Maana Saikkonen: Moottoripyöräily on omaa aikaa, vapautta - kokonainen tapa elää

– Meitä on kuusi sisarusta, joista olen vanhin. Loput viisi ovat poikia, eli kasvoin hyvin poikamaisessa maailmassa. Äitini ei antanut minulle lupaa ajaa kevarikorttia: "Pojat ovat sitä varten. Moottoripyöräily ei ole naisten juttu", hän perusteli kantaansa. Toki tätä nykyä äiti toivoo tytöllensä turvallisia kilometrejä ja on naurahtanut että on se kovapää nainen.

Minua on kuitenkin aina kiinnostanut kaikki "pärisevä". Moottoripyöristä olen aina tykännyt kovasti. 15-vuotiaana aloin harrastamaan valokuvausta ja kiersin kuvaamassa kaikki MP- ja autonäyttelyt ja ylipäänsä viihtynyt talleilla. Monen monta vuotta istuin kyytiläisenä, kunnes viitisen vuotta sitten, kun lapset olivat jo sen verran isompia, tuli viimein piste että hankin oman pyörän.

Olen aina ihaillut moottoripyöriä ja minussa on koko ajan elänyt motoristin asenne. Moottoripyöräily on kuin pahainen tauti, joka lisääntyy ja leviää. Kun on henkisesti raskas työ, niin moottoripyöräily on päälle parasta nollausta. Sen takia talvet on täyttä tuskaa, kun ei pääse ajamaan.

Serkkuni kuoli moottoripyöräonnettomuudessa 2000-luvun alussa. Riskit tietää aina, kun lähtee pyörän päälle. Asenne on aivan erilainen, verraten siihen kun autolla ajaessa. Lapsetkin seuraavat liikennettä toisella tavalla ollessaan pyörän kyydissä.

Moottoripyöräily on minulle minun omaa aikaa, vapautta. Ajaessa sinulla ei ole yhtään murhetta. Minulle motoristius ei ole harrastus vaan kokonainen elämäntapa ja asenne. Yhtälailla kuin valokuvaaminen. Lyhyitä kauppareissuja lukuun ottamatta kamera on mukanani kaikkialla. 20 vuotta kestäneestä harrastuksesta on tullut pikkuhiljaa myös työ, vaikka en ole mainostanut itseäni missään. Puskaradio toimii. Valokuvauksessa motivoi halu ikuistaa kaikkea kuviksi, luonnollisesti myös moottoripyöräreissuja.

Mieheni on harrastanut rata-ajoa ja koijannut nuoresta pojasta asti moottoripyörien parissa. Pari custom-pyörää hänellä on ollut, mutta hän tykkää enemmän vauhdista ja sporttisemmista moottoripyöristä. Me ajellaan välillä yhdessä, välillä erikseen. Meitä on tässä lähistöllä tiivis kuuden hengen moottoripyöräporukka, joiden kanssa ollaan usein liikkeellä. Naapurustossa on pyöriä lähes joka pihassa, mutta meidän porukassa olen ainoa nainen. Näillä nurkilla naiskuskeja on tosi vähän. Ne voi laskea yhden käden sormin.

Elämämme on hyvin hektistä. Joitakin reissuja lyödään ennakolta lukkoon, mutta yleensä lähdetään "randomisti" liikkeelle, ilman ennakkoon suunniteltua reittiä. Meillä ei ole koskaan navigaattoria mukana, saati kypäräpuhelimia. Ajaminen on meille molemmille omaa aikaa. Jos tulee jotain asiaa, niin kommunikoimme käsimerkein. Ainoastaan ajovarusteet ovat kunnolliset, muuten moottoripyöräily ei ole meille mitään hifistelyä. On vain kuski ja pyörä. Aikataulun ja kellon kanssa ei ajeta, vaan suunnistamme tienumeroiden mukaan, tällä tavalla seikkaillaan.

Nykyisestä kiireisestä elämäntilanteestamme johtuen meillä ei ole yhtämittasia pitkiä yhteisiä lomia. Meillä on alaikäisiä lapsia, kaksi isoa koiraa ja tukiverkostomme on työikäisiä, päivätyössä käyviä ihmisiä eli monen päivän reissuja ei tällä hetkellä pystytä tekemään. Kesällä kuitenkin pyritään ajamaan useasti ja mahdollisimman paljon. Viime kesä meni vähäisillä kilometreillä, kun polveni oli huonossa kunnossa ja loppusyksystä odotin polvileikkausta. Lääkäri sanoi, että kinttus ei kestä ajamista ja niistä sanoista suivaantuneena hommasin isomman pyörän.

Sportti-pyörät eivät ole koskaan olleet minua varten. Sen sijaan olen aina ihaillut custom-pyöriä, niiden ulkonäön rauhallisuutta ylipäänsä pidän pelkistetyistä pyöristä. Ensimmäinen pyöräni oli Triumph 900 Speedmaster. Menin moottoripyöräliikkeeseen ihan vain kiertelemään ja katselemaan. Kun näin sen pyörän ja istuin satulaan, niin tiesin, että tämä on minun pyöräni. En edes koeajanut sitä. Siinä oli hyvät ajo-ominaisuudet, muutaman kesän jälkeen sekään ei vain enää tuntunut omalta.

Sitten yksi meidän porukasta ajoi pihaan Victory merkkisellä pyörällä. Se sopii mun silmään. Pelkistetty, yksinkertaisuudessaan kaikkein näyttävin. Hinta arvelutti, oli paljon muitakin menoja, mutta viimeinen niitti oli lääkärin uhkaama ajokielto, joten hommasin sen pyörän itselleni. Olen pienikokoinen, lyhyt ja kevyt. Painava pyörä tuntuu alkuun vähän haastavalta, mutta parin viikon päästä kaikki alkaa vaikuttamaan/tuntumaan pieneltä. Nälkä kasvaa syödessä.

Vaikka kyseinen pyörä on iso ja painaa noin 300 kiloa, niin sen ajo-ominaisuudet yllättivät. Pyörän painopiste on alhaalla, eli sitä on helppo hallita. Ajo-asento on hyvä, paikat ei puudu pidemmälläkään matkalla. Alkuun arvailin penkkiä, kun se on takaa matala, mutta sekin toimii. Mittasuhteet ovat yksinkertaisesti täydelliset. Pyörän koosta huolimatta liikkeellelähdöt, peruuttamiset ja parkkeeraus, kaikki toimivat loistavasti. Olen custom-ihminen henkeen ja vereen, ainakaan ei ole tarvinnut harkita mitään toista pyörää.

Pyörä näyttää isolta ja hyvältä isonkin miehen alla. Kooltaan se on "äijäpyörä". Näitä Victoryn Gunnereita on vissiinkin kaksi täällä meidän alueella. Voin lämpimästi suositella tätä pyörää myös kaltaiselleni pienille naisille. Sillä on hyvä ajaa pitkää matkaa, kuitenkin helppo ja näppärä käsitellä kaupunkiolosuhteissakin. Huonoa on se, että Victoryn valmistus lopetettiin. Siitä tuskin tulee mikään keräilyharvinaisuus mutta sen arvo todennäköisesti tulee säilymään ja osia löytyy varmasti pidemmänkin aikaa. Ainoa negatiivinen asia tässä pyörässä on putket, ne ovat liian hiljaiset. En tarkoita, että poliiseja tai ketään muitakaan pitäisi kiusata, mutta putket tullaan vaihtamaan, ihan omaa turvallisuutta ajatellen. Ne tulee olemaan modatut, kevyemmät kuitenkin tyyliin sopivat.

Ajokaudella on toiveissa, että pääsisimme pidemmälle reissulle. Seikkailumieltä mukana, ilman suunnitelmia. Kahden kylmän kesän jälkeen tietenkin toivoo aurinkoisia, nättejä ilmoja, mutta tosi motoristi ajaa kelillä kuin kelillä. Ei me olla sokerista. Toisaalta sateen jälkeen tuoksut ovat aivan mahtavat. Moottoripyöräily antaa myös aistillisia kokemuksia.

Kaikille muillekin motoristeille: Paljon mutkaisia maanteitä ja Etelä-Pohjammaalainen ei voi toivottaa vähempää kuin erittäin KOMEITA kilometrejä, toteaa Maana Saikkonen.