FJ1100 oli mäsäytetty ruotsalaisten Volvon perään palasiksi Bretagnessa -80 luvulla, Ninja 900:lla tehty wheelie’tä keskellä Shinjukua ja ajettu 250 km/h Japanin moottoriteillä vankila-uhasta piittaamatta vuoden 2000 kieppeillä.
Pyörä jäi talliin, kun nuorin poika syntyi. Riski isättömästä pojasta oli silloin tällaiselle kahjolle liian iso. 17 vuoden tauon jälkeen kurssi voisi kuitenkin olla hyvä, nyt kun MP-kuume käy kovana. Himon kohteena Kawa 1000 SX, koronaton matkustusmuoto ja tyhjät moottoritiet mennä pitkälle.
Edellisyö tuli nukuttua huonosti illan kostean jamisession jälkeen, Iiron Uplift-kaverin treenatessa bassoa ja yöllä nukkuessa päässä kiertävien vaihtelevien sankari- ja idioottiajatusten takia. Luonnotonta hikoilua ja heräilyä joka tunti. Klo 5:00 herätyksen jälkeen olo ei ollut maailman parhaimpia. Ehkä olin kipee?
Jutun kirjoittaja Matti Joensuu kouluttautumistunnelmissa.
Tunnin ajo aamuyöstä niityillä sumuisessa kelissä taivaanrannasta nousevaa aurinkoa vasten käsi visiirin päällä laittoi miettimään, että mihin sitä tuli taas itsensä laitettua.
Perillä
Pienen navigointitauon jälkeen pyörä oli parkissa Fahrtechnik Zentrum St.Veit’in kahvilan edessä neljän muun pyörän vierellä.
Kahvilassa kyselin ilmoittautumispaikkaa. Muutkin osanottajat pyörivät ympyrää, että mitä tässä tapahtuu. Suzuki Intruder-kuski tuli kertomaan täristen:“Mä oon ihan hermona, ja vielä kaikista pyöristä vaikein…toi Intruder.“ Tärisin minäkin samasta tai eri syystä: ne eiliset kosteat treenit Iiron biiseistä. Ja hihat olivat auki matkan aikana. Miten suljetaan vasemman hihansuun tarrakiinnike matkan aikana ilman Cruise Controlleria?
Klo 7 jälkeen alkoi täysi kurssi, kahdeksan ihmistä, sekalainen seurakunta nuoresta tytöstä huonokuntoisiin vanhuksiin, kokoontui luentohuoneeseen. Edessä Helmut Gössler aloitti paperitöillä, päivän ohjelmalla, ja kävi nopeasti läpi syitä MP:n ajotekniikkaan havaintovälineitten kanssa saksankielen paikallisella murteella. Vain pari asiaa meni ohi kielen takia.
Se havaintovälineitten pyörittely oli ihan yhdentekevää. Tottakai pyörä pyörii. Mutta, voisiko tuo tosiaan olla totta? Ettei pelkkä renkaan muoto ja painopisteen geometria selitä sitä, että pyörä kääntyy alakahvasta tyrkkäämällä? Se, että pyörimismomentti on jostain taivaallisesta syystä niin, että alakahvaa liikuttaen, se myös kääntää pyörää automaattisesti sinne, minne nojaa? Ehkä eilen tuli soitettua liian kauan eikä fillari ole moottoripyörä: miten voi olla, että kun et pysty enää tokkurassa kävelemään, pääset fillarilla eteenpäin? Että inertia kaatais‘ sun alle juuri sen, mitä tarviit? Päteekö tuo myös motskareihin?
Sitten ajettiin radalle. Helmut ajoi edessä Suzukin V-Stromillä, sitten kahdella skootterit, muilla ihka uutta Africa Twiniä, Bemari 1290:ää ja KTM:ää. Mulla oli kaverilta lainattu Afrikan Kuningatar vuosimallia -90.
Yksi Itävallan Autoliittoa vastaavan organisaation harjoitteluradoista Sankt Veit an der Glanissa.
Pujotteluradalla
Töihin vaan. Pujottelurata. Helmut antoi palautetta. Intruder-mies sanoi, ettei tämä pyörä taivu noihin mutkiin. "Täh? Katso nyt, voisit istua enemmän eteenpäin ja käyttää käsiä…".
Omasta mielestäni ajoin itse tietysti loistavasti, mutta palautetta tuli: "Sähän heilut kuin heinämies. Heiluta sitä pyörää, pysy itse stabiilina." Seuraavalla kerralla: “Sun nopeus vaihtelee liikaa. Ei tässä ole tarkoitus kiihdyttää loppua kohti. Pidä sama nopeus.“
KTM390-tytöllä oli vaikeuksia. Helmut nappasi pyörän ja kävi ajamassa malliksi.
Ympyrärata
Ympyrärata. Pari kerrallaan oli vastakkaisilla puolilla jotain 20m ympyrää ja piti pitää ajolinja 1,5 metriä ruohikosta. Sain vaikutelman, että Intruder-mies halusi minut pariksi, ja niin tehtiin. "Helppoa kuin mikä," ajattelin, "olipa hyvä, että luin juuri tästä kirjasta Total Control ( kirjoittaja Lee Parks. )".
"Tässä pitää katsoa ympyrän keskustaan päin niin, että näkee parin.“ Vaikkei Helmut niin sanonutkaan, pyysi vain katsomaan etuviistoon, niin pitkälle kuin oikeassa mutkassa näkisi, ja pitämään silmien linjan vaakasuorassa. Ajoin tietysti loistavasti omasta mielestäni.
Kouluttaja Helmut Kössler Matin-laina Africa Twinistä päin nähtynä.
Intruder-mies pääsi liikaa mun taakse, lisäsin vauhtia. Palautetta tuli heti: “Pysy sillä ajolinjalla.” “Ai niinpä olikin”, ajattelin. Ja heti seuraavalla kierroksella:”Silmälinja meni vinoon, kun sä keskityit siihen ajolinjaan.” Sellaista se on elää yhden bitin FIFO-aivoilla, sinne mahtuu vain yksi asia.
Muiden katsellessa Helmut sanoi KTM-tytöstä, "Katsokaa nyt, kuinka kallellaan pää on.” Siitä seurasi tytölle vähän lisäkoulutusta.
Mutkarataa
Sitten ajeltiin mutkarataa. Helmut näytti mallisuorituksen. Se ajo näytti niin helpolta ja tasaiselta. Jotenkin ihan mitättömältä. Kukkulalta katsottuna sai vaikutelman jatkuvasti liikkuvasta etanasta, kunnes pyörä oli lähellä. Ilmeetön kuin lumilautailija yksinään iltavaloissa Rukan rinteellä hotellista katsottuna.
Letkassa ajossa pääsin jonossa toiseksi Helmutin jälkeen. Hän lisäsi vauhtia pikkuhiljaa, ja muutamassa sekunnissa olin satoja metrejä jäljessä. Myös edellä ajava karkasi. Kyseessä ei ollut mikään nopeuskilpailu, piti vain ajaa tuota rataa. Minkä sille voi, että kuitenkin yrittää olla nopein. Näillä aivosoluilla poika olisi ollut isätön jo kauan sitten.
Sitten Helmut katseli ajoja, pysäytti ja antoi kommentteja. Katsoi ja kokeili sormella mun renkaita. Mä sanoin, että tää on kaverin pyörä ja renkaat on viime vuosituhannelta.
Olisin vielä lisännyt, että taitaa olla jopa edelliseltä vuosituhannelta, kun Galileassa käveltiin vetten päällä. Sopi jo silloin vesiliirtoon. Mutten ollut ihan varma, että kannattaako yrittää vitsailla ja selitellä. Palaute turvallisuudesta saattaisi olla nopea ja ankara. Sanoin: “Puhuin omistajan kanssa, että ostettaisiin uudet.“ "Sulla saattaa tulla ongelmia jarrutusharjoituksissa.“ sanoi mestari.
Ruokatauko. Intruderin naisystävä laittoi mp-aiheista tarinaa tyhjyyteen, ja muut vastailivat. Pari traagista tarinaa osanottajilta. Miten joku ajoi skootterinsa jalkakäytävän kivitykseen, rikkoi kylkiluita ja on vielä traumassa.
Ennen toista ajosessiota Helmut selitti parkkipaikalla autoilijoitten pimeitä kulmia. Mua nauratti tietysti väärissä paikoissa, kuten, että mitä autoilijat tekee, kun motskari kiihdyttää vierestä ohi: niin kuin kuka tahansa, kun äkkiä vierestä kuuluu iso ääni: kääntyy katsomaan, ja ratti kääntyy myös. Se autoilijan ilme vaan oli niin hassu.
Parkour-rata
Parkour-rata Sankt Veit an der Glanissa.
Parcour-rata: tasaista asfalttia, mihin oli maalattu vihreällä rataan kuulumattomat alueet.
Pieniä, kapeita mutkia. "Toi on paha,” ajattelin. “Oon ihan varmaan vihreällä. Tai pyörä nurin.” Yritin kuulla kaiken, mitä Helmut sanoi: kaasua, jarrua, kytkintä. Ilmeisesti ei mennyt perille muillekaan. Hän nappasi skootterin, ajoi rataa, ja huusi:“Katsokaa nyt. Ei ole vetoa, jos te käännätte kaasun pois. Ja katsokaas nyt, kun pidän kaasun päällä. Koko ajan vetää.“ Minusta kuulosti, että moottori kävi samoilla kierroksilla koko ajan.
"Ei ole mitään hyötyä tollasella 5 metrin suoralla kiihdyttää ja sitten jarruttaa mutkaan. Riittää vain, että otatte jarrun pois päältä.“
"Mistä jarrusta se puhuu?“ kysyin Intruderilta. “Takajarrustako? Ja missä tossa Vespassa on takajarru?“ Seurasin silmä kovana Helmutin jarrujalkaa. Se oli ihan paikallaan, eikä sen alla takuulla ollut poljinta. “Se takajarru on vasemmassa kahvassa, toihan on automaatti,” joku sanoi.
Ei muuta kuin yrittämään. Edellä uusi Arfikkalainen ajoi kauniisti. Mun moottori ulvoi, kun meinasin kaatua ja piti lisätä kaasua. Jarrupoljin oli ollut päällä liian kauan tai liian paljon, eikä keskustellyt yhtään kytkimen kanssa. Ei ollut koskaan. Ne osasivat vain hätäjarrutuksen: kummatkin päälle. Tai ajon: kummatkin pois. Joka mutka oli ihan epätoivoinen. Eikä siinä vielä kaikki, piti pomppia ylös ja alas kuin Aku Ankka tekee säikähtäessään ja huutaa:“KÄÄK“.
Ja palautetta tuli:“Onko se katse nyt siellä, minne olet matkalla, vai eturenkaassa?“ Se oli niin heikko suoritus, että vaikka pysyin radalla koko ajan, se alkoi naurattamaan. Paskamainen rata. Tämä taisi kyllä olla ennen ruokataukoa, koska spagetti ei maistunut ja omenamehu ei pysynyt lasissa vapinan takia.
Sitäpaitsi, loogisesti ajateltuna ei ole mitään järkeä jarruttaa ja kaasuttaa samaan aikaan, niinkuin poliisien opetusvideot Youtubessa sanoo. Järkevä väittely kapakassa on ihan selvä: tyhmää hommaa, tarpeetonta bensan ja jarrupalojen kulutusta. Ota tuoppi, pelataan shakkia, älä kysele. Sun siirto. Vai muka Inertia kaatais sun alle juuri sen, mitä tarviit, jos sun pyörät pyörii? Höpöhöpö.
Kunnes lamppu syttyy: moottorin voimaa on koko ajan käytettävissä. Apropo, Helmut sanoi samaa jo teoriatunnilla: jos ei olla kilparadalla, niin hän ajaisi maksimissaan 60% teholla, että voi myös lisätä tehoa, jos tarvitsee.
Jarruttamassa
Jarrutusharjoitus. Ekaksi 30km/h, tokaksi ja siitä eteenpäin 60km/h. Laita liinat kiinni töttereröitten kohdalla heti nopeusantureitten jälkeen. Treenitapa oli kuitenkin: ”Jarrutatte silti mukavasti.” Eka yritys. Vauhtia 30, laitoin jarrut päälle. Se paikka, missä Helmut odotti, jäi kauas taakse. Meni varmaan minuutti, kun hän ehti kävellen luokseni: “Kuule, sun nopeus oli 28, ja jarrutusmatka oli 40 metriä. Miten arvioisit tämän menneen?“
Toinen yritys. Laitoin liinat kiinni 60:ssä. Helmut venttaili jo valmiiksi kauempana. "Joo, no ekaksi voisit tietysti jarruttaa loppuun saakka. Enemmän etujarrua olisi parempi. Jos sulla on jalat maassa ennenkuin jarrutus loppuu, niin hukkaat aikaa ja matkaa. Toiseksi, tuo sun vasen jalka…“
Helmut opastamassa joukkoa.
"Mistä se oikein puhuu,“ ajattelin, "kun se ei voinut nähdä koko jalkaa siltä puolelta missä seisoi?“ Kunnes lamppu syttyi:“ Vaihteet". Seisoin siinä varmaan kolmonen laatikossa. Tuo mies näkee kaiken. Tai kuulee. Mulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia kiihdyttää pois siitä paikasta kolmonen laatikossa. Rampa ankka.
Jarrutusharjoitus on samalla matka Itävallan mestaruuskisoihin:”Turvallisimmasta kuskista”, missä palkintona on Honda CBR 650R. En odottanut pääseväni jatkoon.
Jarruradan vieressä on vesiliirtorata, minne me ei ehdottamasti saatu mennä. Se oli “Tabu”, vain autojen käytöön. Itävallan “Autoliitto“, ÖAMTC, on todella suuri organisaatio. Kuten web-sivuilta näkee: treeniratoja on 13, mukaanlukien talvi- ja off-road radat. Tämä todella suuri St. Veit’in rata ei ole edes keskuspaikka. Plus silläkin on maastoratoja, mitkä eivät näy kuvissa. Ja mikä kauneita – autoja ja moottoripyöriä palvellaan kumpiakin. Pelkästään kouluttajia tässä paikassa on tusina. Voisi kysyä, tai onko se edes oikea vertailukohta, että montako pelastushelikopteria, hinausautoa, treenikeskusta Suomen autoliitolla on, tai edes yhteensä auto- ja moottoripyöräliitoilla. Mitkä myös tekisivät yhteiset ja halvat sopimukset vakuutuksista jäsenilleen?
Väistörata
Väistörata. Mäkeä ylös, mittariin 50, ja heti mäen päällä västöpaikka, mitä ei näe alhaalta. Simuloitu traktorin peräkärry poikittain tiellä. Aamun teoriatunnilla oli video tuosta paikasta: joku jarruttaa, ja takapyörä sauhuaa, ja myös etupyörä on lukossa väistön aikana. Kysymys oli Helmut’ilta silloin, että "mitähän tässä tulee tapahtumaan?"
Vastaus tuli videon pysäytyksen jälkeen: kivat poikittais-spinnit pyörän kanssa pituusakselin ympäri. Voimistelussa se on tuplasalkov, ehkä. Pyörän kanssa tuskin saa lisäpisteitä.
Tekniikka oli jarruttaa ensimmäisen tötteröparin välissä, ja vaikka olisi parempi pysäytää, jos pystyy; sitten jättää vain kytkin päälle ja jarrut pois väistön ajaksi mihin tarvitaan pujotteluliikettä, ja sitten takaisin alkuperäiselle ajolinjalle tötteröparin välistä seuraavaan ratakierrokseen. Kaikki ajoivat koko ajan ratalenkkiä tuohon paikkaan. Mun edellä se Gessu ajoi taas todella kauniisti sekä treenasi jotain kurviyhdistelmää koko ajan.
Helmut näki kaiken, pysäytteli ihmisiä silloin tällöin antaakseen neuvoja. Ajettiin jotain 10 rundia. Lopuksi, kun kaikki olivat koolla hänen sormensa osoitti joihinkin ihmisiin, hän sanoi kommentteja ja viimeksi etusomen tylppä pää osoitti minuun:“Ja sä jarrutit vielä väistöliikkeessä…“ Niinkuin teinkin, koska niin mun refleksit on niin rakennettu, ja tuo treeni oli oikein mukava jarrutella kurvissa. Sitäpaitsi, pyörähän ei jarruta niin paljon, että sillä olisi mitään väliä…se ei pysty salkov’eihin omilla jarruillansa, luulisin…
"Huomasitteko, miten teidän nopeudet lisääntyivät“ hän sanoi.
Loppuseremoniat
Loppuseremoniat olivat aika yksinkertaiset: pientä puhetta, diplomien jako, ilmoitukset jarrukokeiden parhaasta kolmikosta, joista Bemarimies saa kunnian ottaa osaa maakunnan kisoihin 28.7. ABS’t pitää ilmoittaa, koska se on varmaan joku pisteytyskriteeri. Nopeudesta yli 60km/h ei saa mitään bonuksia…oma moka.
Helmut kiitti hyvistä kurssilaisista. Siihen väliin halusin kiittää häntä ja kurssilaisilta irtosi taputukset mestarille. Uskomaton mies muittenkin mielestä.
Siinä sitten moikkailtiin ja toivotettiin turvallista matkaa lähtiessä toisille. Aika hienoa, että tuntemattomista tuli kavereita, vaikkei puhuttu mitään, eikä edes tiedetty nimiä. Oltiin vaan yhdessä radalla yhtenä hikisenä päivänä.
Vaikka viime päivinä on ollut toistuvasti sadekuuroja, niin viime lauantaina oli pelkkää aurinkoa. Systeemi menee niin, että jos sään takia joku haluaa peruuttaa kurssin, niin saa samalla valita päivän, minne hänen osanottonsa siirtyy. Jos taas joku ei halua, niin kurssi pidetään, luulisin. Sade-treeni on kuitenkin treeni. Luulisin. Muttei ainakaan kuudelle tähän kurssiin osallistujista. Bemarimies ja Afrikkalainen pystyisivät.
Kotitiellä 7 tunnin mp:n päällä istumisen jälkeen olin ihan poikki. U-kurvissa valtatieltä kaupunkiin johtavalle tielle havahduin: "Mitä h…vettiä mä oon tekemässä? Nojaan kuin heinäseiväs sivulle vanhan tavan mukaan. Enks‘ mä oo oppinut mitään?“ Vaikkei mikään puute, kuten Parcour- tai jarrutusharjoitus sanoivat, olekaan reflekseissä, niin kurssin "Motorrad Aktiv Training 1’n“ jälkeen ainakin tietää, mitä ei tiedä. Harva tietää sen.