Perjantai: "Treenit ajettu, P19 kuullostaa pitkältä matkalta , mutta olen tyytyväinen parannukseen mitä onnistuin toisessa setissä tekemään. Jouduin muuttamaan aika paljon jousitusta tänne, että renkaat kestää.
Kymmenen joukkoon ihan hyvät saumat, kun saman sekunnin sisällä monta kuljettajaa, joten huomenna on onnistuttava aika-ajoissa että pääsee kisaa hyvistä asetelmista, hyvää kilvan ajoa luvassa yli 30 kuljettajan kesken."
Lauantai: "Tänään P13, olen iloinen että aika on parantunut koko ajan aina, kun olen mennyt radalle. P20 olin aika-ajoissa ja meitä on reilu 10 kuljettajaa saman sekan sisällä niin kilvanajoa syntyy ja kovasti. Tosi hyvä mieli jäi kisasta, kun pystyin taistelemaan itseni lukuisilla ohituksilla lähemmäs sitä haluamaani top teniä. Huomennakin vielä kisat joten peukut pystyyn että sama kehitys jatkuu. Täällä on kesä."
Sunnuntai: "Hei, minä tein sen! Uusi oma henkilökohtainen kierrosaikaennätys ja P9 kisassa. Paikasta kahdeksan taistelin kalkkiviivoille saakka. Ensi kerralla sitten!
Kiitos todella paljon Hessel Vd Glind. Sinun apusi on korvaamaton. Onnistuttiin koko ajan parantamaan pyörän ajettavuutta ja teit hienoa työtä kun etsimme ratkaisua parempaan pyörän ajettavuuteen.
Kiitos kaikille yhteistyö kumppaneille , ilman teitä tämä lystin pito ei olisi mahdollista.
Kiitos Jan & N, Henk Mannes & Henk 44-Racing!"
Tv. Kirsi #31