– Odota nyt, että saan edes aamukaffit juotua. Eikä se putiikki ole vielä auki, kun kello on vasta seittemän aamulla, sain sanottua.
– Ei mutta tämä onkin laskettu juttu: kattoin nimittäin Kuuklesta, että ajomatka sinne kestää teiltä tismalleen 2,5 tuntia, joten jos kaarat mullenkin kupin, niin voimme sitten lähteä matkaan. Ja vielä jää vartti tauon pitoon välillä, jos rakkoasi ahdistaa.
– Jaha. Mennään sitten vissiin autolla, kun siälä on tuota pakkastakin vielä?
– Sinä oot vanhanaikainen! Minä kattoin vorekasta, että yhreksän maissa on plussan puolella jo monta astetta. Täälläkin, ja Pattajalla useampia kymmeniä asteita, valisti Jaska.
– Niin että prätkäkampetta niskaan pitkien villakalsarien kera, kun nys ensin kaadat ne kaffit.
Kolme ja puoli tuntia myöhemmin olimme kalleimpamme kuurasta sinisinä Toropaisen moottoripyörä-, mönkijä- ja kelkkaliikkeen pihassa. Olimme samalla ainoat läsnäolijat, eikä missään näkynyt ensimmäistäkään myyjää Krämplereistä puhumattakaan. Vain tuuli ja pakkanen ulvoivat puissa yhdessä naakkojen kanssa. Mutta kaupan piha oli autio ja tyhjä.
– Tuota, aloitin varovasti. – Tulitko sieltä atk:sta tarkistaneeksi tämän liikkeen aukioloaikoja? Kaikki kun ei oo aina auki ainakaan näin sunnuntaisin?
Kävimme aiheesta ja aiheettomasta optimismista sekä siihen liittyvistä hyvän naapurin raskauttamisesta ajamaan jäisessä kelissä turhaan varsin pitkän keskustelun josta ei, kuten sanotaan, väriä puuttunut. Mutta oikeastaan olo alkoi tuntua aika mukavalta, kun verikin alkoi vähitellen kiertää. Siispä päätimme käydä kahvilla näköetäisyydellä olevassa kuppilassa ja tulla tarkistamaan tilanteen sen jälkeen.
Ulkosalla nautitun sumpin jälkeen huomasimme, että mp-myymälän pihalle ilmestyi useampikin auto, joten päädyimme tietenkin toivorikkaina kipittämään paikalle.
Liike oli juuri avattu, ja sisällä tungeksi väkeä keskelle liikkeen lattiaa asetellun katseenvangitsijan luona.
Pyörästä oli kehkeytynyt tiukka keskustelu, johon Jaska antoi heti oman, värikkään panoksensa.
– Eikö se tuon kummempi ole? Kyllä minä jotain muuta odotin? Sehän näyttää ihan 50-luvulla tehdyltä ja pariin kertaan kaadetulta ylijäämäosista kootulta varoittavalta esimerkiltä, kuvaili Jaska.
Ylipäätään pyörästä ja sen omainaisuuksista kehkeytyi Jaskan ja liikkeen omistajan kesken sellainen kilpaväittely, että väki siirtyi varovasti myymälätilan reunoille mahdollisimman kauas vänkäävästä parista. Arimmat varasivat paikkaa myymälän ovensuusta.
Minä seisoin jäykistyneenä Jaskan vieressä korvat punaisina kuuntelemassa kaverini argumentointia, jossa lenteli Suomen kielen syvintä vihaa, epätoivoa ja ihmetystä ilmaisevia painokelvottomia sanoja vilisemällä.
Olin ymmärtävinäni, että Jaska ei oikein ollut innostunut pyörän, sen tekniikan, hinnan ja itse kauppiaankaan olemuksesta puhumattakaan tämän myymälästä, perheestä, isoäidistä ja lapsenlapsista. Itse keskityin lähinnä olemaan näkymätön, kuulematon ja ymmärtämätön ja yritin epätoivoisesti vajota edes parin metrin syvyyteen lattian alle.
Lopulta hermoni petti, kun otsasuonien ja ihon värimuutosten perusteella alkoi näyttää siltä, että miehet käyvät kohta toisiaan pillistä kiinni tai alkavat hutkia toisiaan pakoputkilla tai kypäröillä, ja poistuin jotain omituista mutisten vessaan.
Jälkikäteen Jaska väitti, että olin lähtiessäni sanonut, että "Raisukin on mopedi", mutta en kyllä suostu tunnustamaan olleeni niin sekaisin.
Pikkulassa ollessani havahduin hikeä otsalta pyyhkiessäni siihen, että oli äkkiä tullut kuolemanhiljaista. Ensi helpotuksen jälkeen pelästyin ja aloin odottaa poliisiauton tai ambulanssin pillin ääntä. Olin varma, että ukot olivat tappaneet toisensa.
Palasin kädet täristen tarkistamaan tilanteen.
– Tuossa se kaipaamasi Krämpleri nyt on, tokaisi Jaska muina miehinä. – Mitäs tykkäät nyt, kun livenä sen näet?
– Ai minun kaipaamani? Sinähän tänne halusit lähteä? Tulit varta vasten kotoa hakemaan.
– Mitä kaveri ei toisen eteen tekisi. Muistan kuin eilisen päivän, kun pari vuotta sitten sanoit, että jos tällainen malli on tulossa, ostaisit sellaisen heti pois kuleksimasta. Että on unelmiesi pyörä, josta olet haaveillut siitä lähtien kun sait moottoripyöräkortin – muistaakseni kolmannella yrittämällä? – mutta kuitenkin.
– Niin että ostahan pois, että päästään lähtemään kotia päin, tokaisi Jaska ja kuulosti siltä kuin asia olisi päätetty ja loppuun käsitelty.
- Minä jo tingasin hinnankin sinulle valmiiksi ja vonkasin sopivan vaihtorahan vanhasta pyörästäsi sillä aikaa, kun kävit tarpeillasi. Osamaksupaperit taitaa olla valmiina, joten käyhän allekirjoittamassa, kehotti ystäväni, vaiko entinen ystäväni, Jaska.