Saturday on the Raceway: tänne tullaan uudestaan - vaikka koko perheen voimin!

Huomio kiinnittyi radalla keltaiseen moottoripyörään, jossa oli mukana pieni kyytiläinen. Varikkoalueelta oli helppo erottaa tämä nuori motoristin alku. Kävi ilmi, että Maia Keski-Huikku oli tullut perheensä mukana Seinäjoelta Botniaringille nauttimaan Saturday on the Racewaystä eli lauantaista Botniaringillä ja hän oli päässyt jo pariin otteeseen radalle. Ensin isänsä Pasi Keski-Huikun ja lisäksi koskenkorvalaisen Samu Mäenpään kyydissä. 

– Olen ollut täällä joka vuosi. Tämä on ensimmäinen kerta kun Maia on kyydissä radalla ajettaessa. Hän on innokas mönkkärikyytiläinen ja viitenä kesänä hän on jo ollut kerran pari vuodessa mukana moottoripyöräajeluillakin, Maian isä Pasi Keski-Huikku kertoo.

– Kiihdytyksissä vähän jännitti, Maia kertoo ratakokemuksestaan silmin nähden tyytyväisenä.

– Varmaan ihmiset varikolla jännittivät enemmän, kuin mitä minua tai Maiaa jännittää itse radalla. Kun tulimme ajamasta, niin useat ihmiset tulivat sanomaan, että hyvin meni, Pasi Keski-Huikku naureskeli.

Sen lisäksi, että Maia sai pääsi myös Samu Mäenpään kyytiin, niin hän sai lainata Samun pojan Savelin ajovarusteita.

– Muksut ovat helppoja kyydittäviä. Ohjeistaa heitä vain, että myötäilevät eivätkä pane kaarteissakaan vastaan, niin hyvin tulevat mukana. Jarrutuksissa ainoastaan tuntee, että ovat kyydissä, kertoo Samu Mäenpää lähtiessään vuorostaan poikansa Savelin kanssa radalle.

Nokialta radalle poikien kanssa

Nokialta asti oli paikalle tullut Kari Huhta, jonka voi sanoa kuuluvan tapahtuman vakiokävijöihin. 

– Vuonna 2005 tuli eka kerran käytyä, ja kerran olen sen jälkeen ollut poissa. Tänne on aina mukava tulla, kun Pohjanmaan pojat ottavat mukavasti lämpimällä huumorilla vastaan, toteaa Kari Huhta. – Tulemme kunnolla viettämään päivää ja otamme mukaan evästä sekä grillin.

– Minulla on kaksi poikaani mukana, ja Mara (Mäki-Jouppila) kävi pyynnöstäni heidän kanssaan radan läpi letkassa ajamalla ja opetti, miten toimia. Lapset uskovat häntä paljon paremmin kuin omaa vanhempaansa, joten opetus on paljon tuloksekkaamppaa.

– Viime vuosi jäi väliin, kun keli oli niin kerta kaikkiaan sateinen ja huono.

Huhta oli itse tällä kertaa vain kuljetus- ja huoltojoukoissa aiemmin ajamalla tapahtuneen loukkaantumisen vuoksi.

– Niin, kaaduin maastopolkupyörällä pöpelikössä reilu kuukausi sitten. Seurauksena oli se, että solisluu murtui kolmeen osaan ja kylkiluita meni poikki. Onneksi ei kuitenkaan keuhko puhjennut. Solisluu leikattiin ja kursittiin kokoon viikko sitten, joten se ei enää ole kipeä, kun luunpalat eivät hankaa. 

Kaikkiaan minulla on kolme poikaa, mutta yksi heistä on armeijassa tällä hetkellä. Pojat, Eetu ja Miro, tykkäävät ajamisesta, mutta tyttäreni ei ainakaan toistaiseksi ole ollut innostunut.

Viime kesänä, kun emme tulleet tänne sateen vuoksi, niin pojat kiukuttelivat minulle koko vuoden, niin kuin jotakin pahempaakin olisi tapahtunut, Huhta nauraa.

– Eihän se matka Nokialta tänne niin pitkä ole. Pojat ajoivat omilla pyörillään, ja minä tulin autolla perässä.

Huhta on onnistunut houkuttelemaan kerran myös naapurin tytön mukaan Botniaringille. Tämä ajoi paikalle Nokialta satapiikillään.

Toinen Huhdan pojista ajoi Botniaringillä vihreällä ja toinen keltaisella vuorolla. Törmäsimme isään myös myöhemmin päivän mittaan tämän kellottaessa pojille ratakierrosten aikoja.

Hienoa, että vanhemmat ottavat lapsensa mukaan harrastuksiinsa, ja huolehtivat samalla lajin, eli moottoripyöräilyn jatkuvuudesta.