Botniaringillä järjestetty vain naisille suunnattu kaarreajokoulutus osui tosi tarpeeseen

Koulutuksen järjesti ATL-koulutus, joka on Arttu Lakasen yritys. Artun lisäksi toisena kouluttajana toimi koeajajanammekin tunnettu Tommi Lumiaho. Koulutus järjestettiin Botniaringillä PRT-testiradan tiloissa.

Koulutuspäivä alkoi jo aamuyhdeksältä teoriaopetuksella ja jatkui kello 12. kolmen tunnin mittaisella rata-ajosessiolla. Toimittajallamme oli sukupuolesta johtuen pelkkä kuuntelijan rooli, mutta hyvä niin. Oppilaita oli 11 eri puolilta Suomea Jyväskylästä Ouluun ja Turkuun.

Matalan kynnyksen kaarreajokoulutus

Koulutuksen tavoitteena oli olla matalan kynnyksen kaarreajokoulutus, jossa tähdättiin ajamisen rentouteen ja jännittämisen
vähentämiseen. Koulutus oli erityisesti suunnattu aloitteleville tai lisävarmuutta hakeville naismotoristeille.

Luento-osuus aloitettiin ajolinjojen ja niiden merkityksen opetuksella. Millaisella ajolinjalla kaarteeseen oikeasti tullaan, ja miten katsetta käytetään. Kouluttajat puhuivat katse-etumatkasta, jolloin oikea katseen käyttö varmistaa kehon oikean käytöksen. Moottoripyörää ohjataan katseella, joten katse sinne, minne haluaa mennä – tai yksi vaihtoehto on puhua nenäohjauksesta.

Yksi koulutuksen teeseistä oli se, että kun tuodaan lisää varmuutta kaarreajoon, rentous lisääntyy ja väärien reagointien, kuten turhien ja vaarallisten paniikkijarrutusten ja hartialukkojen riski pienenee. Lisäksi tavoitteena on se, että aina on käytettävissä turvareserviä, mikä mahdollistaa ongelman korjaamisen oikein tehdyllä ohjausliikkeellä.

Kaarteissa ulosajon tai -ajautumisen syynä on helposti se, että pelästyy oletettua tiukemmin taittuvaa kurvia tai että vauhti tuntuu liian kovalta kaarteeseen nähden. Kun pelästyy, ylireagoi, ja lukitsee kädet, jolloin pyörän suuntakin lukittuu. Rennot kädet mahdollistavat kehon liikkeet ja vastaohjauksen tai muun ohjausmetodiikan, joiden avulla voi ohjata pyörän läpi kaarteen.

Muita käsiteltyjä asioita olivat mm. jarruttaminen kaarteeseen tullessa sekä vauhdin sovittaminen kaarteen mukaan. Pyörän kallistamiseen ohjattiin road racing -tyyppisellä kehon käytöllä, jossa kuljettajan painoa tuodaan eteen sille puolen, minne ollaan kääntymässä. Tällöin pyörä nousee pystympään ja eteneminen on turvallisempaa.

Kouluttajat myös muistuttivat, että teiden kaarteet ovat paljon helpompia hallita kuin radan. Ratojen kaarteet on tehty vaikeiksi, eikä tieltä löydy Suomessa yhtään niin tiukkaa mutkaa kuin mitä Botniaringillä on. Vaikeampien kaarteiden läpi ajamisen oppiminen tuo silloin turvaa myös arkiliikenteeseen.

Myös kaarteesta poistumista käytiin läpi. Periaatteena oli se, että pyörän ja tilanteen pitää olla hallinnassa sekä kaarteeseen tulon, itse kaarteen että myös kaarteesta poistumisen aikana.

Kouluttajat opettivat myös oikeaa ajoasentoa. Se on ajamisen perusasioita, ja sillä voidaan vaikuttaa pyörän hallintaan ja kuljettajan rentouteen.

Lounaan jälkeen koulutettavat pääsivät ajamaan Botniaringin täyspitkälle 5,4 kilometrin mittaiselle radalle, johon oli alustavasti tutustuttu jo luento-osuuden aikana. Rata käytiin läpi ajamalla yhdessä kouluttajan kanssa, jolloin löytyivät heti oikeat ajolinjat.

Kolmen tunnin mittaisen rata-ajosession aikana nähtiin hienoa rata-ajamisen parantumista kierros kierrokselta ja valtava määrä onnistumisen ja itsensä ylittämisen aiheuttamaa paloa.

Palautejakson aikana ennen päivän päättymistä yleinen tunnelma oli todella positiivinen ja koulutuksen osallistujat myös kommentoivat naisille suunnatun koulutuksen tärkeyttä.

Heidän mukaansa erona on esimerkiksi hyvä ryhmähenki naisten kesken ja kilpailun puuttuminen. Lisäksi pyörien tekniikkaan tai tehoihin ei kiinnitetä huomiota. Ajaminen ja oppiminen ovat pääasioita. Ja voi surutta tehdä ns. "tyhmiä kysymyksiä". Joten tarvetta tällaisille vain naisille suunnatuille ajokoulutuksille on.

Lisää ajo- ja muita kuvia Emilian ja Sannan haastattelujen jälkeen.

"Liian kivaa"

Emilia Halonen edusti koulutuksen kokeneinta ajajakaartia, ja se näkyi myös ajovauhdissa. Juttelimme ajosession välillä. Millaiset tuntemukset?

– Liian kivaa, Emilia kehui, eikä olisi millään malttanut välillä tulla radalta pois.

Milloin ja miten olet aloittanut moottoripyöräilyn?

– Suoritin 15-vuotiaana mopokortin ja 16-vuotiaana kevarikortin. Olen ajanut 10 vuoden verran isolla pyörällä enemmän ja vähemmän ja viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana paljon.

– Olen radalla matkalla (KTM 790 Adventure) miesystävän pyörällä. En ole sillä ajanut koskaan aiemmin radalla, joten halusin lähteä sillä matkaan. Yleensä olen ollut ratapäivillä Hondan CBR 600:lla.

– Kun sain kevarikortin, oli selvää, mp-kortti tulee heti kun täytän 18. Pari vuotta meni, ettei minulla ollut omaa pyörää, joten ajoin kavereiden pyörillä. Sitten tapasin nykyisen miesystäväni, joka on yksi MP 69:n ajokouluttajista, kuten myös hänen isänsä. Silloin minut imaistiin kovempaan kyytiin. Mutta kyllä jo nuorena minulle oli selvää, että tämä on minun juttuni, Emilia iloitsi.

Emilia osoittautuikin ratapäivien osalta varsinaiseksi kehäketuksi.

– Olin itse asiassa 2018 Alastarolla aikanaan eka kerran KTM:n järjestämillä ratapäivillä, jolloin minulla ei vielä ollut omaa pyörää. Miesystävän kautta MP69:n ajoharjoittelu- ja rataharjoittelupäivät sekä muut ajokoulutukset ovat tulleet tutuiksi. Olemme käyneet lisäksi vapaavuoroilla radoilla treenaamassa.

Emilia on myös saanut ajo-opetusta kovan kautta, eli ajanut miehensä ja tämän parhaan kaverin perässä ympäri Suomea.

– Sitä kautta on tullut hirveästi oppia.

Mutta mitä mieltä naisille järjestetystä ajokoulutuksesta?

– Naisille järjestetyt koulutukset ovat tosi tärkeitä. Yleensä ei-sukupuoliroolitetuilla kursseilla on tietyn tyylinen asenne ja erilainen machoiluhenki. Naiset eivät ole kilpailuhenkisiä, vaan ollaan yhdessä tekemässä. Miesten kesken tuomitaan "toi ajaa hiljaa" -arvosteluin jne. Täällä taas kaikki ovat kavereita ja toisia tsempataan tosi paljon – loistava konsepti, hehkutti Emilia.

Miltä ajaminen maistui?

– Hyvältähän se maistui. En ollut kertaakaan vielä ollut tänä vuonna. Minulla oli koko ajan hullunvirne naamalla kypärän sisällä, Emilia vakuutti

Miksi ajokoulutuksiin kannattaa osallistua?

– Kukaan ei ikinä oo valmis kuski. Aina on treenattavaa ja varsinkin kauden alussa. Oli sitten rata- tai muusta ajoharjoittelusta kyse. Sorakurssi tuo ajokauteen hirveästi varmuutta. Ja yleensä aina kannattaa osallistua. En ole ikinä kuullut, että "olipa paska kurssi ja mitään en saanut".

– Allekirjoitan myös sen, että rata-ajokoulutuksesta on hyötyä maantieajossa. Olen oikeasti ollut "voi perkele" -tilanteissa, mutta mutkaan lähtee erilaisella varmuudella, kun tietää miten toimia silloin, kun ei välttämättä ehdi jarruttaa.

– Ajaminen on rennompaa. Rentous ja mukavuus ajaa: kun on sujut pyöränsä kanssa radalla, saa erilaisen ajotuntuman aivan riippumatta siitä missä ajaa.

– Kun oma pyörä on tuttu, jää yksi ylimääräinen aspekti miettimättä; millä pykälällä ajaa, tai mitä pelivaroja pyörässä on. Kun tutustuu pyöräänsä, pystyy keskittymään ympärillä olevaan liikenteeseen pyörää pohtimatta, Emilia kertoo. – Tiedät, miten pyörä käyttäytyy, kun esimerkiksi jarrutat.

– Hienoa, että tällaisia järjestetään.

Sanna

Kaarreajokoulutukseen osallistunut Sanna kertoi tykänneensä moottoripyöristä jo lapsena. Hän edusti vähemmän kokenutta ajajakaartia.

– Olen katsellut pienestä pitäen auton ikkunasta ihaillen, kun moottoripyörä on mennyt ohi. Nyt lopulta sain puolentoista vuoden tuskien taipaleen jälkeen itse suoritettua A-kortin, Sanna kertoo.

Ikävä kyllä Sanna on joutunut jakamaan monen muunkin korttia suorittaneen naisen ja miehen kanssa kokemuksen huonosta autokouluopettajasta.

– Huono ajokouluttaja vei ensin itsetunnon ja itsevarmuuden toissa kesänä. Sitten syksyllä hankimme opetusluvan ja keväällä päästiin harjoittelemaan. Isäni opetti, hän kun on ajanut pennusta saakka. Lisäksi katsoin itse videolta erilaisia harjoituksia, että millä pääsisi kokeesta läpi, joten yksi parkkipaikka tuli harjoittelun myötä tosi tutuksi.

– Pakko päästä läpi käsittelykokeesta teki opettelusta suorittamista. Mieleen iski, että etkö opi, ei tämä voi olla noin vaikeaa!

Miten homma sitten lopulta meni?

– En kertaakaan ollut saanut käsittelykokeen kahdeksikkoa ajettua läpi ennen kuin vasta itse kokeessa. Kokeen ajan itkin ja tärisin koko ajan, ja kaadoin pyöränkin hidasajon ensimmäisen 20 metrin aikana. Kokeen vastaanottaja oli kiva. Totesi vain, että pyörän kaataminen ei ole hylkäämisen peruste, joten nostin pyörän ylös ja ajoin sen uudelleen.

Milloin sitten sait kortin?

– Elokuun 25. päivä vuonna 2022. Pyörä, jolla suoritin kortin, on sama, jolla olen matkassa täälläkin. Yamaha Thundercat 600 YTZF. Sen lempinimi on Mummeli, mutta se ei ole sellainen pullantuoksuinen, vaan kova mummeli, myhäilee Sanna. – Pyörä on vähän vaikea ajettava, mutta sitä en tiennyt, kun menin sillä käsittelykokeeseen. Sitä joutui painamaan sarvista maahan, eli oli hankalaa, mutta pääsin läpi kerralla!

– Olin isäni prätkän kyydissä aina joskus ja haaveilin mp-kortista. Rahatilanne tai elämäntilanne ovat aiemmin estäneet. Myös asenne, että kun en osaa tai pysty. On ollut niin kova kunnioitus niitä ihmisiä, jotka ajavat moottoripyörällä, kohtaan.

– Pari vuotta sitten sisko sanoi, että nyt on hyvä tarjous autokoulussa, mennään yhdessä. Ja kun lapsenikin on jo niin iso (18.v) ja tilanne rauhallinen, niin voi lähteä. Sisko ajaa korttia vieläkin.

Mitä olet tykännyt tästä koulutuksesta?

– Vallan mainiota opetusta. En ole ikinä ajanut radalla, enkä ollut mukana tällaisessa vaan ajellut yksin tai kaverin kanssa. Tämä on nappihomma, ja varsinkin, kun se on pelkästään mimmeille, niin se on tosi iso juttu.

– Olen oppinut pyörästä paljon täällä, ja sen, että osaan ja uskallan. Tavoitteenani on tulla hyväksi ja turvalliseksi kuskiksi itselleni ja muille. Jo pelkästään se, että on varmuutta liikenteessä, vaikkei olisi taitoakaan, eli se, että on rauhassa itsensä kanssa estää paljoa kohelointia. Mulle sanotaan aina, että "aja varovaisesti", mutta totean siihen että en, mutta ajan turvallisesti, Sanna myhäilee.

– Ajonlinjaopetus teki paljon: huomaan ajavani rennommin ja huolehtivani katseen suuntauksesta.

– Mutta on tää niin siistii. Mieletön tunne ajaa mutkaan lujaa, ja sittenkin on vielä varaa pistää kaasua.

Jouduit stoppaamaan kesken ajon?

– Joo, pyörästä katosi sähköt. Onneksi Arttu pelasti ja huomasi, että akunkenkä oli löysällä.

Kannattaako tällaiseen koulutukseen osallistuminen mielestäsi?

– Ehdottomasti kannattaa, oli sitten kokeneempi tai aloittelija, on niin huikeaa porukkaa, ja yhteisöllisyys iso osa. Kun kuuluu porukkaan, niin se on aika iso juttu.

– Olen miettinyt sitäkin, että kun nuoret ajaa mopoilla ja kevareilla, olen alkanut morjenstaa. Motoristit ovat arvostettua porukkaa, ehkä siitä on jotain apua jollekin nuorelle. Olis hienoa, jos junnut pääsisivät ajamaan tällaisille radoille, saattaisivat jäädä keulimiset tai koheltamiset väärissä paikoissa tekemättä.

– Lapset ovat asia, jonka kautta ajattelen asioita. Olen itse 44-vuotias. Eli vanhanakin pystyy aloittamaan moottoripyöräilyn. Ja se kannattaa, jos ei ole oma juttu, niin ei ole pakko jatkaa. Mutta mun elämäni parhaita päätöksiä oli aloittaminen. Alusta saakka olen niin paljon tykännyt tästä hommasta, Sanna hehkutti. – Siitä kertoo varmaan sekin, että viime vuonna 5. lokakuuta oli viimeinen ajopäivä. Ja kun tulee reissusta, on se tunne, että onko pakko mennä kotiin? Vielä vois tosta vähän kiertää, Sanna nauraa.

Lisää valokuvia: