Moottoripyörätaksit ovat yleinen näky Indonesian suurkaupungeissa, missä liikenteen infrastruktuuri on rajallinen ja liikenneruuhkat pahimpia maailmassa. Moottoripyörätakseja nimitetään "ojekeiksi", ja ne ovat myös vaikuttaneet siihen, että Indonesian arvokkain startup-yritys tekee kyytipalvelujen ja ruuan välitykseen tarkoitettua Gojek-sovellusta.
Ojekien kuljettajat ovat maan talouden suunnannäyttäjä, sillä he heijastavat kuluttajien rahankäyttöä ja businessaktiviteetteja. Heitä arvioidaan olevan maassa kaikkiaan noin viisi miljoonaa, ja heistä kaksi miljoonaa eli noin 40 % on tällä hetkellä työttömänä.
Kyse on suoraan koronaviruksen vaikutuksista maan talouteen. Niiden määrä on kohonnut jo noin 700 000:n, eikä tilanteen hallintaanotossa näytetä edistyvän.
Ojekien kuljettajat saavat tällä hetkellä alhaisempia kyytimaksuja kuin aiemmin, ja arvioidaan, että heidän busineksensa on puolittunut aiemmasta. Ojekien kuljettajat ovat jo alun alkaenkin pienipalkkaisia, joten ajojen määrän harveneminen ja palkkioiden pieneneminen saattaa aiheuttaa ongelmia. Ojek-kuskit ovat täysin riippuvaisia tulojen osalta moottoripyöristään – riittävätkö vähemmät ajot ja pienemmät palkkiot pyörien lainojen maksuun? Mikäli kuljettaja joutuu luopumaan pyörästään, hänellä ei välttämättä ole varaa hankkia sellaista uudestaan.
Tilanne on vaikea siinäkin mielessä, että sosiaaliset turvaverkot ovat maassa riittämättömät.
Ojek-kuljettajien sektori on ollut olennainen maan talouden kannalta siksikin, että se on työllistänyt maan kouluttamatonta väestönosaa töihin, sillä kuljettajat tarvitsevat vain ajokortin ja moottoripyörän ansaitakseen.
Indonesian talouden uskotaan kutistuvan tänä vuonna noin 2,2 %, mutta kasvavan ensi vuonna noin 5 %.
Bloombergin esimerkkinä käyttämän Gojek-kuljettajan ansio on tällä hetkellä noin 18 euroa, jotka hän tienaa enimmäkseen ruoka- tai tavaraostosten kuljettamisella. Kyytejä on päivässä noin seitsemän. Ennen pandemiaa kyytejä oli päivittäin noin kolminkertainen määrä.
Aiheesta aiemmin:
Haluatko mp-taksikuskiksi - ensin hajutestiin
Google sijoitti indonesialaiseen Uberin kilpailijaan - havittelee ison maan markkinoille
Teksti Erkki Mäki, kuvat Go-Jek.