Tuusulalainen Viemerö siirtyi täksi kaudeksi niin sanottujen aikuisten kokoluokan pyörien kilpaluokkiin, vaikka hänellä olisi ollut vielä kaksi kautta aikaa kilpailla pienemmillä pyörillä alle 15-vuotiaiden sarjoissa. Vantaan Moottorikerhon kuljettaja on avannut kautensa Suomessa vahvasti, sillä hän on 125-kuutioisten pyörien MX125-luokan Suomen Cupissa seitsemäntenä ja alle 20-vuotiaiden MXJ-luokan Suomen Cupissa peräti kolmantena.

Lauantaina Viemeröllä on edessään jälleen uusi kilpaluokka ja sarja, kun hän suuntaa 13-17-vuotiaiden, 125-kuutioisilla pyörillä kilpailevien kuljettajien EMX125-luokan EM-sarjaan. Kahdeksanosainen kausi käynnistyy Iso-Britannian Matterley Basinin radalla.

- Minulla on tosi hyvä fiilis. Odotan innolla, että pääsen ajamaan kovien poikien kanssa ja minulle täysin uudella radalla. Lauantaina näkee, minkälainen taso sarjassa on. Uskon sen olevan aikamoinen verrattuna Suomeen. Pientä jännitystä on, mutta vain sopivasti, ei mitenkään häiritsevästi, suomalaisessa Otto Racing -tiimissä ajava Viemerö kertoo.

Karsinnan kautta tekemään tulosta

EMX125-luokkaan on ilmoittautunut 46 kilpailijaa, joista 40 pääsee karsinnasta varsinaisiin kilpaeriin. Lauantai käynnistyy harjoituksilla, joita seuraa karsiva aika-ajo sekä kaksi kilpaerää.

- Uskon, että jaksan ajaa koko kovan päivän. Olen treenannut hyvin. Minulla ei ole sen erityisempiä tavoitteita vielä tässä vaiheessa, koska kaikki on niin uutta. Eriin pääsy on ensimmäinen askel. 20 parhaan joukkoon ajaminen erissä olisi hienoa, koska silloin saisin EM-pisteitä, Fantic-pyörällä kilpaileva Viemerö pohtii.

Viemerö lensi Harri-isänsä kanssa Iso-Britanniaan torstaina. Kaksikko oli pystyttämässä Otto Racing -tiimin leiriä varikolle alkuillasta. Samoissa väreissä kilpailee myös Vantaan Moottorikerhon Kim Savaste, joka on Matterley Basinissa mukana EM-sarjan kovimmassa luokassa, EMX250-luokassa, mikä toimii ponnahduslautana maailmanmestaruustasolle. Myös EMX250-luokan kausi starttaa lauantaina.

Viemerö ei ollut vielä ehtinyt tutustua rataan tarkemmin.

- Vilkaisin rataa ja olen katsonut videoita aiemmista kisoista. Sinne tulee varmaankin aika paljon syviä ajouria. Suomessa ei ole tämänlaisia ratoja, mutten usko sen olevan ongelma.

Suomalaisista EMX125-luokassa nähdään myös Heinolan Moottorikerhon Eliel Lehtinen. EMX250-luokassa on puolestaan lisäksi mukana Sipoon Moottorikerhon Emil Weckman. Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen ei aja kilpailussa ilmoittautumisestaan huolimatta.

Matterley Basinissa järjestetään viikonlopun aikana myös MM-sarjan toinen osakilpailu. Vantaan Moottorikerhon Miro Sihvonen ei pysty osallistumaan MXGP-luokkaan nilkkavamman takia. Starttiviivalla nähdään kuitenkin hänen seuratoverinsa, ammattikuljettaja Harri Kullas.