Autoliiton tiedotteen mukaan Suomi on pitkien etäisyyksien harvaan asuttu maa, jossa tieliikenteellä on iso merkitys koko kansantaloudelle. Kumipyörillä kulkee yli 90 prosenttia ihmisistä ja kaksi kolmasosaa tavaroista. Tieliikennettä ei pystytä korvaamaan millään muulla liikennemuodolla ja kaikki muut liikennemuodot tarvitsevat tuekseen kumipyöräliikennettä. Tavaraliikenteen ohella esimerkiksi työmatkaliikenteen tehokkuudella on merkittävä vaikutus taloutemme tehokkuuteen. Tieliikenteen kunto ja taso ovat merkityksellisiä myös liikenneturvallisuus- ja ympäristötavoitteiden saavuttamisessa.
– Liikenteestä pitäisi tehdä sujuvampaa ja turvallisempaa muun muassa investoimalla tiestön kunnossapitoon ja kehittämiseen. Sillä olisi myös työllistävä vaikutus ja taantumassa investoitavalla rahalla saataisiin enemmän aikaan. Nyt teiden annetaan rapistua samaan aikaan kun kaikkia autoilun veroja nostetaan, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo.
– Liikkumisen kustannusten nousu vaikuttaa suoraan Suomen kilpailukykyyn kaikilla toimialoilla. Kuljetusten kustannukset nostavat tuotteiden hintoja ja heikentävät kilpailukykyä. Meidän ei pitäisi itse omilla toimillamme tehdä Suomessa toimimisesta ja asumisesta kallista ja kamalaa.”
Autoliiton paikallisosastot järjestävät lauantaina 6.9. Auton Päivä -tapahtumia eri puolilla Suomea. Tapahtumien sisältö vaihtelee paikkakunnittain. Auton Päivän pääteemana on liikenneturvallisuus ja tapahtumissa saa tietoa muun muassa pelastuskortista sekä Autoliiton toiminnasta. Auton Päivän tapahtuma järjestetään yli kolmellakymmenellä paikkakunnalla.
Autoliiton viesti teitten rappeutumisesta on tärkeä myös moottoripyöräilijöiden näkökulmasta. Toivottavasti jossain näistä Auton Päivä -tapahtumista puhutaan myös moottoripyöräilijöitten ja muitten tielläliikkujien huomioinnista, kun kerran teemana on liikenneturvallisuus.
Auton päivän tapahtumien paikkakunnat löytyvät Autoliiton sivuilta.