Matkalla
Matkalla
Neljän vuoden tauon jälkeen motoristit kokoontuivat Nilsiän Halssin kentälle juhlistamaan Hymyilevän Motoristin Kevätpäivää. Tänä vuonna järjestelyistä vastasi Kuopion Moottoriclubi, KMC ry. Tahkolla, joka oli paraatiajon päätepiste, oli ohjelmaa jonka lopuksi paljastettiin ensi vuoden HMKP:n järjestävä seura.
Lue lisää ›
Matkalla
Motoristit kerääntyivät Nilsiän Halssin kentälle, josta paarati lähti ajamaan kello 13.00 kohti Tahkoa. Paraatiajon reitti oli pituudeltaan kymmenen kilometriä ja vielä vahvistamattoman tiedon mukaan paraatiajoon osallistui noin 500 moottoripyörää. Kun mukaan laskee kyytiläiset, niin kaikkiaan mukana oli noin 600 motoristia.
Lue lisää ›
Ryhmä skotteja, Davidson Legacy -nimellä kulkeva ryhmä Harley-Davidson -faneja haluaa suojella Davidsonin suvun vanhan kotimökin.
Lue lisää ›
Matkalla
Päntäneellä, noin 20 kilometriä Kauhajoelta etelään tien 663 varrella, on 20 vuotta toiminut Lankatalo Tapion kauppa. Syrjäisestä sijainnista huolimatta käsityöihmiset ovat löytäneet paikalle vuosikymmenien ajan ja saapuvat paikalle jopa bussilasteittain. Mistä kaikki on saanut alkunsa ja miten ihmiset ovat kyseiseen liikkeeseen löytäneet jo paljon ennen sosiaalisen median aikaa? Muun muassa näitä kysyimme, kun keväällä eksyimme paikalle.
Lue lisää ›
Moto Guzzin museo Mandello del Lariossa avattiin viime perjantaina uudistustöiden jälkeen. Näyttelytilat on täysin uudistettu ja pyörät esitellään nyt kolmella teemoitetulla alueella: valmistus, kilvanajo ja erikoisajoneuvot.
Lue lisää ›
Matkalla
Lahdessa sijaitsevan Suomen Moottoripyörämuseon näyttelykauden avajaisia juhlittiin perjantaina 29.4. Paikalla oli iso joukko kutsuvieraita, muun muassa Soili Karme ja Jarno Saarisen veli, Jari Saarinen.
Lue lisää ›
Jos olet matkaamassa Italiaan päin ja lähelle Bolognaa ja Borgo Panigalea, niin ilouutinen on, että Ducati on koronatauon jälkeen avannut tehdasmuseonsa ovet.
Lue lisää ›
Matkalla
MP-näyttelyille on tarvetta. Tästä kertovat osaltaan myös kävijämäärät, Kuopion MP-näyttelyssäkin oli ennätykselliset 4720 näyttelyvierasta. Kysyimme pikaisesti muutamien näyttelyvieraiden ja näytteilleasettelijoiden kommentteja. Lisäksi vielä jälkifiilistelyjä viime viikonlopulta.
Lue lisää ›
Matkalla
Ranskassa on tällä hetkellä noin 450 tavallisen näköistä yksityishenkilön ohjastamaa henkilöautoa, jotka on varustettu tallentavalla nopeuskameralla. Ja ne suorittavat viranomaistehtävää, eli sakottavat automaattisesti.
Lue lisää ›
Matkalla
Helsingin messukeskuksessa järjestetty 43. American Car Show käynnisti FHRA:n 50. juhlavuoden tapahtumat. Tälle vuodelle tapahtumakalenteri on monipuolinen vaikkakin toki perinteikäs kiihdytyskilpailuineen Kauhavalla ja muilla sopivilla radoilla sekä Cruising prepartyineen Helsinki-Malmin lentoasemalla. American Car Show oli myös parin vuoden tauon jälkeen innostanut monia kaksipyöräisten rakentajia/tuunaajia tuomaan tallien tuotokset esille kaiken kansan nähtäväksi ja osallistumaan yleisön äänestykseen parhaista sijoituksista.
Lue lisää ›
Matkalla
Jyväskylän Hipposhallissa järjestettiin Keski-Suomen moottoripyöränäyttely kahden vuoden tauon jälkeen. Ilmiselvästi tapahtuma oli odotettu, sillä paikalle löysi jo lauantaina yli 3 600 kävijää. Etenkin nuorisoa oli paikalla ilahduttava määrä. Siihen löytyi mahdollisesti syy, josta vastaisuudessa muidenkin kannattaisi ottaa mallia. Ohessa tunnelmia viikonlopun mp-näyttelystä.
Lue lisää ›
Matkalla
Keski-Suomen moottoripyöränäyttelyssä oli esillä yli 200 rakennettua mopoa ja moottoripyörää. Raadin tehtävä on varmasti ollut haasteellinen. Myös yleisö sai valita oman suosikkinsa. Palkittujen pyörien lisäksi ohessa laajempi kuvakattaus näyttelyssä olleista moottoripyöristä.
Lue lisää ›
Matkalla
MKKV (Motoristit Koulukiusaamista Vastaan) on kaikkien muidenkin suurempien moottoripyörätapahtumien tavoin ollut viimeiset kaksi vuotta tauolla. Vaikka tapahtumia ei ole pystytty kouluilla järjestämään, niin kuluneen kahden vuoden aikana MKKV ei ole täysin levännyt laakereillaan.
Lue lisää ›
Matkalla
[Motouutiset, Jyväskylä] Keski-Suomen Mp-näyttely on parhaillaan vauhdissa, ja yleisö on löytänyt tapahtuman hyvin useamman vuoden paussin jälkeen. Suuri uutuus on kirpputori, jonne kuka hyvänsä voi tuoda käytettyjä varusteitaan myyntiin. Kävimme katsomassa, miten kävijät ovat asiaan omaksuneet, ja torillahan kävi melkoinen sutina.
Lue lisää ›
Matkalla
Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely avautuu tänään kello 9.00. Näytteillä on muun muassa laadukas kattaus rakennettuja moottoripyöriä. Kävimme perjantai-iltana pikaisesti kurkkaamassa, miltä Jyväskylän Hippos-hallissa on tarjolla ja tapasimme rakennettujen pyörien esillepanosta vastaavan Timo Monosen.
Lue lisää ›
Matkalla
Saavuimme jo tänään perjantaina Jyväskylään katsomaan, miten viikonlopun Mp-näyttelyn valmistelutyöt etenevät. Hyvältä näyttää jo nyt.
Lue lisää ›
Matkalla
Keski-Suomen mp-näyttely järjestetään parin vuoden koronatauon jälkeen Jyväskylän Hipposhallissa 9. - 10.4. Näyttelyllä on jo pitkät perinteet, ja se on tänä vuonna todennäköisesti Suomen suurin MP-näyttely, kun Helsingin MP-messut peruttiin. Näyttelyn järjestäjä Jyväskylän Moottoriklubi ry odottaakin innolla kävijöitä, jotka viimeinkin pääsevät näkemään koko kattauksen livenä.
Lue lisää ›
Matkalla
Kansainvälinen Distinguished Gentleman's Ride (DGR) -ajotapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 22. toukokuuta. DGR on ajo, jossa on pukeuduttu kuin herrasmiehet tai tyylikkäät rouvat ikään ja ajokkina on mieluummin jokin klassikompi moottoripyörä. DGR:n avulla kerätään varoja eturauhassyöpätutkimukseen sekä miesten psyykkisten ongelmien ja itsemurhien estämiseen.
Lue lisää ›
Matkalla
Eilinen päivä oli merkittävä espanjalaiselle tieliikenteelle, sillä sakotuskäytännöt ja ajokortin pistemenetykset ja sakkojen suuruudet koventuivat joiltakin osin. Uuteen tieliikennelakiin liittyy asioita, joita jokaisen matkamotoristin ja autoilijan kannattaa siellä liikkuessaan muistaa. Rikkeistä aiheutuvat pistemenetykset koskevat nyt myös ulkomaisia ajokortteja.
Lue lisää ›
Matkalla
Moottoripyöräharrastajat voivat aloittaa tulevaan ajokauteen virittäytymisen Keski-Suomen museon Nuoriso pyörien päällä -näyttelyssä jo nyt. Lisäksi näyttely on auki Keski-Suomen Moottoripyöränäyttelyviikonloppuna sekä lauantaina että sunnuntaina, joten jollet aiemmin ehdi, niin kannattaa sovitella museovierailu messureissun aikatauluun.
Lue lisää ›