Tiesin heti, mistä kenkä puristi. Tämä oli jo varmaankin 20 samanlainen aamu 20:nä peräkkäisenä vuotena, jonka olemme toisemme tunteneet.
– Mikä miestä tähän aikaan kuljettaa, eikö Biimeri - taaskaan - lähde käyntiin? Eikös se jo kannattaisi vaihtaa uudempaan, kysäisin aivan kaverillista sympaattisuuttani osoittaakseni.
Jaska oli tottunut tähän kysymykseen, joten se ei hervoittanut hänestä kuin pienen hymähdyksen.
Sen jälkeen seurasi hiljaisuus, ja sitten aran tuntuinen kysymys.
– Oletkos noita säätiedotuksia seurannut viime aikoina?
– Toki, kylmiä pakkasöitä ja koleita pakkaspäiviä luvassa, mitä niistä?
– Tässä sitä vaan miettinyt, että milloin pääsisi ajelemaan, kun tuntuu, että tämä kevät on aivan perkuleesti myöhässä.
Elimme siis maaliskuun alkupuolta, ja perinteiseen tapaan yhtenä päivänä oli aurinko näyttäytynyt sen verran, että räystäältä roikkuvasta jääpuikosta oli norahtanut yksi pisara. Tai näin ainakin oletan käyneen, Jaskan tuskasta päätellen.
– Eihän tässä nyt vielä mikään kevät ole. Miespolviin ole ollut lunta tällaiseen malliin ja kylmää riittää. Hyvä kun Juhannukseksi ehtii sulaa, tokaisin.
Tässä oli sikäli omalta osaltani perää, että autotallini sijaitsee takapihalla, ja sen eteen kinostaa talvisin kaiken mahdollisen lumen. Ja vaikka sitä miten kolaa, lumi ja jääkerros on aina keväällä niin paksu, että jossain vaiheessa tekisi lopulta mieli mennä toholla sulattelemaan sitä. Kulkureitti kun on vielä aurinkoon nähden juuri väärällä puolella. Varjossa.
Isoa pyörää on hankala talutella sulan tien ääreen kosteanlipoisan jään päällä, joten sitä mieluusti odottaa sen verran, että edes prätkän kumien mentävä väylä ilmestyy jäähän. Vaimo aina irvii, että kuljen salaa öisin rautakangella hakkaamassa pyörien mentävää uraa jäähän, mutta en minä sitä salaa tee. Enkä öisin.
– Täksi päiväksi kyllä lupasivat pari astetta plussaa ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, Jaska kertoi.
– Ei se nyt vielä mikään ajokeli ole, totesin. Samalla näin viisaimmaksi vaihtaa puheenaihetta, ennen kuin keskustelu johtaisi siihen ikävään kysymykseen, mitä epäilin tulevaksi.
– Joko olet tehnyt keväthuollon pyörällesi, kysyin aivan asiasta.
– Se on tehty jo pari viikkoa sitten. Nyt on akku täynnä virtaa niin kuin mieskin ja kaipaa vain käynnistystä.
Sitten tapahtui se, mitä pelkäsin tulevaksi.
– Ajattelin ihan vähän käydä kokeilemassa, että miltä se ajaminen näin kesän korvilla tuntuu. Lähdetkö kaveriksi, Jaska kysyi.
– Tiedät vallan hyvin, että menee oikeasti vielä kauan, ennen kuin saan pyöräni ulos tallista, että sikäli voit mennä itseksesi, jos haluat mennä perhekalleuksiasi huurruttamaan tähän aikaa vuodesta, ärähdin.
– Etkö sitten ole vielä saanut sitä mopouraa tehtyä? Vaimosi kertoi, että olet jo viikkokausia käynyt hakkaamassa sitä päivittäin?
Tästä seurannutta keskustelua en viitsi referoida tämän enempää. Todettakoon, että kävimme kauniin ja veljellisen vuoropuhelun aiheesta siten, että joku sivullinen olisi voinut kuvitella sitä pahimmanlaatuiseksi konfliktiksi, jossa YK:n läsnäolosta ei välttämättä olisi ollut haittaa.
Se päättyi kahteen asiaan: ensinnäkin vaimoni ilmestyi metelin hälyttämänä paikalle, ja olin kuulemma heittänyt hänelle sen verran rankan kommentin "toisen puuhien vakoilusta ja vuotamisesta", että sänkyelämämme viilenisi sen ansiosta ainakin puoleksi vuodeksi.
Toiseksi Jaska karjui järjestävänsä pyöräni ulos tallista, ettei minun tarvitsisi kuin odottaa hetki ja häipyi samanlaisella kolinalla ja jytinällä ulos kuin kampiakselivikainen Biimeri.
Olin siis hetken yksin - aivan liian pitkän hetken - ennen kuin tajusin, mitä Jaska oli sanonut. Ryntäsin siis aamutakkisillani ulos katsomaan, mitä oli tapahtumassa.
Kaaduin turvalleni autotallin eteen juuri, kun Jaska heitti palavan tulitikun hakkaamaani uraan. Harmi vain, että hän oli täyttänyt sen sitä ennen bensiinillä sulattamistarkoituksessa.
Minulta meni nimittäin parta ja puolet viiksistä, kulmakarvoista sekä hiuksista siinä tussahduksessa kun se bensa syttyi palamaan.
Rokkana rikassa: kukaan läsnäolevista ei uskaltanut edes hymyillä. Ja Jaska toi pullon viskiä. Kolminkertaisesti savustettua.