Nöyryyttä ja sen, etten olekaan kuolematon
Se on jännittävä tunne, kun tajuaa kuinka alaston ja avuton pyörän selässä on. Vaikka kuinka olisi kypärä ja suojavarusteet, siinä vaiheessa kun nopeus nousee, ne eivät paljoa lohduta. Varsinkin kun itselle on välillä taipumusta kuvitella olevansa kaikkivoipainen superihminen, on harvinaisen kasvattavaa tajuta, että henki saattaa hyvinkin lähteä, jos ajaa mutkaan liian lujaa tai törmää jonkun kanssa.
Samoin ajaessa on ihan eri tavalla säiden armoilla. Pelkästään se, mikä minulle sopii ja mitä haluan, ei olekaan ratkaisevaa, vaan matkanteossa täytyy ottaa huomioon muitakin tekijöitä. Joskus, esimerkiksi ukkosmyrskyn aikana, on pakko nöyrtyä.
Kärsivällisyyttä ja ennakointia
Moottoripyörämentorini totesi, että ”motoristi on aina myöhässä”. Pyörän kanssa onkin ollut pakko opetella varaamaan tarpeeksi aikaa, sillä ihan jo varusteiden kanssa säätämiseen sitä kuluu. Samoin on pakko pysähdellä pitkällä matkalla useammin kuin autolla (tiedän, olen mukavuudenhaluinen enkä mikään rautaperse), eikä take away oikein tule kysymykseen.
Myös liikenteessä ennakoi ja seuraa muita ihan eri tavalla, koska tietää, että varmasti jää toiseksi, jos törmäys tulee. Vaikka välillä on ihan kiva vääntää kahvasta vauhtia, olen kuitenkin todennut, ettei koskaan voi olla niin kiire perille, että sen takia hätäilisi ja vaarantaisi henkensä. Ja miksi kiirehtiäkään perille, kun matkanteko itsessään on niin mukavaa.
Ja jostain kumman syystä pyörällä tulee harvoin ajettua sitä suorinta mahdollista reittiä. Jotenkin pyörä aina eksyy sellaisille mukaville pikkuteille. En tiedä mistä se johtuu.
Muihin ihmisiin ei voi luottaa
Muutenkin suhtaudun ihmisiin epäileväisesti, mutta pyörällä liikkuminen on vienyt loputkin rippeet luottamuksesta muihin ihmisiin. Kanssaliikenteessä liikkujan ei tarvitse edes olla mikään törttö (ja niitäkin riittää), vaan on tullut opittua ihan se yksinkertainen seikka, ettei pyörää näe yhtä helposti kuin autoa. En todellakaan luota siihen, että risteyksestä tuleva "olen ajanut autoa 30 vuotta, enkä koskaan tee virheitä" -kuljettaja näkee minua. Koko ajan on pakko olla itse hereillä ja epäillä jokaista lähettyvillä olevaa olentoa, on se sitten autoilija, traktori tai ojasta hyppäävä eläin.
'Ajaessa vain tajuaa, että on mukavaa'.
Priorisointia
Ette tiedäkään kuinka vähällä tavaramäärällä nainen tarpeen tullen selviää. Kun kuljetuskapasiteetti on hyvin rajallinen, on pakko priorisoida.
Yksin ääneen nauramista. Ja puhumista. Ja laulamista
No nauran, puhun ja laulan minä muutenkin ääneen yksikseni. Mutta missään muualla en tee sitä yhtä paljon enkä nauti siitä yhtä paljon kuin kypärän sisällä, kun kukaan muu ei ole kuulemassa. Sillä ajaessa aika usein tajuaa, että on mukavaa ja pidän siitä mitä teen ja mitä olen. Eikä kyse ole vain ajamisesta vaan kaikesta muustakin. Ajaessa sen vaan tajuaa. Tai sitten ajaessa malttaa pysähtyä tajuamaan ja nauttimaan siitä.
Ettei aina tarvitse suorittaa
Olen luonteeltani aikamoinen suorittaja. Pyörällä ajaminen on kuitenkin niitä harvoja hetkiä, kun sallin itselleni sen, etten suorita. Silloin ei tarvitse tehdä mitään hyödyllistä tai tuottavaa tai kehittävää. Kun kiskaisen kypärän päähän ja hyppään pyörän selkään, silloin unohdan kaiken muun. Ihan sama kuinka rankka työpäivä on takana tai kuinka paljon jokin asia painaa mieltä - minä unohdan sen! Ja se on erilaista unohtamista kuin esimerkiksi urheillessa, jossa unohtaa kaiken muun ennen kaikkea sen vuoksi, että keskittyy niin paljon siihen mitä tekee.
Pyörällä ajaessa, vaikka keskittyykin liikenteeseen ja ajamiseen, se ei kuitenkaan ole samanlaista suoritukseen keskittymistä. Ja se on myös erilaista kuin autolla ajaminen, jossa ajamisen ohella kuuntelee musiikkia tai soittelee kavereille tai pohtii elämää, maailmankaikkeutta ja kaikkea. Pyörällä sen sijaan voi vaan ajaa, olla kaikessa rauhassa itsekseen oman itsensä seurassa, muiden tavoittamattomissa. Olla ajattelematta. Välittämästä mistään muusta. Olla kiirehtimättä. Olla suorittamatta.
Kirjoittaja on nuori nainen, joka tilittää häntä kiinnostavista asioista blogissaan. Alkuperäinen teksti Eniten ja Parasta -blogissa.