Kerätessämme kuvia messuilta tekemäämme perinteiseen kuvakavalkadiimme, tapaamme usein hyvin mielenkiintoisia ihmisiä. Tällä kertaa huomiomme kiinnitti pieni moottoripyöräkerhon hihamerkki, jollaista emme aikaisemmin ole nähneet. Toisessa hihassa oli muistona merkki ajetusta Road 66:sta. Merkit löytyvät siilinjärveläisen Markku Savolaisen takista.
– Penskasta pitäen olen kaksipyöräisillä ajanut, eli yli 30 vuotta. Vuosikymmenten aikana on entisenlainen yhteisöllisyys hävinnyt. Kun aikoinaan pysähtyi huoltoasemalle kahville, ja paikalle tuli muita motoristeja, niin aina hakeuduttiin samaan pöytään istumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Nykyään hädin tuskin edes tien päällä tervehditään, huoltoasemillakin luikitaan omiin pöytiin, harmittelee Markku Savolainen.
Porukkaan mukaan
– Esimerkiksi -91 olin menossa Kontioralliin. Satoi vettä ja muutenkin oli kylmä ajokeli. Pysähdyin Iisalmeen tankkaamaan, kun sinne tuli motoristiporukka, Heinäveden Nestoripyöräilijöiden kavereita. Kävi ilmi, että heilläkin oli sama päämäärä ja yöksi varattuna hotellihuone Oulusta. Pyysivät, että ajaisin heidän kanssaan, samalla sain yöpaikankin. Enää ei pyydetä porukkaan mukaan, saati tarjota nukkumapaikkaa hotellihuoneen lattialta. Olisiko moottoripyöräilijöiden määrä kasvanut niin suureksi, ettei tämä ole harrastuksena enää mitenkään erikoista, vaikea sanoa.
Kotimaan reissujen lisäksi olen kiertänyt ulkomailla vaikka kuinka monta kertaa. Korttelirallia ei tule ajettua. Aina viikonloppukeikkoja, miten perhekuviot vain sallivat. Pojistani vanhempi ajoi hetken motocrossia ja nyt nuorin poika sai mopokortin. Saa nähdä kuinka harrastus tästä etenee. Kalustoa tallista kyllä löytyy, jos intoa vain riittää.
Route 66: Adrian Texas, midpoint.
Route 66 - omin päin
– Vuonna 2014 lähdimme kaverin kanssa 3,5 viikoksi Jenkkeihin. Ajoimme Chicagosta Los Angelesiin. Ajoimme Route 66:n, mutta kyllä me kiersimme muutakin. En lähde millekään opastetuille reissuille. Aikatauluihin ja kelloon tuijottelu ei sovi ollenkaan, siinä puuttuu vapaus mennä minne milloinkin tuntuu hyvältä. Matkaa tehtiin päivä kerrallaan, ilman tiukkoja rajoittavia ennakkosuunnitteluja. Majoitusmahdollisuuksiakin siellä päin maailmaa löytyy rajattomasti, joten siitäkään ei tarvinnut murehtia. Matkanteko oli leppoisaa. Toki itäpuolelle tultaessa liikenteessä oli kiireempi meininki ja sai olla skarpimpana. Yksittäistä parasta kohtaa on mahdotonta erottaa.
Matka oli kokonaisuudessaan mieleenpainuva. Ainoa lähetä piti tilanne tuli, kun ajoimme moottoritiellä. Molempiin suuntiin oli neljä kaistaa ja niiden välissä 1,5 metrin betoniaita erottamassa ajosuunnat. Yks kaks yllättäen betoniaidan takaa lensi auton konepelti vastaan. Kaveri ajoi edellä ja ehti väistää, itselläni teki tiukkaa kun tilaa oli niukasti vierellä ajavan auton takia. Vauhtia oli varmaan sata kilometriä tunnissa. Siinä vain katsoin kuinka konepelti pyöri ohi.
Pottapiät Mc, Savo.
Pienin moottoripyöräkerho?
– Tänä kesänä pyörähdämme mahdollisesti Norjan puolella. Haaveilemani Islannin matka jää varmaan ensi kesään, kun kaveri jonka kanssa näitä reissuja teemme on kiinni omissa töissään. Muuten ajamme kyllä ympäri vuoden. Itseasiassa ajaminen on paljon mukavampaa talvella kuin kesällä. Kunnon nastat vain alle ja ajamaan.
Ympärivuotisuus näkyy myös meidän kerhomerkissämme: umpikypärä meinaa maantieajoa, avokypärä maastoa, ja rauhaisia makkaranpaistoreissuja tehdään ympäri vuoden. Kerhomme Pottapäät MC on varmaan Suomen pienin moottoripyöräkerho. Perustaessani sen Pottapäät MC:n jäseniä oli 2,5 , mutta nyt vain kaksi. Puolikas oli poikani, mutta erotin hänet kerhosta hänen lopetettuaan motocross-harrastuksen. Toinen jäsen on Siilinjärven Liikennekoulun Arto Parviainen, jonka kanssa näitä reissuja tehdään. Hän on toinen samalla tavalla harrastukseen hurahtanut kuin minäkin, Markku Savolainen myhäilee.