ja tästä jatketaan viikon kuluttua Englannissa. Siellä on taas uudet kuviot, mietiskeli suomalaispilotti.
Tulokset ja sarjan kokonaistilanne
Superside-sarja 3/16 osakilpailu Pannoniaring Unkari tulokset:
1. Marcus Schlosser/Marcel Fries SUI LCR-Yamaha 15 kierr. 29:47.634, 2. Pekka Päivärinta/Ilse de Haas FIN/NED LCR-Yamaha +4.090, 3. Todd Ellis /Emmanuelle Clement GBR/FRA LCR-Yamaha +4.992, 4. Josef Sattler/Luca Schmidt GER Adolf RS-Yamaha +33.132, 5. Kees Endeveld/Hendrik Crome GER LCR-Yamaha +1:16.426.
Superside-sarja 4/16 osakilpailu Pannoniaring Unkari tulokset:
1. Tim Reeves/Kevin Rousseau GB/FRA LCR-Yamaha, 2. Markus Schlosser/Marcel Fries SUI LCR-Yamaha +0.052., 3. Todd Ellis /Emmanuelle Clement GBR/FRA LCR-Yamaha +1.285, 4. Pekka Päivärinta/Ilse de Haas FIN/NED LCR-Yamaha +1.406, , 5. Josef Sattler/Luca Schmidt GER Adolf RS-Yamaha +4.006.
Tilanne sarjassa 4/16 osakilpailun jälkeen 1. Schlosser/Fries 95, 2. Ellis/Clement 72, 3. Päivärinta/Haas 65.