Timo Mononen on tyypillinen monella suunnalla aikaan saava henkilö, joka ei juuri itsestään pidä ääntä. Omaa historiaansa kerratessaankin, hän ei korosta itseään tai taitojaan, mutta antaa kyllä helposti krediittiä muille.
Koska ja millä tavalla aloitit moottoripyöräharrastuksen?
– Ensimmäinen moottoripyörä oli noin 14 vuotiaana, laitettiin 350 kuutioinen Jawa toimimaan. Sen jälkeen oli 350 kuutioinen IC, kun olin jotain 14 tai 15 vuotias. Sillä kuljin koulussa, kun muut ajoivat kippurasarvisilla tuntureilla. Born to be wild, silloin ei mikään pelottanut, kertoi Timo Mononen alkutaipaleestaan moottoripyörien parissa.
Onko harrastus jatkunut siitä taukoamatta?
– Alkutuskissa, kun ei ollut rahaa ostaa kunnon vehkeitä, piti muuttaa kotoa pois ja kuitenkin piti olla auto millä liikkua. Koko ajan olin duunissa ja ostelin mitä sattuu -pyöriä. Kun asiat vakiintui, niin sen jälkeen on ajettu viisi kertaa maapallon ympäri.
Ajamisen lisäksi myös rakennat pyöriä?
– No joo. Kaupasta saa vain puolivalmisteita. H-D on maailman kallein puolivalmiste.
Moto Guzzi GT850 vm. 1974 on yksi Timo Monosen 12:sta moottoripyörästä.
Kuinka monta pyörää olet tähän mennessä rakentanut?
- En ole niitä laskenu. Tällä hetkellä minulla on joku 12 pyörää, millä voi ajaa. Ne kaikki ovat jotenkin rakenneltuja, että miellyttää silmää ja on tehty kropalle sopivaksi, niin siinä on jo paljon. Kopteri-lehdessä työskentelyn kautta on tullut se, että on ruvennut olemaan silmää kauneusarvoille. Voi katsoa, mitä muut ovat tehneet ja mitä voi itse tehdä. Menee aina kauan miettiessä, mitä haluan kulloiseltakin pyörältä.
Minkä tyyppiset pyörät sinua viehättävät?
– Tietysti suomalaisten huipputekijöiden tekemät chopperit, mitkä on arvostettuja muuallakin kuin vain Suomessa. Norrtälje Custom Bike Show on aina se mittari ja Kustom Kulture Show. Suomalainen käsityö, värit ja sellaiset kuviot. Musta ei silmissäni näytä miltään.
Teetkö itse kaikki esimerkiksi metallityöt ja maalaukset?
– Mieluumminkin suunnittelen. Minulla on hyviä tukijoukkoja siellä sun täällä, ketkä tekevät osat, mitä en itse pysty tekemään. Osaan piirtää ja olen tietysti tehnyt paljon rautahommia itsekin, mutta kaikki kevytmetallisorvaukset ja maalaukset mitä haluan, ne minulle toteuttaa joku muu.
Mikä moottoripyörien rakentelussa ja laitossa on kaikkein mielekkäintä tai parasta?
– En tiedä. Sitä tehdään niin monella sektorilla ja katsotaan kahteen suuntaan. Kyllä siinä aika kuluu ja kun näkee oman kättensä jäljen ja voi verrata sitä hienompiin versioihin tai muiden, todellisten rakentajien luomuksiin. Ei nämä minun pyörät ole sellaisia– tai jossain näyttelyissä olen pärjännytkin – mutta en ole niitä sen takia tehnyt. Tuossa rivissä on muutama pyörä, jotka ovat kuin taideteoksia. Kaikilla minun pyörillä pystyy ajamaan.
Toinen mp-näyttelyssä ollut Timo Monosen pyörä oli Japsistarojen osastolla.
Kuinka paljon vielä ajat vuodessa?
– Kohtuullisesti, en ole laskenut. Minulla on aina 2-3 pyörää rekisterissä, että pääsen lähtemään vaikka meidän sunnuntain kokoontumiseen, tuonne Grilli 21:lle. Sinne voin lähteä vaikka Triumphilla ja jos lähden jonnekin pidemmälle, niin voin ottaa Harrikan tai mitä näitä muita onkaan. Olen saanut pidettyä ne siinä kunnossa, että voin valita. Aikoinaan ei osannut edes haaveilla, että voi joskus valita, millä pyörällä haluaa ajaa.
Harvalla on tallissa useampaa pyörää, vaikka haluaisikin.
– No joo, kun on tämmöinen romunkerääjä. Koskaan niitä ei muka ole ollut liikaa, mutta se pitää nyt tunnustaa itselleenkin, että pitää alkaa karsimaan, kun mukaanhan näitä ei saa. Olen koko elämäni ostanut, myynyt, tehny, tuusannut ja vaihtanut autoja ja moottoripyöriä, mutta nyt on taas sellainen tilanne, että alkaa piilopaikat olemaan vähissä. Kun ruutukaava-alueella varastoi 12:sta moottoripyörää, viittä mopoa ja lisäksi autot, niin kalliiksi käy sekin.
Olet myös pitkäaikainen Kopteri-lehden toimittaja.
– Olen täällä Keski-Suomessa avustajana ja teen näyttelyraportteja ulkomailta. Joskus kuljettiin kuvaamassa Daytonassa (Daytona Bike Show) ja kun Euroopassa on laajahko ystäväpiiri, niin toimitetaan juttuja ristiin, puolin ja toisin. Kopteri-lehden lisäksi kirjoitan myös Mobilisti-lehteen. Se on toinen äärilaita, kun kirjoitetaan autoista. Stressaavan automyyjän työn ohella, kirjoittaminen rauhoittaa. Se, että voi pistää omaan koppiin valot päälle, radiot seis ja alkaa kirjoittamaan, on loistavaa stressin poistoa. On tullut palautetta, että kirjoitan kovin erilailla, kuin pääkaupunkilainen. Meitä on hyvä ryhmä, eikä jokaiseen ilmestyvään lehteen tarvitse itseään stressata. Tosin, kun tästä alan kirjoittamaan, niin minulla on aineistoa vaikka loppuvuodeksi.
Tästä, Markku Turusen omistamasta omavalmisteisesta BMW:stä, on voinut lukea Timo Monosen kirjoittaman artikkelin Mobilisti-lehdestä.
Kuinka iso työ on saada, varsinkin rakennettuja pyöriä, tänne näyttelyyn? Tarjotaanko niitä sinulle, vai soitteletko rakentajien perään?
– Soitellen ja minulle soitellaan. Kopteri-lehden kautta tulee tuttuja, joten tiedät koko ajan, missä tai missä kerhossa on mitäkin rakenteilla. Juuri tämä laaja ystäväpiiri antaa mahdollisuuden sille, että voidaan pyytää ja ihmiset tulevat tänne mielellään. Näyttelyllä on niin hyvä maine, että kaverit ovat tuoneet kavereita tuomaan tänne pyöriä, koska tänne ei vain tuoda pyörää, vaan täällä pidetään kaikista huolta. Jos tulee pitkästä matkasta, niin sovittaessa maksetaan hotelli ja kilometrirahat. Tämä pitkän linja harrastaminen on tuonut mahdollisuuksia järjestellä asioita sillä tavalla, että kaikilla on hyvä fiilis. Tämä ei ole pelkästään rahan keruuta omaan pussiin, vaan ollaan yhteisö ja pidetään yhdessä hyvät bileet. Mikäänhän ei ole ilmaista, mutta se tasaantuu kävijämäärässä.
Onko mattoja vähemmän vai pyöriä enemmän, kuin edellisinä vuosina?
– Pyöriä on enemmän, kaikki ei aivan mahtuneet matoille. Olen haalinut nämä, niin sanotut lentävät matot, vuosien varrelta kirpputoreilta. Ne ovat henkilökohtaista omaisuuttani, eikä niitä ole tämän enempää. Matot tuovat omaa ilmettään tähän näyttelyyn. Muualla mp-näyttelyissä pyörät on karsinoitu aitojen taakse, mutta täällä ihmiset pääsevät ihan viereen, vaikka sentin päästä katsomaan pyöriä. Kaikki kunnioittavat toisten omaisuutta, malttavat olla koskematta, eivätkä mene päälle könyämään. Ja vehkeitä on laidasta laitaan, alkaen classic-pyöristä, yhteistyökumppani Bomberin vieressä on sen kaltaisia pyöriä, mikä tukee heidän liiketoimintaa, sitten on japseja, chopperit ja brittipyörät. Kaikki selkeästi omissa paikoissaan. Kun käännät katseen, niin katse tavoittaa jo seuraavan ryhmän.
Silmiin pistävää sekin, että lähes kaikki näytteillä olevat pyörät ovat uusia, ennen näkemättömiä yksilöitä.
– Rakennettujen ja classic-osaston pyörät ovat sataprosenttisesti sellaisia, mitä ei ole ennen ollu. Merkillepantavaa on myös se, että tänä vuonna junnut ovat vahvasti mukana. He ovat järjestäneet oman "mopojonne"-osastonsa ammattimaisesti. Kaikki pyörät on nätisti rivissä, niitä ei ole tumpattu mihinkään kasaan. Heillä on oma ryhmä, joka arvostelee ja päättävät palkitut pyörät. Palkintoluokkia on niissä kaksi, mopot ja supermotot. Pidin heille eilen pienimuotoisen kurssin, käytiin läpi nykytrendejä, mihin pitää kiinnittää huomiota. He esittivät todella hyviä kysymyksiä ja olivat kiinnostuneita tästä asiasta. Jospa heistä kasvaa meidän vanhojen paappojen jatkajia.
Tämän Moto Guzzin Mononen osti vanhemmalta, 85-vuotiaalta herralta pari vuotta sitten.
Kuinka monta sinun pyörää tänä vuonna on täällä näyttelyssä?
– Kaksi. Tuommoinen vanha Moto Guzzi, mikä valmistui juuri. Ostin sen vanhemmalta, 85-vuotiaalta herralta pari vuotta sitten. Se oli seissyt aika pitkään, siksi siinä oli kaikkea tukkoa, säätämistä ja sovittamista, että sen sai taas pelaamaan. Sitten tuolla Japsistarojen osastolla on vanha Honda Elsinore, mitä viime talven tuusasin. Se oli roikkunut yhden autotallin seinällä yli 30 vuotta. Luulin, ettei sellaista ole olemassakaan, mutta yksi kaveri tuli sanomaan, että hänellä on muuten samanlainen ja nyt on käynyt ilmi, että Raumalla on vielä kolmaskin. Edellinen vastaava pyörä, mikä minulla oli vuodesta 1984, on nyt myyty Berliiniin. Se on siellä lääkärillä, joka ajaa sillä maarataa. Silläkin pyörällä on jyväskyläläinen kilpailuhistoria.
Honda CR250M 'Elsinore' ehti roikkua autotallin seinällä yli 30 vuotta. Jo pelkästään alumiinisen tankin hiomiseen kului lukuisia tunteja.
Samaten tuo pyörä, minkä löysin ja sain kunnostettua hirveällä vaivalla edes käyntikuntoiseksi, on ostettu Jyväskylästä vuonna 1974 Aren kevätnäyttelystä. Sen kaikki aikaisemmat omistajat löytyivät ja ovat vielä hengissä. Mutta se odotti, että joku korjaisi sen. Moottoriin tehtiin täysremontti ja muutenkin siistittiin. Sitä ei entisöity, vaan konservoitiin, kyllä siinä illat meni tankkia kiillotellessa.
Timo Monosen konservoiman Honda CR250M Elsinoren historia on tarkasti tiedossa.
Tämän vuoden mp-näyttely on kasattu ja täydessä käynnissä. Kuinka pitkään menee aina uuden näyttelyn valmistaminen?
– Koko prosessi kestää yli puoli vuotta. Seuraavaa show:ta aletaan tekemään kesäkuussa Norrtälje Custom Bike Show:ssa. Jos tästä saisi oikein palkan ja olisi täyspäiväistä, niin en muuta tekisi... mutta rakkaudesta lajiin. Työnantaja on ymmärtäväinen sen suhteen, että voin rivin vanhimpana vähän valita lomiani, ottaa vapaapäiviä tätä varten tai jättää lomia pitämättä. Tällä hetkellä on 11 päivää pitämättä viime vuoden lomia. Vaikka vaivoja alkaakin olemaan, olen jaksanut töissäkin olla, uutta polviniveltä odotellessa, totesi Timo Mononen.