Katriina Kellberg on ammatiltaan sairaanhoitaja, ja tullut mukaan MoTukan toimintaan Marja Suomisen pyytämänä.
MoTukka eli Motoristin Kriisitukipalvelu on osa SMOTOn, Suomen Motoristit ry:n toimintaa. Ryhmää vetää Jyrki Koivujuuri, ja Marja Suominen on idean äiti vuosien takaa. Mukana ovat myös Juha Liesilinna, Bado Kraft, Kari Loimusalo Katriinan lisäksi.Tarjolla on vertaistukea ja osa auttajista on terveydenhuollon ammattilaisia. MoTukka toimii ympäri Suomen puhelimen välityksellä, mutta apu voi tapahtua myös henkilökohtaisen tapaamisen muodossa.
– Olen itse joutunut aikanaan moottoripyöräonnettomuuteen, joka oli sen verran paha, että lopetin moottoripyöräilyn kokonaan, Katriina Kellberg kertoo.
– Käytännössä käymme läpi ihmisten kanssa heille tapahtuneita asioita ja puramme tilanteita sekä niiden vaikutuksia. Toimintamme on anonyymiä, ja toimimme ympäri Suomen. Valtaosa keskusteluista tapahtuu puhelimen välityksellä ja kaikki antamamme apu on maksutonta. Toisaalta olen myös itse istunut sairaalassa moottoripyöräonnettomuuteen joutuneen potilaan vuoteen vieressä, kun ketään omaisia ei ole asunut lähipaikkakunnilla.
Moni pohtii, kehtaako ottaa yhteyttä. Kyllä kehtaa. Onnettomuudet ja niiden jälkiseuraukset ovat monisyisiä. Asiat saattavat jäädä pyörimään mielessä, eikä niistä tunnu pääsevän irti. Flashbackeja tapahtuneesta voi tulla pitkänkin ajan jälkeen.
Myös läheiset voivat ottaa yhteyttä, jos toinen jää niin pahasti kiinni onnettomuuteen, ettei kukaan enää tahdo jaksaa kuunnella, ja kertoa sitten onnettomuudessa olleelle yhteydenotosta, Katriina Kellberg kehottaa.
Osa motukkalaisista on alan ammattilaisia, ja kaikki pystyvät antamaan myös vertaistukea.
– MoTukan sivustolla on yhteystietomme. Meitä auttajia on sekä miehiä että naisia ja auttajan voi valita itse.
Onnettomuuden seuraukset voivat olla moninaisia.
– Me pystymme auttamaan monenlaisissa asioissa. Esimerkiksi hoitamaan vaikka onnettomuuden jälkeisiä vakuutusasioita, koska ne eivät aina hoidu mitenkään itsestään selvästi kuten pitäisi. Pahimmillaan avioliitto voi vaikka mennä romuksi, kun talous alkaa horjua saamattomien korvausten vuoksi.
Motoristit ovat vahvoja
MoTukan antaman kriisituen merkitystä korostaa se, että suhtautuminen motoristeihin näyttää olevan erilaista kuin muihin kansalaisiin.
– Motoristeja pidetään kovina, joten heihin suhtaudutaan eri tavalla. Ajatellaan, että he selviävät ja pärjäävät itsekseen. Jos autoilija vaikkapa näkee onnettomuuden, poliisi kysyy tarvitseeko tämä jotain apua. Motoristille todetaan vain, että "aja tuon auton perässä", kuten ystävälleni, jonka kanssa olimme olleet ajamassa, kun minä lojuin maassa odottamassa ambulanssia. Tai heidät vain lähetetään suoraan matkaan, jolleivat tarvitse sairaalahoitoa, Katriina Kellberg kuvaa.
Motukan toiminnasta lisää heidän kotisivuillaan täällä. Sivustolta selviävät myös MoTukan tarjoaman avun laatu ja tukihenkilöiden yhteystiedot.
MoTukan jäsenet myös kiertävät eri tapahtumia kuten Katriinakin oli Oulussa, joten "napatkaa meitä hihasta kiinni", Katriina kehottaa. MoTukkalaiset tunnistaa heidän uusista hienoista paidoistaan
MoTukan tunnus on Murtunut Stonga -symboli, jota kuvaavaa mitalia voi tilata heidän sivuiltaan. Mitalin tuotolla rahoitetaan tukihenkilöiden toimintaa. Murtunut Stonga -mitalin kuvaa käytetään Motouutisten julkaisemissa motoristien kuolinonnettomuuksista kertovissa uutisissa muistuttamaan siitä, että apua on tarjolla myös omaisille sekä siitä, että jokaisen motoristin kuolema on myös koko yhteisömme yhteinen asia.