Sitä sanotaan moottoripyöräkuumeeksi. Toisin kuin luullaan, se ei tarkoita pelkästään moottoripyörän vaihtamiseen tai ajovarusteiden uusimiseen liittyviä loputtomia perusteettomia toiveita ja ajatuksia, vaan sillä on laajempi, salatumpi ja syvempi merkitys.
Tottakai ilmiöön saattaa liittyä myös moottoripyörän uusiminen, mutta siihen useimmilla meistä on vain rajallisia mahdollisuuksia ja sattumoisin se siten tapahtuu korkeintaan useampien vuosien syklein. Todellinen moottoripyöräkuume sen sijaan iskee joka vuosi ja joka kevät kuin lekalla lyötynä ja ravistelee munaskuita myöten.
Kyse on oikeasti siitä, että kun aurinko nousee taivaalla riittävän ylös, ja ryhtyy näkyvästi paistamaan sekä nostaa lämpötilan useita asteita plussan puolelle, niin jokin tarkemmin määrittelemätön kevään tuoksu, olemus tai eteerinen ilmiö täyttää kokemushorisonttimme. Silloin jokin motoristin pääparassa sanoo "tilt" ja koko energiamme suuntautuu ajatuksiin moottoripyörällä ajamisesta sekä kaikesta siihen liittyvästä.
Kaasukahvan houkuttelemaa... Kuva Matias Mäki.
Jossain mielemme sopukoissa liitää ajatuskärpänen, joka kelaa - asiaa edes tajuamattamme - läpi niitä kokemuksia, mitä meillä aiemmin prätkäkeikoilla on ollut. "Se Jaska, joka taas turaa Biimerinsä kanssa, eikä meinaa saada sitä ajokuntoon, mutta jonka kanssa on aina mukava ottaa kalja tai kaks." Muistat "sen lammasmaisen katseen, kun akku oli tyhjä ja te lykkäsitte sitä karmeaa rotiskoa ainakin kaks kilometriä ajoröijyt yllä", ennen kuin saitte sen käyntiin. Mutta siitäkin selvittiin ja helvetin kivaa oli. Ainakin jälkikäteen ajateltuna.
Tai sitten Janna, johon satuit törmäämään ajellessasi yksin Porvoossa. Mutta siitä eivät tarinat kerro sen enempää, vaikka haluaisittekin.
"Entäs kun jätkien kanssa oltiin ajelemassa jossain perhanan hiekkatiellä Jyväskylän MM-rallin reitillä? Sora lensi ja kivaa oli, vaikka sitä hiekkaa sai kaivella kalsareista vielä syksylläkin. Tai ne enduroreissut sitten? Sama lopputulos, mutta hiekan sijasta kaiveltiin pyörää turpeesta."
"Ja se kokoontumisajo, missä Jaska - kukapa muukaan - sammui jo ennen iltaseitsemää? Mutta paikalla oli kivaa porukkaa, eikä sota yhtä miestä kaipaa, paitsi tietysti Jaskaa, joka onneksi toipui jatkamaan jo anivarhain aamulla."
Tai se, kun "tiputit sen yhden perkeleen mutterin sinne koneen syvyyksiin reissun päällä pyörää hätätilanteessa korjatessasi". Ja sait kuin saitkin sen sieltä pois konetta purkamatta ja ketään sivullisia tai moottoripyörääsi tai itseäsi vaurioittamatta ja rankemmin taivasosuuttasi vaarantamatta.
Aivan sama minkämerkkinen prätkä kutsuu. Sitä kutsua on vain kuultava, minkä satulassa aikoo istua. Kuva Matias Mäki
Sitä tunnetta ei voi tietää kuin saman joskus kokenut. Ja asiaanhan kuuluu, että satuit ajamaan yksinäisimmällä tiellä koskaan ja lähin asutus oli vähintään viiden poronkuseman päässä. Lisäksi uhkasi hillitön sade ja lämpöäkin oli vain viisi astetta (viime mainitut asiat löysivät tiensä tarinaan vasta myöhemmin omalla kerholla reissusta kertoessasi, mutta se on tietysti vain osa hyvää kerrontaa, toim. huom. PS. Jätit sentään onneksi sen "melkein kuulemasi karhun ärinän" pois).
Nämä tunteet kokee jokainen, jolla joskus on ollut moottoripyörä, ja joka aikanaan oikeasti on pyhittänyt osan sielustaan sille joka kevät. Aivan riippumatta siitä, onko viimeisestä ajokerrasta kulunut puoli, viisi vai viisikymmentä vuotta.
Joten nautitaan siitä, että kuulemme kevään ja kesän todellisen äänen, tuoksujen ja olemuksen kutsun. Ne voi kokea äärimmillään vain moottoripyörällä ajaessaan. Tai sen keväisen odotuksen tunteen tunnistaessaan, olipa pyörää tai ei. Vai mahdanko olla puolueellinen?
Joka tapauksessa kuten niin moni muukin, kuulen prätkäni valituksen sen vielä seisoessa tallissa odottamassa ketjujen rasvausta ja tielle pääsyä yhtä malttamattomana kuin minäkin.
Sellaista se on, moottoripyöräkuume, todistaa Erkki.
Ja helpotustahan siihen saa vasta ajamalla!