Mc Club Härmä ry. ja SMOTO olivat jo vuonna 2017 huolissaan valtatie 19 kunnosta Alahärmän kohdilla ja silloin urat olivat myös hengenvaaralliset, mutta eivät kyllä tätä luokkaa. Ala-Jepuan 6 km pätkä on nyt kuin kynnöspelto kirjavalla tilkkutäkillä peitettynä.
VT 19 ei kuulu kokonaisuutena niihin kesän 2020 n 330 kilometrin tiepäällystetöihin mitä Etelä-, Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunnissa aiotaan tänä vuonna toteuttaa. Valtatie on kokonaisuudessaan todella kehnossa kunnossa, ja näin huonokuntoinen maantieinfra on jopa ympäristöä kuormittava. Se myös haittaa tienkäyttäjiä ja hidastaa elinkeinoelämän kuljetuksia sekä nostaa niiden kustannuksia. Jepualla on VT 19 varressa mm. Oy KWH Mirka Ab:n hiomatarvikkeita valmistava tehdas, josta lähtee vuorokaudessa useampia raskaita yhdistelmiä ympäri maailmaa. Lisäksi Kokkolaan ja Pietarsaareen menee ja niistä lähtee raskaan teollisuuden kuljetuksia ympäri Suomen.
VT 19 on niin huonossa kunnossa osassa maakuntaa, että enää ei todennäköisesti riitä pelkkä uudelleenpäällystäminen, vaan tarvitaan jopa tierakenteen parantamista. Viimeaikaiset paikkaukset ovat olleet vielä liukasta bitumia, mikä on vesisateella todella petollinen moottoripyörille ja muulle liikenteelle.
Itse olen ajanut työmatkaani välillä Alahärmä-Pietarsaari vuodesta 1996, eikä tie koskaan ole ollut näin surkeassa kunnossa. Olen jopa tallentanut puhelimen suosikkeihin tuon tienkäyttäjän linjan puhelinnumeron, koska sinne on tullut viimeisinä vuosina soitettua tuon tuosta kun tiehen on ilmestynyt mitä milloinkin…..
Työmatkat moottoripyörällä eivät ole vielä alkaneet, ja ennen kun tie ei ole paremmassa kunnossa niin tuskin alkaakaan, koska urat ja kuopat jotka nyt ovat tiessä eivät ole tehty tienkäyttäjille.
Mc-Club Härmä ry
Puheenjohtaja
Asko Peltola
H.O.G Pohjanmaa Chapter Finland ry
Harley-Davidson Club Finland ry