Kuinka löytää juuri se oikea - siis moottoripyörä, osa 1

Sami Kautto ja Yamaha FZ1

– Hommasin ensimmäisen moottoripyöräni 2008 muuttaessani Tervosta Kuopioon. Siihen asti olin harrastanut moottorikelkkailua, mutta kelkkailu täällä Kuopion keskustassa ei oikein onnistu, niin siksi vaihdoin kaksipyöräiseen, naureskelee Sami Kautto.

– Ensimmäinen pyöräni oli Kawasaki FZ6. Sillä oli hyvä treenata ajamaan. Se pyörä oli minulla pari vuotta, kunnes jouduin myymään sen pois. 2014 ostin jälleen pyörän. Tällä kertaa hieman isomman, eli Yamaha FZ1:n. Olen aina tykännyt nakupyöristä. Ne ovat näppäriä käsitellä ja mielestäni ne ovat nuorekkaita. Mikään kyykkypyörä ei ole koskaan puhuttanut. Olen ajanut kaikenlaisilla pyörillä, mutta heti ekan pyörän jälkeen olen "merkkiuskollistunut". Kunhan rikastun, niin seuraavakin pyörä tulee varmaan olemaan Yamaha.

Parasta moottoripyöräilyssä on irtioton tunne. Aina kun lähtee ajamaan, niin murheet unohtuu. Voi vain ihmetellä maisemia. Lisäksi tämä moottoripyöräporukka... Itsekseen jaksaa ajaa niin kauan kun se on kivaa, mutta kun lisäksi tulee kavereita ympärille, niin tätä jaksaa loputtomiin.

KMC tekee vuosittain pitkiäkin ulkomaanreissuja. Itse olen käynyt vain Virossa, Latviassa ja Norjassa muun muassa Lofooteilla. Norjaan rakastuin saman tien. On käsittämätöntä, miten maisema ja maasto vaihtuvat heti, kun ylittää valtakunnan rajan Norjan puolelle. "Norja on ihan niin kuin Alpeilla, mutta vain lähempänä" sanoo appiukkoni osuvasti. Hän muuten minut alunperin tutustutti tähän KMC:n porukkaan, johon liityin jo ensimmäisen pyörän aikaan. Pari vuotta oli väliä, mutta nyt olen vuodesta 2014 lähtien ollut tiiviisti KMC:n toiminnassa mukana, kertoo KMC:n hallituksen varapuheenjohtaja ja tiedotusvastaava Sami Kautto.

Pentti Voutilainen ja Honda Shadow 600 vm. -95

– Kuusikymmentäluvun alussa oli motocross-kisat Peltolammella. Siinä kisassa voitin Tepin (Teuvo Länsivuori), mutta kahden viikon päästä ajetussa kisassa Jyväskylässä, katselin Tepin takarengasta. Oltiin sellaisia 16 vuotiaita. Tepi on vuoden minua nuorempi, aloittaa Pentti Voutilainen.

– Kolme vuotta ehdin moottoripyöräilyä harrastaa. Motocrossin lisäksi kävin ajamassa muutamissa TT-kisoissa. Kuuluin tuolloin Kuopion Moottorikerhoon (KMK) Sitten tuli armeija ja loppuivat rahat, joten siihen päättyi moottoripyöräharrastus siltä erää.

Koko ajan kaipasin sitä vapauden tunnetta, jota vain moottoripyöräillessä voi tuntea. Luonnon antamat tuoksut ja sen kuinka luonnon näkee ihan eri silmin, mitä autolla ajessasi. Vuosien aikana tietenkin tapasin KMK:n aikaisia kavereitani kaupungilla ja näin heitä ajamassa. Hyvät muistot jäivät KMK:n ajalta. Tässä välissä harrastin 20 vuotta laskuvarjohyppyä, mutta moottoripyöräily oli aina "selkäytimessä".

9.6.2009 olin aamulla terassilla. En katsellutkaan taivaalle, vaan horisonttiin ja sanoin vaimolleni: "Onpa nätti päivä". "Mene! Osta se moottoripyörä ja turpa kiinni", kivahti vaimoni. Hän ei yleensä kiroile. Näin jälkeen päin vaimoni kertoo ystävilleen: "Voutilainen lähti. Hädin tuskin ehti laittamaan housuja jalkaansa, kun meni moottoripyöräliikkeeseen ja tuli takaisin moottoripyörän kanssa", kertoo Pentti Voutilainen nauraen.

– Valitsin custom-pyörän, ihan sen ajoasennon takia. Istuu niin kuin nojatuolissa ja se on hyvä, kun ikääkin on jo 72 vuotta. Pysyy koko ajan hyvä ajotuntuma. Vaimoni ei suostu kyytiini tulemaan. Aikoinaan, kun Kuparisen veljekset (Kai ja Hannu Kuparinen) ajoivat TT-kisoissa, niin vaimoni istui kerran kisojen jälkeen kyydissä. "Ikinä en mene uudestaan moottoripyörän kyytiin", vaimoni päätti ja päätös on pitänyt tähän päivään asti.

Vaikka kunnioitan numismaatikkoja, niin postimerkkien keräily ei ole minun hommaani. Lisäksi KMC:läiset ovat reilua ja kivaa porukkaa. Aina tarvittaessa saa apua, kiittelee Pentti Voutilainen.

Kuopion MP-näyttelyssä oli esillä KMC:n paljon jäsenten omia pyöriä. Mikä näistä mahtaa olla sinun?

– Kun talvella oli puhetta mahdollisesta tulevasta moottoripyöräverosta, niin varmuuden vuoksi otin oman pyöräni pois rekisteristä. Talven aikana tehtävänäni oli hankkia vanhoja moottoripyöriä tänne Kuopion MP-näyttelyyn, minulla kun on paljon tuttuja entiseltä KMK:n ajoilta, joten aikani on mennyt täysin siihen ja olen unohtanut ilmoittaa oman pyöräni takaisin rekisteriin, eli en saanut tuotua omaa pyörääni tänne esille.

– Vuosittain käyn muutamissa kokoontumisajoissa. Hailuotoajo on niistä ehdottomasti tärkein. Ja tässä kaupungilla tulee vähän ajeltua. Eli maltillisesti tulee kilometrejä mittariin, mutta moottoripyörä on oltava. Moottoripyöräillessä ei tarvitse tai ei saa olla minuuttiohjelmaa, kuittaa Pentti Voutilainen lopuksi.

Aarne Saali ja elinikäinen kumppani

– Kun isä lampun osti, niin silloin mopedit ja moottoripyörät olivat niitä, mihin ihmisillä oli varaa, ennen kuin autot yleistyivät. Jawaan laitettiin sukset ja sodan käynyt sukupolvi ajoi moottoripyörillä kesät talvet, aloittaa Aarne Saali runollisesti.

– Minulla on ollut vain kaksi moottoripyörää. Ensimmäinen oli Itä-Saksalainen Simson 250cc. Ehdin ajaa sillä vain kaksi kesää, ennen perhettä ja lapsia.

Lapset kasvoivat ja aloin vaimolle puhumaan, että silloin ennen kuljin moottoripyörällä arjesta juhlaan. Se oli ajokkina, kun ei autoja vielä ollut. Autot kun olivat kalliita ja tavallisten ihmisten tavoittamattomissa.

Pyörää hankkiessani minulle oli tärkeää, että pystyn itse hoitamaan ja huoltamaan kyseisen ajopelin. Kulkuneuvoon pitää saada myös tekninen suhde niin, että pystyy itse purkamaan ja huoltamaan, olemaan tekniikan herra, sen yläpuolella. Olen tämmöinen vanhan liiton tee se itse mies, eli tämä on samalla tekninen harrastus. Kesällä ajetaan, talvella puretaan ja huolletaan.

Vanhoissa pyörissä tuli aina hyvät käyttöohjeet mukana. Niistä selviää kaikki venttiilien säädöstä kannen kiristykseen. "Voit juoda oluen pyörän huoltoa tehdessäsi, mutta se voi vaikuttaa tasapainoaistiin", eli elämänohjeitakin niissä annettiin. Ohjeita löytyi kaarreajostakin runsain kuvien kera. Tämä pyörä oli aikanaan hyvin yleinen saksalainen malli, eli purkuosia löytyy, varaosien saanti on taattu ajan maailman tappiin asti. Tämä takaa, että meillä on mahdollisuus jatkaa yhteiseloa pitkälle tulevaisuuteen. Pitkä suhde antaa mahdollisuuden päästä syvälle kumppanin salaisuuksiin. Niiden ymmärtäminen lisää läheisyyden tunnetta ja luottamusta. Luottamusta laitteen toimintaan ja siihen, että sen mahdollisesti tehdessä tenän (puuta koputan) osaan sitä oikealla tavalla hoivata niin, että se alkaa taas kehrätä. 12-13 vuotta sitten aloin pohtia hommaavani toisen ja viimeisen moottoripyöräni ja lopulta 12 vuotta sitten päädyin tähän Baijerilaiseen pyörään, eli BMW R80 RT:hen, joka löytyi Loimaalta.

Pyörän myötä liityin KMC:hen, joka osaltaan on tuonut mukanaan moottoripyöräilyyn hauskoja yhteisöllisiä puolia. KMC järjesti 2012 Hymyilevän motoristin kevätpäivä -tapahtuman, jonka teemalehden tein.

Vuosien varrella olen käynyt moottoripyörääni läpi. Vaihdellut osia, parannellut sieltä täältä ja näin pyörästäni on tullut laadukkaampi ja tutumpi. Tiedän kuka hän on.

Viime kesänä pyörä otti kontaktia sivusta tulleeseen autoon. Pieni törmäys Puolassa Gdanskissa rikkoi vähän katteita, mutta ei kuljettajaa. Se oli hieno yhteentörmäys. Jos olisin ajanut hiljempaa, niin etuosa olisi mennyt täysin uusiksi ja vastaavasti, jos vauhti olisi ollut vähänkään lujempi, niin sivusta tulleen auton keula olisi osunut reiteeni. Nyt auton keula kaatoi pyörän siisti ja sulavasti kumoon. Kaverit olivat varmoja, että Puolasta ei mitään vakuutuskorvauksia saisi, mutta esitin hyvin maltillisen korvausvaatimuksen, ettei pyörä vain menisi lunastukseen ja sain kuin sainkin korvauksen tapahtuneesta. Vaikka tuli ryppyjä kumppanin poskeen, en halunnut hänestä luopua. Kun pyörällä on takana jo 26 ajokesää ja maalipinnassa haalistumia, ylimaalaus oli paikallaan. Vakuutuskorvaus auttoi asiaa.

Se mikä oli ulkokuorta ja pintaa, lähti maalarille. Riisuttu matkakumppani näytti sisäisen kauneutensa. Odottaessani osia maalarilta lisäsin matkakumppanin öljykiertoon jäähdyttimen, auttamaan ilmajäähdytteisen moottorin viilentymistä. Alkuperäinen maalaus oli tehty ruiskuttamalla pintoihin ensin hopeaväriä, jonka päälle vedettiin punainen pintamaali. Kultaiset koristeraidat oli maalattu käsin. Nyt päädyttiin valmiiseen automaaliin ja teippiraitoihin. Pinnassa on uuden saksalaisen henkilöauton maalia. Kevään tullen puin hänet uuteen kesäkretonkiin - kun osat tulivat maalarilta.

Nyt olemme taas valmiita lähtemään yhteiselle kesätaipaleelle. Se on meidän 13. suvemme. Kuten legendaarinen BMW-moottoripyöriin erikoistunut Reijo "Repa" Myllymaa aikanaan sanoi:" Näistä tulee helposti elinkautinen", toteaa Aarne Saali lopuksi.

Aiheeseen liittyen: Imatranajon veteraani Reijo Myllymaa: "Masokismia olla rata-aidan väärällä puolella"