Aaron Steinmann: Maailman ympäri KTM 500 EXC -endurolla

Kun monet moottoripyöräreissaajat arvostavat isompien pyörien mukavuutta ja isompaa polttoainetankkia kuten Yamahan, Hondan, BMW:n, Triumphin tai KTM:n isoja seikkailupyöriä, sellaisille kuskeille kuin Aaron Steinmann kyse on siitä, mitä ylimääräistä hauskuutta kevyt ja kyvykäs offroad-pyörä voi tarjota. 

– Rakastuin moottoripyöräilyyn lyhyellä matkalla Laosiin monta vuotta sitten. Sen sijaan että olisin ollut jumissa minivanissa, joka on täynnä reppureissaajia, vuokrasin pyörän ja päätin tutkia aluetta omaan tahtiini. Olen aina pitänyt siitä, että voin vapaasti toteuttaa asioita ja matkustaa, ja moottoripyörä oli täydellinen välinen minulle toimia siten, Steinmann kertoo.

Saatuaan seikkailumoottoripyöräkärpäsen pureman matkallaan Kaakkois-Aasiaan, Steinmann alkoi suunnitella ensimmäistä mp-matkaprojektiaan palattuaan Uuten Seelantiin.

Miksi KTM 500 EXC?

– Olin asunut Uudessa Seelannissa muutamia vuosia, kun päätin muuttaa takaisin Oregoniin, Yhdysvaltoihin. Ajattelin, että mikä olisi parempi tapa mennä sinne kuin ajamalla moottoripyörällä sen sijaan, että istuisin 12 tuntia lentokoneessa?

– Tiesin haluavani kevyen pyörän, jolla voisi ajaa offroad-ajoa, ja joka olisi helposti nostettavissa pystyyn laukkujen kanssa, vaikka olisin yksin matkassa. Halusin riittävän tehokkaan pyörän, joka pitäisi hymyn kasvoillani. Tarvitsin myös pyörän, jota olisi yksinkertaista huoltaa, ja 500-kuutioinen täytti kaikki vaatimuksen. Sitäpaitsi olen aina ollut sitä mieltä, että se näyttää todella hyvältä, joten minulle se oli helppo valinta.

Steinmann haki pyöränsä paikalliselta kauppiaalta vuoden 2015 lopulla. 

– Myyjä yritti myydä minulle KTM 690 Enduro R:n, kun kerroin hänelle, mitkä aikomukseni ovat, mutta vaadin 500 EXC:tä. Hänen mielestään olin hullu, mutta teki tietenkin kaupat kanssani.

– Olen aina vakuutellut itselleni, että jos joskus pysyttelisin riittävän pitkään paikallani hankkiakseni koiran, sen nimi olisi Tess lapsena näkemäni setäni koiran mukaan. Muutamaa viikkoa myöhemmin matkallani päädyin nimeämään pyöräni Tessiksi, Steinmann myhäilee.

Matkasuunnitelmiensa ja -valmistelujensa edetessä Steinmann tajusi, että hänen olisi pakattava ja matkattava kevyesti.

– Matkani aluksi suunnittelin ajavani Uuden Seelannin päästä päähän South Islandilta North Islandin päähän asti. Kun keräsin varusteita, jouduin todella tekemään töitä sen eteen, mitä en ottaisi mukaan. Siitä lähtien se, mitä tavaroita valitsen pyörään mukaan, on jatkuva prosessi, joka muuttuu sen mukaan, mihin maihin olen menossa, ja millaisia sääolosuhteita voin odottaa.

– Kun esimerkiksi päätin ajaa yksin yli 5500 metrin korkeudelle kuuluisalle Sairecaburin tulivuorelle Bolivian ja Chilen rajalla, jätin osan tavaroistani San Pedro de Atacamaan ja tein sieltä päivämatkan. Se olikin yksi tähänastisen matkani kohokohdista. Näkymät olivat aivan käsittämättömän hienoja, ja se oli yksi ensimmäisiä kertoja, kun tunsin olevani jossain hyvin kaukana ja yksin. Lisäksi pyöräni oli todella loistava siinä äärimmäisessä maastossa.

Jokainen loppu on uusi alku

Muutama kuukausi sen jälkeen, kun oli lähtenyt paluumatkalleen läpi Uuden Seelannin ja Yhdysvaltojen maaperälle, Steinmann sai matkansa ensimmäisen osan ajettua. Vähänpä kuski tiesi, että se oli vasta alkua jollekin isommalle.

– Saapuminen Portlandiin Oregoniin oli toinen suuri hetki matkallani. Siinä vaiheessa luulin, että olin lopettanut reissaamisen, ja tavoite, jonka olin asettanut, oli saavutettu. Niin monet ihmiset kertoivat minulle, että olin valinnut "väärän" pyörän, että tuntui mahtavalta päästä perille. Sitten pian "Forrest Gump" -efekti iski, ja painuin takaisin tien päälle, suuntana pohjoinen.

– Kohokohta matkallani oli saapuminen Deadhorseen North Slope Boroughissa, Alaskassa. Olin Pohjois-Amerikan mantereen äärimmäisellä huipulla ja se tuntui todella hyvältä. Tein kännöksen takaisinpäin ja istuin sinä päivänä 720 kilometriä satulassa. Oli hienot olosuhteet ja oli vain hauskaa ajaa pyörällä, Steinmann kuvaa.

– Sinä päivänä kisasin hieman joidenkin kavereiden kanssa, joilla oli isot matkapyörät, ja matkalla takaisin Coldfootiin ohitin heidät muutaman kerran. Pysähdyin ottamaan kuvia, jolloin he ohittivat minut, mutta pian ohitin heidät uudelleen. Istuessani baarissa Coldfootissa olut kourassani näin heidän saapuvan perille. He astuivat baariin ja yksi kysyi, "kuka ajaa KTM:llä?", nostin käteni ja he tulivat puristamaan sitä, ja vietimme loppuillan jutellen.

Alaskasta Saharaan

Kolme vuoden ajoreissujen jälkeen Steinmann on kerännyt valtavan määrän kokemuksia ajettuaan monissa koko planeetan mielenkiintoisimmista paikoista.

– Kun viimeisen nyppylän yli ajettuani näin Saharan autiomaan, niin se oli taas yksi ikimuistoinen hetki. Näkymä on niin hätkähdyttävä ja minulla oli täydellinen pyörä dyyneillä ajamiseen. Se oli lisäksi yksi niistä paikoista, joita olin aina eläessäni halunnut nähdä.

– Viettämäni aika Saharassa oli myös eräänlainen virstanpylväs. Se oli kauimpana etelässä, mihin asti menisin ennenkuin suuntaisin takaisin Eurooppaan ja matkaisin halki Aasian, joten se oli eräänlainen henkinen puolimatkan pylväs. Myöhemmin matkani aikana selvisi, ettei se ollut vielä lähelläkään puoliväliä.

– Vuosien ajan olin lukenut tarinoita ihmisistä ajamassa Magadaniin ja syvälle Venäjälle. Minulta se otti vuoden pidempään kuin olin alunperin odottanut, mutta onnistuin pääsemään sinne. Poistuttuani Marokosta suunnittelin alun perin ajavani Vladisvostokiin.

– Ajoin Trans European -reittiä Balkanin maiden läpi, ja varastoin pyöräni Georgiaan talven ajaksi. Otin moottorin irti ja purin sen osiksi, ja toin sen kahdessa matkalaukussa takaisin Yhdysvaltoihin rakentaakseni sen uusiksi siellä. Muutamaa kuukautta myöhemmin palasin Georgiaan jatkaakseni matkaani. Euroopassa ollessani vierailin KTM:n pääkonttorissa Mattighofenissa. Wheelien teko tehtaan ulkopuolella menevällä tiellä oli yksi kohokohdistani. Tuntui, kuin olisin vienyt pyöräni takaisin sen syntysijoille.

– Matkojeni aikana on ollut paljon hetkiä, joita olen vaalinut. Sellainen on ollut esimerkiksi, kun heräsin kuumailmapallon (täyttämisestä syntyvään) ääneen telttaillessani Kappadokiassa Turkissa ja ajaessani turkkilaisen Dakar-ralli-kuljettajan Serkan Ozdemirin kanssa. Hetki oli todella ikimuistoista.

– Samoin ajaminen Mongoliassa. Alue on niin laaja ja kaukainen ja voit itse valita oman reittisi aron halki. Ajaminen siellä oli fantastista, ruoka ja vessat eivät niinkään.

– Totta kai tapasin mahtavia ihmisiä pitkin matkaa. Niin monet ihmiset ovat tarjonneet minulle yösijaa, kun olen ollut lähimailla. Ihmisiä, jotka kävelevät luokseni leirintäalueella ja sanovat: "lyön vetoa, ettet voi kuljettaa kylmää olutta pyöräsi kyydissä, tässä, ota yksi". On hienoa kuunnella muitten ihmisten tarinoita heidän matkoiltaan.

Pyörän huoltamisen perusteita

Varmistaakseen ongelmattoman matkan, Aaron Steinmann tietää, miten pitää huolta pyörästään.

– Kysymys numero yksi, mitä minulle eniten esitetään, koskee öljynvaihtoja. Teen niitä paljon. Aluksi tein vaihdon 1500 - 2000 kilometrin välein, mutta nykyään ajan 3000 km murehtimatta asiaa. Ne ovat niin nopeita ja helppoja tehdä pyörässäni, joten en ymmärrä, miksi se on ihmisille niin iso asia. Samalla se mahdollistaa sen, että tutkin pyöräni läpi, josko jotain on irrallaan tms.

– Mikäli ajan rasitan pyörää kovemmin autiomaassa tai tiellä, vaihdan öljyt useammin. Jos taas ajan helppoja kilometrejä maassa kuten Uzbekistan tai jossain Siperiassa. missä on helppo ajaa 500 km / päivä tasaista 110 km tuntinopeutta, venytän niitä. Minulla on aina mukanani kaksi valmiiksiöljyttyä ilmansuodatinta. Mukanani on myös eturatas, jonka vaihdan heti, kun huomaan, että hampaat alkavat kääntyä. Yleensä se tapahtuu noin 5000 - 6000 kilometrin kohdalla, ja sillä tavoin ketjuni ja takaratas kestävät pidempään. 

– Teen jonkin verran myös ennakoivaa huoltotyötä. Ennenkuin ajoin Marokkoon, vaihdoin uuden kytkimen, kun ajattelin, että edessä on paljon ajoa hiekassa. Tein sen telttani vieressä, eikä se ollut vaikeaa. Moottorin yläpään rakensin uusiksi 870 ajotunnin jälkeen, koska se tarvitsi sitä. Seuraavan tein 1300 tunnin kohdalla, tosin tarpeettomasti. Tein sen siksi, että olin tekemässä alapäätä uusiksi, joten ajattelin, että kun kaikki oli jo joka tapauksessa purettu osiksi, se menee samalla kertaa. Silloin olin ajamassa Georgiasta Mongoliaan ja Siperiaan, joten mielenrauhan puolesta oli hieno tietää, että kaikki oli kunnossa. Kun matkustaa yksin, niin tuollaisissa paikoissa mielenrauha on massiivinen juttu. 

Alkuperäinen tarina on nähtävissä KTM:n blogissa. Kirjoittamisen aikaan Steinmann oli Port Klangissa Malesiassa odottamassa, että hänen pyöränsä saapuu paikalle. Kunhan saa pyörän alleen, maailmankiertäjä jatkaa matkaansa sinne, mistä kaikki alkoi kolme vuotta sitten, Uuden Seelannin eteläkärkeen.

Aaron Steinmannin seikkailuja voit seurata instagramissa: @braaping_kiwi