Seinäjoen Areena-hallissa oli esillä eri vuosimallien Royal Enfieldejä. Yhtä lukuun ottamatta ne olivat Pasi Mäkirannan entisöimiä. Mistä tällainen kiinnostus brittimerkkiä kohtaan?
– Isäni kunnosti 60-luvun lopulla ladosta löydetyn vuosimallin 1952 Royal Enfield Bulletin. Kun hän lähti armeijaan, niin pyörä jäi kotiin. Tultuaan käymään kotona, pyörää ei enää ollutkaan. Hänen isänsä selitti, että kaveri naapurikylästä oli sen hakenut, ja tulisi maksamaan pyörän, kunhan isäni pääsisi armeijasta. Pyörä meni, mutta ikinä isä ei niitä rahoja saanut. Luultavasti isänsä oli myynyt pyörän ja rahat olivat menneet kurkusta alas, kertoi Pasi Mäkiranta.
– Kuulin tarinan 2000-luvun alussa, ja meinasin, että isälle olisi ostettu tällainen uusi projekti. Hän on aina välillä puhunut, että olisi kiva entisöidä joku pyörä. Siitä äiteelle ehrottelemaan, että ostetaan isälle tuollainen pyörä. Äitee tulistui ja sanoi, että "pyörää ei tähän perheeseen enää ikänä tule. Piste!"
– Ostin itselleni vähän eri mallisen, mutta samalta vuodelta peräisin olevan vuosimallin 1952 J2:sen ja kunnostin sen. En puhunut vanhemmilleni mitään. Kunnostettuani pyörän, vein sen juhannuksena 2004 Kurikkaan. Siitä harrastus sitten lähti ja nyt olen keräillyt näitä eri vuosikymmeniltä. Vanhin Royal Enfieldini on vuosimallia 1917 ja nyt niitä on kaikkiaan toistakymmentä. 20 vuotta on tullut tahkottua, kunnostettua ja entisöityä näitä.
Mistä kaikkialta olet näitä löytänyt?
– Tämän (jutun aloituskuvana) mikä täyttää 16.4 sata vuotta, Timo Happonen pelasti Rovaniemeltä 80-luvun alkupuolelta. Hän myi sen 80-luvun puolivälin paikkeilla Ruovedelle yhdelle Royal Enfield -harrastajalle. Hän ei sitä ikinä kunnostanut, keräsi vain vähitellen puuttuvia osia. Minä ostin sen vuonna 2005, kunnostin ajokuntoon ja on tarkoitus pitää se tämmöisenä alkuperäisen näköisenä ja -kuntoisena. Iästään huolimatta tämä on ajokuntoinen pyörä. Viime ja toissa kesänä ajoin tällä satavuotiaiden pyörien näytösajoissa. VMPK-rallin (järjestäjä Veteraanimoottoripyöräklubi ry.) yhteydessä on tänäkin kesänä sellainen näytösajo, missä tällä tulen ajamaan.
– Vanhin entisöimäni pyörä on vuosimallia 1917. Se ei ole aivan ajokuntoinen, käyntikuntoinen kyllä. Se on hieno ja historiallinen, aikoinaan mennyt uutena Tsaarin armeijalle ja ollut mukana Viron vapaussodassa 1918-20. Tällä hetkellä se on näytillä Lahden Moottoripyörämuseon seinällä, Royalin osastolla, vielä toukokuulle asti.
– Pari pyörää olen ostanut Ruotsista ja osan Suomesta. Esimerkiksi tämä konservoitu pyörä löytyi täältä Seinäjoelta, Sorsanperän läheltä yhdeltä harrastajalta vuonna 2016. Viime kesänä sain sen valmiiksi. Tarvittavia osia haalitaan ympäri maailmaa, Amerikkaa, Australiaa, Englantia, Saksaa myöten.
Kuinka iso haaste on löytää osia?
– Joitakin pisteosia on hankala löytää. Vähän riippuu mallista, kuinka haluttu tai harvinainen versio on kysymyksessä. Kun on jo parikymmentä vuotta aktiivisesti ollut netissä ja tuntee harrastajia, niin se helpottaa asiaa.
– Brittipyöristä Royal Enfield on aika pienen piirin harrastus, meillä on oma rinki. Pyörän maine ei laadullisesti ole ollut parhaimpia, joten osat eivät ole aivan hinnankiroissa. Saatavuuden suhteen riippuu pyörän mallista, kuinka haluttu tai harvinainen versio on kysymyksessä. Joitakin pisteosia on hankala löytää, voi kestää kauankin, ennen kun sen löytää. Esimerkiksi tähän 100-vuotiaaseen pyörään, löysin Jyväskylän rompetorilta sopivat renkaat. Ne on voineet olla joskus tämän alkuperäiset pyörät, mutta kun hommasin tämän projektin, niin mukana tuli aivan eri pyörät. Välillä tekee hyviä löytöjä Suomen rompetoreilta, mutta ne ovat vähenemään päin. Kun viime syksynä kävin Saksassa Mannheimin isolla rompetorilla, niin ei sielläkään ollut enää paljoa brittipyörien osia.
Mikä Royal Enfiedissä viehättää?
– Olen yksinkertainen mies, minua viehättää tuollainen yksinkertainen ulkoasu. Kun näin Keltaisessa Pörssissä tuon J2:sen myynti-ilmoituksen, niin katsoin netistä tarkemmin että oho, nyt on hieno pyörä. Minua ei viehätä uudet pyörät, missä kaikki on katteiden alla piilossa, haluan nähdä tekniikan. Royaleissa mitään ei ole piilotettu ja tehot ovat pieniä. En ole niin sanottuja "rattimiehiä", en tykkää ajaa lujaa, 90-100 km/h on oikein kiva matkavauhti. En tarvitse enempää tehoja, tuollakin vuosimallin 1952:lla pääsee sitä 90-100 km/h ihan hyvin. Se riittää minulle.
Mitä mieltä olet uusista Royal Enfield -malleista?
– Hienon näköisiä. Minun piti aloittaa niiden maahantuonti, mutta Riku Routo ehti ensin. Oltiin aikaisemmin yhteydessä tehtaalle, mutta silloin maahantuonnille oli niin kovat vaatimukset, sata pyörää ensimmäisenä vuonna ja sen jälkeen katsoa kuinka paljon enemmän seuraavana vuonna. En semmoista määrää millään pysty Suomessa myymään. Jos 20 ensimmäisenä vuonna, niin sekin olisi paljon. Sen verran Riku varmaan ensimmäisenä vuonna myi, jonkun 20-30 pyörää. Ei sataa saa millään Suomeen niitä mahtumaan, niin se jäi siihen se homma. Riku sai sovittua sieltä paremman diilin ja rupesi Royal Enfieldin maahantuojaksi.
– Mutta ihan hienon näköisiä pyöriä ja onhan ne maailmalla pärjänneet testeissä hyvin. Minua henkilökohtaisesti vain kiinnostaa enemmän tämä "vanhempi rauta". Työn puolesta se olisi ollut kiva lisä, olisin saanut hyvän näyttelyn myyntitiloihini. Tehdään sitten jotakin muuta. Nyt on tarkoitus lähteä tekemään asiakaslähtöisesti moottoripyöriä Carberryn moottorin ympärille. Kunhan ensin löytyy runko, joka on suunniteltu vähintään 850cc moottorille, että siihen saa laillisesti vaihtaa tällaisen Carberryn 1000cc moottorin. Tämä BMW R80/100 on Nortonin kopio ja siitä olen tehnyt itselleni ensimmäisen version, joka valmistunee kesään mennessä. Jos niitä muutama menisi, niin se olisi ihan kivaa pikku touhuamista.
Minkälainen yritys sinulla on?
– Dream Ride Oy Ylöjärvellä. Meitä on kaksi yksityisyrittäjää, tehdään kaikennäköistä teollisuuden huoltohommaa ja esimerkiksi vammaisten urheiluvälineitä, sähköpyörätuoleja salibandyyn ja jalkapallon pelikäyttöön. Olen ollut vammaisapualalla huoltomiehenä 25 vuotta. Lähdin aikoinaan tekemään kaverille pelituoleja vanhoista, poistoon menevistä sähköpyörätuoleista, modaamalla niitä urheilukäyttöön. Niitä tuli tehtyä aika paljon. Ollaan oltu rakennushommissa ja nyt hypätään Tanskassa rakentamassa ja varustelemassa painehoitokammioita, millä hoidetaan sukeltajantautia. Tehdään kaiken näköistä, mistä tulee rahaa laillisesti. You name it, we made it, vakuutti Pasi Mäkiranta.
Pasi Mäkirannan isä, Jussi-Pekka Mäkiranta oli myös paikalla.
Miltä tuntui kun poika toi ensimmäisen Royalin pihaan.
– Minulla on nuorena poikana ollut justihin tämmöinen Royali. Sen itse kunnostin ja ajoin sillä silloin kauan aikaa. Siitä hän sai idean, kun olen tämmöinen eläkeläinen, jos ehtisin tämmöisen tekemään ja kerkesinhän minä. Nyt on jo uusi projekti, toinen Royal Enfield menossa. Se on vielä vähän vanhempi, -36 mallin Royali.
Ymmärtääkseni vaimonne ei alkuun ilahtunut ajatuksesta, että talouteen enää tulisi moottoripyörää. Onko "tuparauha" säilynyt?
– On, on säilynyt. Kun minulla nuorempana oli pyörä, niin vaimo pelkäsi, että telon sillä itseni. Minulla oli semmoinen uudempi 1500 cc Harley-Davidson, jolla muutaman vuoden ajelin. Hän oli tyytyväinen, kun myin sen pois. Ei hän näistä vanhoista pyöristä pahastu, kun näillä ei enää mennä lujaa, vain vähän cruisaillaan, kertoi Jussi-Pekka Mäkiranta.