Suomen edustajat EM-finaalissa olivat Aki Ala-Riihimäki ja Atte Suolammi. Kaksikko edusti kisoissa kokemusta ja nuoruutta kirjaimellisesti. Tänä vuonna radoille paluun tehnyt Ala-Riihimäki ajoi Puolassa sijalle 10, keräten pisteitä viisi. Miehelle tuli harjoitusten ja itse kilpailun aikana useampi ulosajo, mutta niistä selvittiin onneksi säikähdyksellä. Tomaszów Mazowieckin areenan suorat olivat todella pitkät ja tiukoilla kaarteilla varustetut, niin kuin luisteluareenat yleensä ovat.
Atte Suolammi oli ensimmäistä kertaa edustamassa Suomea, mutta rata tuotti hankaluuksia nuorelle tamperelaiselle, EM-pistetilille tuli kuitenkin yksi piste ja lopputulos 16.
Euroopan mestaruus matkasi Venäjälle, Dmitrii Solyannikoville, Konstantin Kolenkinin tullessa toiseksi ja Nikita Toloknovin kolmanneksi. Paras ei-venäläinen oli Ruotsin Stefan Svensson, joka sijoittui neljänneksi 10 pisteellä.
– Kisa ei mennyt yhtään odotusten mukaisesti. Tässä sen näkee, että treenaamatta ajamisesta ei tule oikein mitään. Starit olivat vaikeita, niin kuin ne ovat aina olleet minulle. Rata oli hyvä, mutta minulta puuttui taitoa ajaa sitä kovaa, Atte tuumaili kisan jälkeen.
– Mustelmia tuli ja piikit antoivat muutaman piston. Jää areenalla ei ollut ns. ”nahkajää”, kuten tekojäät yleensä ovat. Kilpailun organisaatiolla oli hieman vaikeuksia suoriutua, katsastus poikkesi kaikista missä olen ollut mukana. Tappokatkaisijaa ei testattu kertaakaan, lisenssi tarkastettiin treenien aikana eikä ennen kilpailua ja sokerina pohjalla, radan auraus toivotonta. Kauden jatkosta ei ole tietoa, toivotaan että saadaan joitakin kilpailuja. Stefan pyysi minua ajamaan Ruotsiin tammi-helmikuun vaihteessa, jos he saavat järjestettyä kutsukilpailun Örnskölvikissä, lupauduin menemään, Aki kertoili finaalin jälkeen.
Jääspeedwayn kilpailukausi 2020 on todennäköisesti nyt ohi, jos ei jostakin taikurin hatusta löydy järjestäjää SM-finaalille, joka jäi keväällä ajamatta. Harrastajat ovat pääsemässä pikku hiljaa Suomessakin jäille, Suonenjoella ajettiin EM-finaalia edeltävänä päivänä ensimmäistä kertaa. Varkaus Racing Teamilla on suunnitelmissa jäädyttää stadion, joten toivotaan nyt porukalla suotuisia pakkasia, niitä jääspeedway nyt tarvitsee.
Teksti: Timo Eronen. Kuvat: Baansportfansite.nl.