Entistä parempi kiihtyvyys toteutetaan Reparto Sportivo (RS) -paketin avulla, ja se on suora johdannainen merkin kehitystyöstä MotoE-luokan parissa. RS-paketti toimitetaan koko mallistoon, mikä samalla tarkoittaa sitä, että kaikkien mallien kiihtyvyys nollasta sataan on häikäisevät 2,6 sekuntia.
Vastaava matka vie kiihtyvyydeltään ripeäksi tiedetyltä Harley-Davidson Livewireltä niinkin "pitkään" kuin kokonaista kolme sekuntia. Ja sekin on jo erittäin hyvä suoritus. Jokainen kymmenys siitä alaspäin saa todennäköisesti sukat pyörimään jaloissa. Sikäli kuin ne lepattavat vauhdissa mukana.
Energica myy ensi vuonnakin kolmea mallia: kisapyörää Ego+, streetfighter Eva Ribelleä ja retrotyylistä Eva EsseEsse9:sää. Pyörien huippunopeudet samassa järjestyksessä ovat 241 km7h, 201 km/h ja 201 km/h.
Kaikkien kolmen mallin ajomatka latauksella on (yhdistetty kaupunki-maantie) 230 km.
Energican myynti on noussut kohisten tänä vuonna huolimatta kivisestä pandemia-alusta, joka iski Italiaan varsin rankasti. Monen muun valmistajan tavoin Energica joutui sulkemaan tuotantonsa noin kuukaudeksi, mutta on sittemmin kertonut ennätystuloksista. Sen myynti kasvoi 190 % vuoden 2019 tammi-elokuun jaksoon verrattuna.
Asiasta kertoi ensin Electrek.
Teksti Erkki Mäki, kuvat Energica