*****
Ihminen näämmä pystyy nukkuun vaikka kuinka helevetin paljon. Meinaan ei täällä oikein mitään tekemistä ole. Nää on aika tylsiä nää ylitykset, kun ei toi pullomeri eikä pallomeri oikein iske, ja maisematkin on kuusmiljoonaa kertaa nähty, niin se on aika tämmöstä sitten joo.
Nyt laiva on rantautumassa Tukholmiin. Sen verran toi aikaero sotki, että olin tuntia liian aikaisin rynkyttämässä ovea autokannelle, mutta sekin selvisi kun yksi paikallinen vähän valas asian laitaa, kiitos hänelle.
Tossa kannella kattelin ihmisiä ja totesin että aika negatiivinen tuppaa toi käsitys oleen kanssakulkijoista mullakin näin pitkän työrupeaman jälkeen. No ehkä se tossa lomalla pikkasen löystyy ajatusmaailmakin.
Mutta pyörä on ehjänä ja pikkuhiljaa valmistaudutaan matkantekoon. Hampuri on laitettu navigaattoriin, joka luulee vieläkin olevansa Helsingissä.
Eiköhän se siitä terhene. Jatketaan matkaa pään sisään taas tossa seuraavassa tovissa.
*****
Ookay on tultu palanmatkaa, neljäsataakilsaa Ruotsia päästy. Taukopaikalla vähän kävelyä.
Ilma aika sopiva: ei kuuma eikä kylmä. Ei oo satanu yhtään et hyvä keli. Mutta onhan tää aika puuduttavan pitkästyttävää ajaa tää väli, mutta matka jatkuu.
*****
Se on taas yksi päivä lisää elikkä eilen aamulla Tukholmista lähdin kymmenen kakskymmentä paikallista aikaa, ja paikallista aikaa Saksan päässä kaks kakskytkuus elikkä viistoista tuntia myöhemmin vedin parkkiin Kölnin liepeillä. Tuhatneljäsataa kilsaa melkein – jotain tuhatkolmekaheksankymmentä.
Viistoista tuntia ja tunnin lossikin välissä. Kakskolmekuus paras lukema tonne naviin. Kahtaviittäkymmentä se tais näyttää siinä. Iso plexi verottaa ja takalaukku vie sen kympin pois.
Voima loppuu, ei mene. Vitosella rundit menee toppariin joku kaksnelkyt mittarissa.
Ja sporttiasento kannattaa iskareissa pitää kun kaikkein kuppasinta kiirettä vetää. Eli kahtamarkkaa ja yli, niin se ei leiju niin paljoo. Komfortilla se rupee olee vähän levoton ja sporttiasento on siitä välistä, sitä ei just tuu paljo käytettyy, kun se on toi serioushurry tai sitten ei kuinkavaan.
Kaiken kaikkiaan tosimahtava härveli. Nopeempi sessio kun oli, niin keskikulutus pyöri siinä 15,6 litran kieppeillä noin. Lisäsumarit on tosi hyvät. Pitkiä pystyy käyttään aika vähän, kun liikennettä on aina sen verran että ei kehtaa häikästä. Toisaalta siellä on niin paljon valoo että aika hyvin näkee missä tie on. Mut pyörän ominaisuudet riittää lähes mihin vaan, mitä kuvitella voi. Tuskin sen suorituskykyä kukaan pystyy hyödyntämään täysin. Että mainio peli, mainio ostos.
*****
Jep jep nyt ollaan melkein Pont A Moussonissa. Ranskan ensimmäinen stau sattu tänne ja toinenkin heti perään. Heitin motarilta pois ja osasin tankata ranskalaisen Avian ohjeiden mukaan kortilla. Ja onnistuin jopa tilaamaan evästä ittelleni ihan suomiranskaenglanti-sekotuksella ja sormin osottelemalla.
Että tämmöstä täällä nytten.
Pont a Mousson.
*****
Tänään on päästy perille tänne Torreviejaan vai mikä Orihuela tää on.
Ihan jees mesta tää paikka tätä varmaan tulee liisattua Jaskalta.
Mikäs täällä on ollessa ja ihmetellessä ja päivää paistatellessa. No mitä toi on suomeks on jo toinen juttu, ja riippuu tietty puhujasta itsestään millaisista oloista tykkää.
Ajaminen eilen, yhen pysähdyksen taktiikalla tultiin. Tukholmasta lähettiin tuhatneljäsataa kilsaa. Kölnissä yötä kuus tuntii sitte tuhat yheksänsataa kilsaa. Oli vielä rengasrikkokin. Oli naula just siinä, mistä ajelin eilen illan suussa. Takakumi rupes tyhjeneen kesken leikin. Paikkapullolla pääsin eteenpäin, ja löysin vielä pajan, jossa vaihdettiin koko setti renkaita. Hintakin oli kohillaan ja kasin aikoihin kun illalla pääsin takas paanalle nin aattelin, että mitä tyhjää ajetaan samontein perille.
Eli tuhat yheksänsataa kilsaa alle kahenkymmenen tunnin ja silleen. Ens niiku pikku rautaperse ja sit isompi rautaperse perään. Että tämmöstä matkapyöräilyä. Järkee vai ei, voidaan aina kysyy, mutta rajojen hakemistahan elämässä usein tehään.
Toistaseks tää on vielä vapaa maa ja kukin voi itekseen tehä, mistä tykkää, ja välillä kannattaakin tehä. Tuntuu hyvältä. Järki ja moottoripyöräily ei muutenkaan liity toisiinsa. Moottoripyöräily on enempi fiiliksistä tehty laji. Jos tukka ja silmä kiiltää, niin siitä vaan. Esimerkiks pyörän valinta: järkevä pyörä tylsäää... yäk.
Mut pyörä mikä haastaa sut ja herättää innostuksen niin jess. Tai siis näin mä asian näen. Ei mulla ole niin kiire, että tarttisin 250 huippua, mutta pirun kivalta se tuntuu laulattaa meneen. Musta on kiva kun pyörä ei rajota mun ajamista ominaisuuksillaan, vaan mä itse rajotan sen miten ajan.
Eli vielä Puimuri 16 GT:stä: kyseinen matkantekolaite on aivan extra motukka, nimenomaan ruudin kulkevuuden ja ajettavuuden suhteen. Toisaalta ihan puhtaasti ei menny niin paljon kuin odotettiin. Dunlopin kiekot teki pyörästä levottoman. Ovat ehkä turhan pehmeät rungoltaan., toisaalta herkkyys kääntymiseen lisääntyi.
Noi on pienistä asioista kiinni, ja ajan mittaan löytyy parhaat mausteet omaan makuun.
Itse nautin, kun homma toimii ajatuksen lailla. Nää vähän kovempaa menemiset on kotomaassa vähän huonoja harrastaa kun noi rajotukset on väännetty niin alas, mutta onneks on vielä vapaampiakin mestoja.
Dolomiiteilla.
*****
Täällä ollaan Pico Veledan huipulla, tai siis 2500 metrissä, kun puomi on pantu tien poikki.
Tossa brittipoikien Aston Martin Vantage tasailee lämpöjä.
Täällä piti päästä noin 3300 metriin, mutta eipä sitten pääse. On muutettu luonnonsuojelualueeksi tuo yläosa vuorta, että jalkasin voi jatkaa.
Enpäs ois tullut neljääsataa kilsaa jos oisin tienny, mutta brittejä harmittaa vielä enemmän. Eikun takas Torreviejaan hopi hopi.
*****
Nyt on viikko menny siitä Pico Veledan seikkailusta. Kaverin kämpillä oli oikeen lepposaa katella maailman menoo ja sitten lähtee taas baanalle.
Ajelin yhellä pysähdyksellä Ranskaan Gapin seudulle semmosen tuhat kaksataa kilsaa ja sitten löysin semmosen kirpunkolon yöksi. Olihan kulahtanu paikka mutta edellinen vaihtoehto olis ollu 170 euroo niin tän 55 euroo sopi paremmin raameihin. Kello oli kuitenkin puoliyön tietämissä kun majotusta hain.
Aamulla kattelin eturenkaan paineet, kun oli hälytellyt paineen katoamisesta. Painetta oli riittävästi, liekö rengaspaineanturi tehnyt vikahälyn, mene ja tiedä. Tarkoitus oli mennä Col de Angelista yli Itskuihin, mutta Le Tour (Ranskan ympäriajo) sotki suunnitelmaa, ja jouduin menemään Col de Varsin kautta. Niin Navihan oli pamahtanut edellisenä päivänä Barcelonassa joten suunnistamisessa oli omia haasteita, kun kartta oli turhan isomittakaavainen.
Välillä puhelimen navilla paikansin itseni ja tarkistin reittiä. Hidastaa muuten aika paljon ajamista. Onni oli, että vähän oli tuttua seutua aikaisemmilta reissuilta.
Taukopaikka siellä jossain.
Col de Angeli on aika karu ja korkea passo. Laitoin kameran kaulalle ja otin välillä kuvia hienoista maisemista. Hiukan ennen huippua alkoi vesisade ja lämpö putosi +6 asteeseen. Kastuin huolella ja samoin kamera. Se ei sitten enää suostunut toimimaan. Yleensä Canoni on sietänyt vettä hyvin, mutta nyt raja tuli vastaan. Pelin mikropiirit meni niin oikariin, ettei siitä enää kalua tullut.
Ylitysreitti oli tosi hieno, vaikkakin kapea tie, kannattaa käyttää jos siellä liikkuu, mutta kelivaraus, ja reitillä ei ole juurikaan palveluja eli kioskeja tai kahvipaikkoja.
No ei mittää alas vaan sen, minkä uskaltaa laskee – platalla on kolmekymppiä lämmintä siellä vehkeet kuivaa.
Paanalla satakolkyt - sataviiskyt matkavauhtina kuivatti kyllä aika nopeasti ajovarusteet.
Ilta rupes pimenemään niin soitin tauolla Alppiremmin vetäjälle ja kerroin liittyväni jengiin illan aikana. Tietysti kun ajoin baanan taukopaikalle tankatakseni pyörän niin eikö mitä, siellä oli lakko.
Meinas tulla painikisat eivät jumankauta myyneet bentsiiniä kulkijalle. Jätin molopäät sinne ihmettelemään ja ajoin pienemmille teille lähikylään ja sain kuin sainkin seteleitä seinästä ja bentsiiniä automaatista. Ihan neuvoksi, että älä yritä kortilla bensaa automaatista, on meinaan monelta kortti jäänyt jumiin Itskuissa.
Kaikesta tästä sekoilusta johtuen olin Passo Pordoin ylityksen jälkeen perillä hotellilla kello kaks yöllä. Noitten passojen ajaminen säkkipimeessä on aika mielenkiintoista. Huomattakoon että Bemussa on kääntyvä xenonvalo ja vielä sumarit lisänä. Pitkillähän siellä mentiin, mutta kun valot on joko vuoren seinällä tai tyhjänpäällä niin tarkkana sai olla. Toisaalta näki kaukaa, jos oli vastaantulijoita.
Alppiremmi oli odotellut lupaustensa mukaan, ja olivat jo melko notkeassa kunnossa. Minäkin taisin muutaman tuplavermeton heittää huiviin ennen unihiekkaa.
Espanjassa.
*****
Seuraava päivä huilia ja sitten seuraavana siirryttiin – jaa mihis me siirryttiinkään? Joo Itävallan puolelle Route 69 nimiseen paikkaan. Toi 69 tie on hyvin mutkitteleva muttei kuitenkaan serpoja. Noin puolentoista kilsan korkeudessa kulkeva tie, ja oikein hyvää tietä.
Ja majapaikka oli ihan käypänen jonkinmoinen biker-paikka.
Tulopäivänä mentiin kyläjuhliin ja siellä oli sit miestä väkevämpää myrkkyä tarjolla. Tietty yhen pellehermannin piti sitä kokoajan tarjoilla ja meikällä pakki sekasin oikeen huolella. Elikkä ruikulla oltiin. Nice real nice.
*****
Sitten taas parantelua ja kohti Opatijaa.
Aika normaaleja siirtymiä mentiin kunnes yheltä Jammulta meni rengas. Huoltikselle ja meikä näytti, miten rinkula paikataan. Se ei heti pitänyt, mutta paikkapullon kaa rupes pikkuhiljaa pitämään. Seuraavana päivänä olikin sitten yleiset rinkulanvaihtokinkerit, kun oltiin sopivassa hollissa, minkä turneen järjestäjä oli sopinut ennakkoon. Jammukin sai uudet donitsit ja matka jatkus.
Noi Dunlopit mikkä tuli tohon Puimuriin sielä Ranskan maalla, on varmaan purjehdusliiton hyväksymät, meinaan on aika pehmoset. Noo, ne on loppu kun kotio mennään sen verran kuluvaa tavaraa ovat.
On tossa tullu selväks, että meikä on enempi yksinäinen susi tossa ajomielessä. Isommalla porukalla se son sellasta jatkuvaa säätämistä ja tauot venyy ja paukkuu. Toi Alppireissun idea on hyvä: majotutaan samassa hotellissa niin on juttuseuraa, mutta ajot pienellä porukalla niin pystyy kaikki nauttiin enemmän ajamisesta, kun vauhdin voi sovittaa itselleen sopivaksi.
Kyllä tää retki päänsisäänkin rupee oleen voiton puolella, taitaapi olla vähään aikaan viimonen retki, jotta ajoa tulee näin reilusti. Son ihan kivaa kun on sopiva liikenne ja tiet, mutta alkaa oleen tota liikennettä sen verran paljon, että nopeempi eteneminen ei vaan enää onnistu.
Stokiksessa.
*****
Päivän veneretki Opatijassa ja sitten olikin kotiolähdön aika.
Se oli siinä yhentoista maissa kun lähin työntää pohjoseen tai oikeemmin luoteeseen.
Nyt ollaan Ausburgin kohilla. Navi harmin karmin on edelleen epätietoinen missä ollaan ja mihin mennään. Jännä että se tietää noin sata kilsaa ympärilleen joskus, muttei kauemmas eikä aina.
Muutenkin Garminin äijille vois toivottaa jotain terveisiä, mutta antaa olla, kun tää on kokoperheen ohjelma.
Munchenissä satoi ihan kunnolla ja taas kalvottomat hellevetimet ihan märkinä, mutta kun ei oo kylmä niin ei haittaa.
*****
Kello on neljäkolmekymmentä yöllä ja ollaan Tukholman satamassa. Yheksäntuhattakuussataakolmekymmentä kilsaa on noin suunnilleen ajettu. Elikkä kotona noin 9800 kilsaa on lenkin pituus.
Aika pitkä lenkura on tehty, tänään noin tuhatviissataa. Opatijasta 2350 kilsaa. Saksassa oli stauta kolmesti ja sit se homma taas venys niin ajattelin vetää yhtä putkee Stokikseen niinku sit teinki.
Tulin yöllä Kalmarin kautta ja sato ja ukosti. Siellä on niitä munaleikkuriaitoja ja et on kivaa, kun on pikipaikkoja ja vettä. Oikeesti noi keskikaidepellet vois vetää kölin alta ja silleen.
Pyörä pelaa kun Buikki ja renkulat saa vaihtaa, kun himaan pääsee.
Ja suhtautuminen ihmisiin ja maailmaan noin ylipäätään on varmaan positiivisempaan kun lähössä oli.
Eli kannatti käydä.
Toivoo Mike The Bike
Keikka on heitetty.