Yleisesti hyvä MP-henki näkyi tilaisuudessa ja pienistä perjantai-illan ruuhkien aiheuttamista haasteista ja ajoreittien tukkoisuudesta huolimatta koeajotapahtuma koettiin hyväksi tilaisuudeksi. Jotkut tulivat varmistamaan aiempaa esimerkiksi MP-messulla hankittua ja mahdollisesti sisäradalla koeajettua mielikuvaansa tietystä pyörästä. Suurin osa kuitenkin tuli vertailemaan kiinnostuksen kohteena olevan tyylin pyöriä eri valmistajilta. Tässä pari Motouutisten haastatteleman koeajajan tunnelmia tapahtumasta. Omalla pyörällä saapuneille oli parkkeeraus messukeskuksen parkkitalossa ilmaista.

Koeajokonkari ehti testata seitsemän pyörää

Tero Virtanen matkalla testaamaan Ducatia.

Tero Virtanen matkalla testaamaan Ducatia.

Tero Virtanen on käynyt aiemminkin vastaavissa koeajotapahtumissa.

Tällä kerralla reilun kolmen tunnin aikana mies ehti ajamaan ainakin seitsemän eri pyörää muun muassa BMW:ltä, Ducatilta ja KTM:ltä.

Tero tuli paikalle omalla vuosimallin 2009 pyörällään, jota ei ollut suorastaan vaihtamassa, mutta oli innostunut kokeilumahdollisuudesta ja pysymisestä kartalla uusien pyörien tarjonnasta. Merkkien ja mallien tarjonta oli Teron mielestä kattava ja myös kiinnostusta herättänyt asia tapahtumassa.

Moneenko ehti ensikertalainen?

Pasi Leppästa opastetaan KTM:n saloihin.

Pasi Leppästa opastetaan KTM:n saloihin.

Pasi Leppänen oli ensimmäistä kertaa mukana Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä Suuressa koeajotapahtumassa. Pasi on kuitenkin käynyt muissa maahantuojien järjestämissä koeajotapahtumissa esimerkiksi Haltialassa. Perjantaina mies ehti noin viiden tunnin aikana kokeilemaan seitsemää pyörää eri valmistajilta.

Pasi Leppänen lähdössä kokeilemaan Kotaria.

Pasi Leppänen lähdössä kokeilemaan Kotaria.

Hänellä itsellään on tällä hetkellä enduropyörä, joka ei ole tieliikenteessä. Ajatuksena on kuitenkin lähiaikoina hankkia katukäyttöön sopiva käytetty pyörä. Pasi piti tilaisuutta erinomaisena laajan pyörämerkki- ja mallitarjonnan ansiosta.

Pasi Leppänen (oikealla) ja vuorossa Kawa.

Pasi Leppänen (oikealla) ja vuorossa Kawa.

Ainoaksi miinuspuoleksi hän näki koeajotilaisuuden sijoittumisen useiden liikennevaloristeysten taakse kauas vapaammista ajoväylistä ja tietenkin perjantain ruuhka-aika on tukkoinen. Pasi koki esimerkiksi Haltialan tilaisuudet Tuusulantien kupeessa siinä mielessä selkeästi parempina.

Koeajokuvia ja tunnelmia

Can-Am.

Can-Am.

Ducati.

Ducati.

BMW

BMW

Kotari?

Kotari?

Kawa.

Kawa.

Yamaha Niken.

Yamaha Niken.

Ducati Multistrada.

Ducati Multistrada.

Joukkokoeajoa.

Joukkokoeajoa.

701 Husse.

701 Husse.

Husqvarna 701.

Husqvarna 701.

KTM

KTM

KTM

KTM

Ducati.

Ducati.

Ducati.

Ducati.

BMW

BMW

KTM

KTM

Trumppa?

Trumppa?

Kawa

Kawa

Kotareita.

Kotareita.

Harrikka?

Harrikka?

Yamaha Niken.

Yamaha Niken.

Husqvarna Svartpilen.

Husqvarna Svartpilen.

Joukkoajoa.

Joukkoajoa.

Suzuki.

Suzuki.

Honda Gold Wing.

Honda Gold Wing.

Harley.

Harley.

BMW

BMW

Ducati

Ducati

Yamaha.

Yamaha.

Harley.

Harley.

Kawa.

Kawa.

Kawoja.

Kawoja.

Ducati.

Ducati.

Kawa.

Kawa.

Honda.

Honda.

Honda.

Honda.

BMW

BMW

Joukkoajoa.

Joukkoajoa.

Honda Gold Wing.

Honda Gold Wing.

BMW Grand America.

BMW Grand America.

Trumppa.

Trumppa.