– Osallistun Serres Rallyyn luokassa kolme KTM EXC 450 -enduropyörällä, Ralf Molander kertoo. – Olen muuttanut sitä rallimoodiin. Perushuollon lisäksi asensin siihen ylimääräisen trippimittarin sekä telineen tiekirjaa varten. KTM on hyvä, kun siinä tulee jo valmiiksi mukana kaksi trippimittaria.
– Itse asentamassani mittarissa voi muuttaa kesken ajon, millaista matkaa se näyttää. Se on suunnistettaessa rallin ajamisen idea.
– Pyörässä on gps-pohjainen elektroninen kompassi ja samassa navigointitornissa tiekirjapidike sekä kotelo, johon tiekirja tulee kiinni. Siinä on tarvittava sähköliittymä, sillä tiekirja liikkuu sähköllä, ja kauko-ohjaimet navigointia ja tiekirjaa varten.
Tässä rallissa tarvitaan isompaa polttoainetankkia, sillä yhdellä tankillisella pitää pystyä ajamaan 150 kilometriä tankkaamatta. Alusta on myös vaatinut säätöä ja olen vaihtanut cross country -renkaat, joissa on kumimakkara sisärenkaan tilalla.
– Nyt tämä alkaa olla kunnossa. Johdotukset eivät ole ominta osaamistani, Mäkipään Jori on ollut niiden laitossa apuna. Olemme vetäneet piuhat valomaskin taa piiloon nippusiteillä.
Tavoitteena puhdas suoritus
Juttelimme Ralfin kanssa sunnuntaina, jolloin mies oli saanut jo kaikki huollot tehtyä. Pyörä oli enää loppusilausta, kuten tarroja vailla.
Olet aiemminkin osallistunut Serres Ralliin, mitä haet siitä?
– Tämä on jo neljäs kerta, kun osallistun Serresiin ja kolmas kerta kun olen matkassa Rally Raid Team Finlandin tiimin kanssa. Ensisijaisesti olen hakemassa navigointitreeniä. Isommissa ralleissa ei käytetä gps:ää. Dakarissa on hieman avustava gps. Se toimii pääasiassa avustavana kompassina silloin, kun pääset tiekirjan avulla noin 300 metrin etäisyydelle kohteesta. Silloin gps herää, ja näyttää nuolen oikeaan suuntaan, Molander selventää.
– Tiekirja on kuitenkin nopein ja tehokkain tapa löytää tarkastuspisteet. Menen treenaamaan mahdollisimman puhdasta suoritusta. Tämän tyyppinen ajaminen on enemmän defensiivistä, kun monessa muussa lajissa pitää ajaa hyökkäävästi. Täällä pyritään tasaiseen suoritukseen ja välttämään virheitä. Pakko on tietysti ajaa kovaakin, mutta virheitä vältellen.
– Jos navigointi ei onnistu, niin silloin pakko hidastaa, ja ryhtyä navigoimaan tosissaan. Myös tulos tulee sitä kautta.
– Yksi syy, miksi ajan näitä ralleja on, että laji saisi lisää tunnettavuutta Suomessa. Ja se onkin heräämään päin. Yksi ensikertalainen lähtee mukaan ajamaan ensimmäistä erämaaralliaan. Tunnettuus antaisi näkyvyyttä myös tukijoille.
Dakar 2021
Olet myös kertonut osallistuvasi uudelleen Dakar-ralliin?
– Päätin Saariselällä International Six Nights Endurossa ollessani, että otan vuoden aikalisän Dakariin. Se tarkoittaa sitä, että olen lähtöviivalla siellä 2021. Tämä ralli valmistaa minua omalta osaltaan siihen: ellet treenaa, et kehity, Molander pohtii.
– Enduro ja motocross ovat hyvää treeniä, mutta jos meinaa pärjätä ralleissa on ajettava myös rallia.
Miksi lykkäsit osallistumistasi?
– Syy oli hyvin yksinkertainen: rahoitus ei vielä ollut sillä mallilla, että minun olisi jo ensi talvena kannattanut osallistua. Dakar ajetaan kaukana, ja pelkkä osallistumismaksu on 15 000 euroa.
Serresin lisäksi minulla on ensi vuoden aikana tavoitteena ajaa myös muita ralleja sen mukaan, miten saan tienattua sponsorirahaa. Mitä enemmän tukea, sitä enemmän ralleja. Serresin hyvä puoli on siinä, että se on lähellä ja halpa. Suurin osa ralleista järjestetään kuitenkin Afrikassa tai Arabian niemimaalla, Molander selventää.
– Euroopassa järjestettävä Baja-ralli taas on puolestaan rallin ja enduron sekoitus, ja siinä käytetään merkittyä reittiä, mikä ei edellytä navigointia. Vain Albaniassa ja Kreikassa järjestetyissä ralleissa pääsee navigoimaan.
Haasteena ajotuntuma
– Marokossa järjestetään syksyllä kaksi rallia loka / marraskuussa, joista toinen toimii tehdastiimien testausrallina. Sitä ennen on viikon harrasteralli. Ensi vuonna on tavoitteena ajaa molemmat rallit. Ne vastaavat yhdessä yhtä Dakaria, kun ajaa molemmat peräkkäin - siinäkin mielessä, että niiden välissä on vain yksi välipäivä.
Keväällä Päitsin aikaan on puolestaan Arabiemiraateissa Abu Dhabi Desert Challenge -MM-kilpailu, johon osallistuin ensi kerran 2010. Se on yksi hienoimpia ralleja, mihin olen osallistunut. Ajoin onnistuneesti maaliin tuolloin.
Yhteistyökumppaneitani saan kiittää paljosta, erityisesti MotoJyskyä ja RacePron Timo Virtasta, joka toimii rallien erityismekaanikkonani.
Miten saat säilytettyä ajotuntuman talvisin? Dakarkin ajetaan tammikuussa.
– Moottoripyörällä ajo on tietenkin tärkeintä. Pitäisi ajaa niin paljon kuin mahdollista. Dakarista saatu oppi osoitti, että vielä enemmän pitää ajaa pyörällä. Mitä paremmin teknisesti ajaa, sitä vähemmän tappelee pyörää vastaan ja sitä paremmin pystyy hyödyntämään pyörän ominaisuuksia, Molander selventää.
– Talvella, kun ajaminen ei ole yhtä miellyttävää kuin kesällä, kun on pimeää ja märkää, niin silloin tulee käytyä salilla 3-4 kertaa viikossa.
Mutta kun ajotuntuma on ohut, niin pitää mennä ulkomaille treenaamaan, esimerkiksi Kari Tiaisen luo Espanjaan tai entisen kilpakaverin luo Abu Dhabiin. Hyvä puoli on siinä, että kun alkaa olla jo 10 vuotta siitä, kun olen ajanut eka rallini, niin alan tuntea porukkaa myös ulkomailta.
Ralf Molanderin pyörä lähti Kreikkaan tämän viikon keskiviikkona, ja mies lähtee perässä niin, että ehtii testata pyörän toiminnan.
Itse kisa, FIM Serres International Cross country -ralli kestää viikon, 28.8. - 03.9.
– Vaikka Rally Raid Team Finland -tiimistä suurimmalle osalle kyse on harrastuksesta, osa ottaa homman vakavammin. Itse olen vakavammalla asenteella matkassa, kun on jo neljäs kerta kyseessä. Parhaaseen tulokseen tiedän pääseväni, kun teen eheän suorituksen, vältän virheitä ja keskityn navigointiin, Molander uskoo.