Moottoripyöräilyn vapaus on tietenkin vain yksi aspekti, minkä kallisarvoinen itsenäisyytemme mahdollistaa, emme siis saa unohtaa koko sitä vapauksien kirjoa, minkä oma maamme meille mahdollistaa. Olemme tietenkin kiitollisia kaikesta.
Moni meistä, jotka olemme kulkeneet maailmalla – moottoripyörällä tai ilman – on kokenut, miten konkreettisesti Suomea maana arvostetaan maailmalla. Tottakai, meillä on maine myös vähän nukkavieruina, ujoina ja syrjäänvetäytyvinä, mutta samalla tiedetään, että suomalaisen sanaan voi luottaa, hoidamme asiamme hyvin, ja olemme teknisesti ja tieteellisesti maailman huippumaita.
Yhteiskunnallinen hyvinvointimme ja vastuullinen, yhteisöllinen toimintamme näkyvät myös siinä, miten hyvin olemme hoitaneet esimerkiksi koronavirustilanteen. Pyrkikäämme ottamaan toisemme huomioon siinäkin ja toimimaan vastuullisesti jatkossakin.
Suomalainen passi on arvostettua valuuttaa maailmalla ja siitäkin saamme kiittää isiemme ja läheistemme valtavaa, pelotonta työtä. Passin voi ottaa ajopuvun taskusta ja esitellä ylpein mielin missä tahansa tarvitsematta hävetä sitä, mistä on kotoisin. Yleensä vastaanotto on positiivinen.
Itsenäisyys tuo tietenkin myös vastuuta maailman tilanteesta. Sitäkin olemme kantaneet ansiokkaasti. Kannattaa olla kiitollinen siitäkin, että se ylipäätään on mahdollista. Asiat voisivat olla toisinkin päin.
Tätä kirjoitettaessamme emme vielä voi tietää, miten asiat ensi kesänä ovat. Voimmeko jo katsoa pahimman koronavirustilanteen olevan ohi, ja taas suunnata moottoripyörämme surutta myös ulkomaille?
Voi olla, että tilanne on vielä silloin niin herkkä, että on järkevämpää pysytellä pelkästään kotimaassa, mutta onneksi Suomessa riittää loputtomasti löydettävää myös motoristille. Niitä niemiä, notkoja ja saarelmia, taloja, teitä, polkuja, metsiä, mökkejä, leirintäalueita, nähtävyyksiä – kaikkea sitä, mitä vanhempamme ja esivanhempamme ovat oman henkensä uhalla puolustaneet.
Kun ensi kesänä käynnistämme moottoripyörämme ja lähdemme matkaan – vapaina ja omassa isänmaassamme – muistakaamme hiljaa kiittää siitä, ja nauttia moottoripyöräilystä kaksin verroin. Sekään ei ole itsestään selvä etu ja onnellisuuden aihe.
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!
Toivoo
Motouutisten toimitus