Motoristit
Motoristit
Jouni Ronkainen on vastannut sekä Hymyilevän motoristin kevätpäivän lehden ilmoitusmyynnistä että Kuopion Mp-näyttelyn paikkamyynnistä. Erinomaisen menestyksekkäästi, vaikka kaiken maailman koronat ja Helsingin Mp-messujen perumiset tekivät parhaansa häiritäkseen hänen ja hänen tiiminsä työskentelyä. Kun tämä vaatimaton, avulias ja sympaattinen herrasmies on lisäksi osallistunut vuosikymmeniä aktiivisesti Kuopion Moottoripyöräclubin toimintaan, niin onko tuo ihme, että hänet valittiin KMC:n vuoden kerholaiseksi 2021?
Lue lisää ›
Motoristit
Sähköpotkulautojen yhteiskäyttö lisääntyy kaupungeissa melkoista vauhtia. Lisäksi ihmiset hankkivat omia "skuutteja", kuten näitä pieniä sähkökulkineita myös kutsutaan. Mikäpä siinä, mutta loukkaantumisten määrä kasvaa kovaa vauhtia, mikä huolettaa Liikenneturvan koulutusohjaajaa Erkka Savolaista.
Lue lisää ›
Motoristit
Oli mukava, aurinkoinen viikonloppu Kuopiossa. Täälläkin iloisia jälleennäkemisiä, kahden vuoden tauon jälkeen, mutta myös uusia tuttavuuksia. Osa oli hyvin pikaisia kohtaamisia, joidenkin kanssa juteltiin enemmänkin. Kiitos kaikille. Tästä tuli hieno kattaus moottoripyöräaiheisia liivi- ja paitakuvia...no, ihan kaikki ei tälläkään kertaa liity moottoripyöräilyyn, mutta ovat muuten hienoja. Aloituskuvassa Intruder Club Finland ry edustettuna hienosti kolmen jäsenen voimin.
Lue lisää ›
Motoristit
Kuopion MP-näyttelyssä oli esillä ennätysmäärä moottoripyöriä ja ylesöäänestyksen perusteella palkittiin näyttelyn hienoimmat pyörät. Ääniä annettiin kaikkiaan 1395 kappaletta. Palkittujen pyörien lisäksi ohessa laaja kattaus näytteillä olleista moottoripyöristä.
Lue lisää ›
Motoristit
Kuopion Mp-näyttelyssä oli paikalla myös Motoristien Kriisipalvelu ja sen perustaja, Marja Suominen. Mitä kuuluu motoristien auttamiseen erikoistuneelle organisaatiolle tänään?
Lue lisää ›
Motoristit
Mopokulttuuri on Suomessa laajalle levinnyt harrastus, asuipa kaupungissa tai pienellä kylällä, mopomiiteissä riittää nuorisoa. Innostus moottoripyörien rakentamiseen alkaa usein nuorena, kun pääsee purkamaan, kasaamaan ja tuunaamaan omaa mopoa. Tapasimme Kuopion MP-näyttelyssä Nino Miettisen ja Oskari Räsäsen, joiden omat kulkupelit olivat osana rakennettujen pyörien näyttelyä. Mistä harrastus heidän kohdallaan on alkanut?
Lue lisää ›
Motoristit
Kuopion MP-näyttelyiden yhteydessä on vuosittain nähty todella taitavia stunt-näytöksiä. Tänäkin vuonna taso on huippuluokkaa. Siitä pitivät huolen Niko Säkkinen ja ukrainalaistaustainen, Pietarissa asuva "Stunt girl" Dasha Kharcenko.
Lue lisää ›
Motoristit
Tämäkin kevät - tarkoitan tällä moottoripyöräilykauden melkein alkamiseen liittyvää jaksoa - alkoi tutulla tavalla. Kauniina lauantaiaamuna Jaska ilmestyi aamukahvin aikaan ovenpokat kolisten keittiöömme kello seitsemän aamulla. Juuri kun olin ryystämässä ensimmäistä kupillistani ja olin jo melkein saanut silmät auki.
Lue lisää ›
Motoristit
Keski-Suomen moottoripyöränäyttely järjestettiin viime viikonloppuna Jyväskylän Hipposhallissa. Näyttely-yleisöä oli kahden vuoden tauon jälkeen ilahduttavan runsaasti paikalla ja heidän joukostaan napsimme jälleen paita- ja liivikuvakavalkadin. Tälläkään kertaa kattaus ei ole täydellinen läpileikkaus paikalla käyneistä kerhoista, mutta teimme sen, minkä pystyimme ja ehdimme. Perinteisesti ihan kaikki kuvat eivät suoranaisesti liity moottoripyöräilyyn. Joukkoon on voinut lipsahtaa "yllätyksiä". Kiitos kaikille, jotka suostuivat kuvattavaksi. Joukossa oli paljon entuudestaan tuttuja. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja tätä iloittelua jatkamme kahden viikon päästä Kuopion mp-näyttelyssä.
Lue lisää ›
Kuopioon saapuu tuulahdus eurooppalaisten naisstunttien huipulta kun ukranalaistaustainen Dasha Kharchenko saapuu Kuopion MP-näyttelyyn 23.-24.4.
Lue lisää ›
Motoristit
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttelyn yhteydessä nähtiin lauantaina Hipposhallin ulkopuolella stuntshow. Show:sta pitivät huolen Turusta kotoisin olevat nuoret stuntkuskit Miro Tausa ja Eero Syrjänen seuranaan Äänekoskelainen Aleksi Manninen. Atte Niskanen ei saanut pyöräänsä ajokuntoon lauantaiksi, joten hän toimi selostajana.
Lue lisää ›
Päijänteen kiertäminen eli perinteisen Päijänneajon läpivetäminen on kova saavutus millä tahansa moottoripyörällä, mutta Jukka Korhonen teki sen Jawalla. Toki ei millä tahansa tsekkiläistehtaan peruspyörällä, vaan veljensä Jorma "Jorkki" Korhosen taiten kisaa varten rakentamalla käsityötuotteella. Ohessa Jukan värikäs mitään salaamaton kisaraportti. Toimitus nostaa hattua suoritukselle hyvin nöyränä: kova veto!
Lue lisää ›
Motoristit
Suomalainen motoristi, moottoripyöräilijä ja kahden lapsen isä Antti Kemppainen totesi, että haluaa tehdä jotain Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Ukrainan ja ukrainalaisten lasten auttamiseksi. Tuloksena oli haaste kaikille suomalaisille motoristeille liittyä lahjoittajana Pelastakaa Lapset ry:n kautta toteutettuun varainkeruukampanjaan. Ota haaste vastaan ja auta! Jutun lopussa ukrainalaisten motoristien viesti meille.
Lue lisää ›
Mitä yhteistä on Espanjalla, Honda Africa Twinillä, suomalaisella Sebastian Westbergillä ja espanjalaisella Kirian Mirabetillä? Kannattaa lukea juttu ja katsoa video.
Lue lisää ›
Motoristit
Aina rakentaessaan osastoaan moottoripyöränäyttelyihin, Ladies´ Bike Club Pohjanmaan naiset miettivät uuden teeman. "Halutaan muutakin, kuin vain seistä tässä ja sanoa, että tule meidän kanssa ajamaan", perustelivat Ladies´ Bike Club Pohjanmaan naiset, Seinäjoella järjestetyn MP-näyttelyn osastollaan. Tämän vuoden teemana oli: "Meidän pyörien tarinat".
Lue lisää ›
Siinä missä jokainen motoristi ansaitsee saada oman tarinansa kerrottavaksi, niin näin on kyllä monen moottoripyöränkin kohdalla. Sopiva esimerkki on seinäjokisen Kari Ylisaaren omistama Harley-Davidson WLDR vuosimallia 1941.
Lue lisää ›
Motoristit
Motoristien Kriisipalvelu antaa henkistä ensiapua onnettomuuden tai läheltäpiti-tilanteiden jälkeen moottoripyöräilijöille ja heidän läheisilleen. "Tärkeintä on, että ihmiset soittavat meille mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja ottavat yhteyttä. Jos tilanne jää mietittymään, niin älä mieti, vaan ota yhteyttä, kehottaa Motoristien Kriisipalvelun Jyrki Koivujuuri.
Lue lisää ›
Motoristit
Jokainen, joka on moottoripyöräillyt joskus, tuntee sen keväisen ilmiön, joka vastustamattomasti saa ryhdin paranemaan, hajuaistin herkistymään ja katseen kirkastumaan. Ihoon ja koko olemukseen tulee uutta kipinää jopa sellaisella sykkeellä, että äreä naapurikin sen huomaa. Mutta mikä se oikein lopulta on?
Lue lisää ›
Motoristit
Ratamoottoripyöräilijä Kirsi Kainulainen #31 loukkaantui vakavasti viime vuoden elokuussa Jurvan Botniaringillä ajetussa RR:n osakilpailussa. Ulosajo oli raju ja Kainulaisen saamat vammat sen mukaiset, mutta vammoihin nähden, kuntoutuminen on edennyt hyvin tai oikeastaan voisi sanoa, ennätysajassa.
Lue lisää ›
Topi Rautjoki on lukijoillemme tuttu. Mies, joka kävi kovassa paikassa marraskuussa 2020. Silloin häneltä amputoitiin oikea jalka polven alapuolelta. Intohimoisen matkamotoristin ja maailmankiertäjän suuri kysymys oli, "pystynkö enää koskaan reissaamaan moottoripyörällä?" Viime kesänä asiaan saatiin kunnollinen vastaus.
Lue lisää ›