Tuuli ajoi sarjaa kausilla 2016 – 2018, ja saavutti osakilpailuvoiton ja useita palkintosijoja. Supersportien MM-sarja käsittää kaikkiaan 12 osakilpailua, joista osa ajetaan Euroopan ulkopuolella. Sarjassa kilpaillaan tuotantopyöriin perustuvalla kalustolla.
Kaudella 2018 Tuuli ajoi myös yksitoista osakilpailua Moto2 MM-sarjassa, mutta ei pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa siellä. Seuraavana vuonna oli vuorossa Moto2 EM-sarja ja sähköpyörillä ajettava MotoE. Hyvin alkanut kausi keskeytyi dramaattisesti Misanossa MotoE-luokan kilpailussa tapahtuneeseen kolariin, jossa Tuuli mursi reisiluunsa ja ranteensa. Mutta MotoE -sarjan ensimmäisessä osakilpailussa saaliina oli paalupaikka ja voitto. Moto2 EM-sarjassa Tuuli ajoi kerran voittoon ja neljästi podiumille.
Päättyneellä kaudella Tuuli ajoi hienosti Moto2 EM-sarjassa hopealle. Hopea ei tullut helpolla, sillä kauden puolivälissä Jerezissä tapahtuneen kaatumisen seurauksena oli taas murtunut ranne. Mutta vauhti oli hyvää läpi kauden vammoista huolimatta ja Tuuli seisoi yhdeksän kertaa palkintopallilla ja ajoi kerran paalulle. MotoE-luokassa alku oli vaikea, mutta vauhti kiihtyi kauden edetessä. Viimeisenä kisaviikonloppuna Tuuli ajoi aluksi kolmanneksi ja kruunasi pitkän kauden viimeisen kilpailun voitolla.
”Siisti päästä takaisin supersportteihin ja saada siellä uusi mahdollisuus. Ainoastaan positiivisia fiiliksiä, hienoa että saa jatkaa ajamista ja vielä tehdastallissa. Nyt lähdetään rakentamaan uutta uraa vähän toisenlaisella kuviolla. Aiemmin tavoitteena oli Moto2, mutta nyt lisätään siihen menestyminen Supersporteissa ja tietenkin Suberbiken MM-sarja. Pyörä on tietysti minulle uusi ja erilainen, mutta innolla odotan ensimmäisiä testejä. Ja tehdastallista löytyy ammattitaitoa ja osaamista, joten sekin puoli on kunnossa. Supersport sarjasta on hyviä muistoja ja senkin puolesta on hieno palata sarjaan.” kertoi Tuuli.