Rat Race Runaways: neljä kaverusta moottoripyörämatkalla Afrikassa toisenlaisella konseptilla

Rat Race Runaways on neljän miehen porukka, joka aloitti reissaamisen muutama vuosi sitten Australiasta, ja alkoi sitten suunnitella seuraavaa reissua Etelä-Amerikkaan. Sen valloituksen jälkeen vuorossa olikin jo Afrikka.

– Ihannoimme Ewan McGregorin tähdittämää Long Way Roundia, joten ajattelimme tietenkin tehdä samantyyppisiä reissuja. Rajoituksena oli vain se, että olemme kaikki neljä töissä, ja meillä on omat uramme. Mukana on pari yrittäjää ja yksi uraa tekevä henkilö ja yksi lääkäri. Totesimme, että meillä ei ole mahdollisuutta vain pudottaa hanskoja ja lähteä matkaan maailman ympäri. Perustimme Rat Race Runawaysin osoittaaksemme, että maailmalla voi tehdä reissuja ilman, että otat loparit ja avioeron ja lähdet, porukan puhemies Mika kertoo. – On olemassa hyviä välivaihtoehtoja.

15 vuotta vanha idea tulille

– Ryhmämme muodostuu minusta, veljestäni Manusta sekä Mikosta ja Juhasta. Idea reissujen tekemisestä on alunperin minun, ja iski jo 15 vuotta sitten, mutta silloin en saanut myytyä ajatusta kenellekään silloisesta kaveriporukastani.

Neljä vuotta sitten aktivoiduin uudelleen ja sanoin, että lähden reissuun. Laitoin tietoa asiasta kaikille kavereilleni, joilla on prätkäkortti, ja saimme siten porukan kasaan.

Meillä on tosi hyvin osuneet kunkin omat roolit yhteen. Juha on kartturi ja vähän prätkämekaanikkokin, Mikko taas ammatiltaan lääkärinä on tietenkin ryhmän lääkintämies. Minä hoitelen organisoinnit ja projektipäällikön viran ja Manu toimii myös mekaanikkona.

Patagonian reissun teimme kaksi vuotta sitten, enkä edes enää muista, mistä ajatus siihen lähti. Afrikkaan lähtö taas seurasi siitä, että kun Australia ja Etelä-Amerikka oli jo koettu, niin mikä voisi olla seuraava looginen kohde. Totesimme, että Afrikkahan se, ja tikkatauluperiaatteella valittiin kohde.

Vuokrapyörät mahdollistavat aikataulun

Rat Race Runaways on tehnyt reissunsa aikataulusyistä moottoripyöriä vuokraavia yrityksiä hyödyntäen.

– Käytännössä homma menee niin, että agenttifirma tuo pyörät valmiiksi tiettyyn osoitteeseen. Pyörät voi tilata myös tietyn varustetason kanssa. Käytettävissä ovat tietenkin vain ennalta määrätyt paikat, mihin pyörät voidaan toimittaa, joten se saneli Afrikan turneemme. Valitsimme Johannesburgin Etelä-Afrikassa lähtöpaikaksi, siitä sitten Botswanan, Mosabikin, Zimbabwen ja Svasimaan kautta takaisin Etelä-Afrikkaan. Tiedossa oli siis hyvä lenkki, jonka aikana voisimme samalla kiertää viisi maata.

Seuraavaksi lähdimme tuumimaan, mitä vaihtoehtoja matkanteolle on tarjolla, ja reitti täsmentyi sitä mukaan. Ajatuksenamme oli halu nähdä aitoa Afrikkaa, ei asvalttiteitä. Halusimme nähdä savimajoja, viidakkoa ja aavikkoa, karumpaa meininkiä siis.

Zimbabwen tilanne oli hyvin epävakaa. Ulkoministeriö ei suositellut matkaa sinne, mutta totesi, ettei voi estääkään. Neuvoi kuitenkin noudattamaan erityistä varovaisuutta ja varoitti tierosvoista, sekä menemästä Harareen, joka voi olla hengenvaarallinen paikka.

Ennakkoon päätimme, ettemme menen Harareen. Siltä varalta, että sinne päätyisimme, seurasimme poliittista tilannetta; sitä, miten vallanvaihdos eteni. Vallanvaihdon jälkeen tilanne rauhoittui, ja kun sitten lopulta päädyimme kuitenkin Harareen, niin alueen ihmiset olivat oikein avuliaita. Jutustelun jälkeen kertoivat, että huonosti menee, mutta tilanne on menossa parempaan suuntaan.

Ensimmäisillä matkoillamme Australiassa ja Patagoniassa käytimme Compass Expeditionsia toimittamaan meille pyörät ja tarvikkeet, eikä meillä ollut mitään ongelmia, kaikki toimi oikein hyvin. Patagonian keikalla haimme esimerkiksi pyörät Santiago de Chilestä ja jätimme ne Chilen eteläosaan Punta Arenasiin.

Takaisku pyöränvuokrauksessa

Etelä-Afrikasta löysimme samantyyppisen yrityksen, joka rahtaa pyörät ja halutut varusteet Johannesburgiin. Tämä yritys osoittautui ikävä kyllä negatiiviseksi kokemukseksi, eli kannattaa tarkistaa käyttämänsä yritykset huolella.

Pyörät oli jo vuokrattu ja lähetetty, kun saimme ennen matkaa tietää, että saisimme tilaamiemme pyörien tilalle hieman huonommat pyörät pienemmin polttoainetankein, mikä ei todellakaan ollut hyvä homma. Lisäksi yksi pyörien mukana tullut korjauskitti oli väärä - saimme sisärenkailla varustettuun pyörään tubeless-paikkasetin.

Reissun jälkeen kyseinen firma yritti vielä laskuttaa meiltä pyörien kaikki vanhat naarmut. Meidän piti riitauttaa asia, ja loppujen lopuksi voitimme sen, mutta se oli ikävä matkan jälkeinen kokemus. Myönteistä oli tietysti se, ettei kukaan kuollut, negatiivista se, että vuokrafirma yritti ikävästi kusettaa.

Mielenkiintoisia majoituskohteita

Muuten matkalla riitti luontoa ja haastavia reittejä hiekka- ja sorateillä sekä kohtaamisia oikeiden paikallisten asukkaiden kanssa. Yritimme välttää isompia kaupunkeja ja käytimme paljon perhemajoitusta ja airbnb:tä. Usein majoituimme siten, että kyselimme paikallisilta, missä majoittua, ja saimme siten vinkkejä.

Botswanassa on paljon safarituristeja, joten myös majoituspuoli toimi hyvin. Zimbabvessa taas oli mielenkiintoisia vanhoja paikallisia hotelleja, joista vinkkien kautta löysimme itsemme. Niitä ei löydä netinkään kautta. Jotkut niistä olivat todella mielenkiintoisia kokemuksia, paikkoja, jotka ovat kukoistaneet joskus 70-luvulla.

Eräs hotelli oli esimerkiksi sellainen, jossa sai sähköiskuja veden kautta suihkussa. Lämmintä vettä ei ollut, ja ruoka oli mitä sattuu, mutta eivät odotuksemmekaan olleet kovin korkealla.

Mikko hoiti lääkesuunnittelun ja Tammed-firma teki meille kustomoidun lääkintälaukun. Sen sisältö oli rakennettu Mikon kanssa yhteistyössä ja se sisälsi kaiken tarvittavan lääkkeistä haavanhoito- ja tikkausvälineisiin.

Sairastumisten kanssa selvisimme todella vähällä. Vatsa oli välillä vähän löysä, mutta tosi helpolla pääsimme.

Polttoaineen löytyminen haaste

Jos miettii yllättäviä kokemuksia, niin kuumottavinta oli polttoaineen löytäminen Zimbabwessa. Olimme lukeneet etukäteen, että sitä ei aina vain ole tarjolla. Voit ajaa paikalliselle huoltoasemalle, mutta siellä ei välttämättä ole bensiiniä. Vaikka olimme varautuneet asiaan etukäteen, ja meillä oli lisäkanistereita matkassa, niin kun oli lähdössä Zimbabwen pohjoisosaan 350 kilometrin reissulle, niin yöpymispaikkakuntamme kaksi polttoaineasemaa olivat molemmat pimeänä, jolloin asia iski vasten kasvoja: emme välttämättä pääsekään jatkamaan matkaa.

Pienen haahuilun jälkeen menimme läheiselle torille, jossa aloimme keskustella ihmisten kanssa. Selvisi, että parissa teltassa myytiin pimeästi polttoainetta. Olihan se epäilyttävää. Myyjät näyttivät meille, että ihan ookoo bensaa tämä on, eikös tämä ole oikean väristäkin? Meillähän ei ollut vaihtoehtoa, joten sitä oli pakko ottaa. Myyjä kaatoi meille sitä pienen sihdin läpi, ja maksoimme siitä suolaiset 2,2 dollaria per litra.

Eli tiesimme kyllä varautua, mutta emme varautuneet tarpeeksi, kun olimme tulleet 300 kilometrin päästä. Tuollaisella alueella reissatessa pitäisi olla käytettävissä isot lisäkanisterit, ja bensaa vähintään 700 kilometrin ajoa varten.

Omat korjauskitit mukaan

Toinen asia, minkä opimme, on se, että kannattaa ottaa - riippumatta siitä, mitä pyörät toimittava firma sanoo - omat korjauskitit mukaan. Zimbawen pohjoisosassa pyörät alkoivat prakaamaan. Tuli rengasvikaa ja sähkövikaa. Sovelsimme tietysti parhaamme mukaan, mutta ekan haaverin jälkeen ostimme heti lisää työkaluja ja tarvikkeita.

Sikäli Afrikassa homma toimii, koska kaikki taistelevat samojen ongelmien kanssa. Suomessa huoltoinfra on kunnossa, mutta se ei ole mahdollista Afrikassa. Sen sijaan joka kylästä löytyy joku jamppa, joka osaa kaiken.

Kärsimme taas keskellä ei mitään rengasrikon, eikä meillä siinä kohdassa ollut rengasrautoja. Silloin huomasimme, että pyörässä onkin sisärenkaallinen rengas. Miten saamme paikattua sen? Sitä kun mietimme siinä, niin viidakosta ilmestyi yhtäkkiä pari kaveria kyselemään, että mikä ongelmana. Toisella heistä oli kirves, josta hän irrotti terän ja siinä meillä oli rengasrauta.

Toinen kaveri oli sillä välin häipynyt, ja tuli takaisin kylän parin muun kaverin kanssa. Hän kertoi, että kylän vanhin tuntee alueen ministerin. Hän taas lupasi tuoda aggregaatin, että saadaan pumpattua rengas täyteen. Ajoimme pyörän varovasti kylään. Se oli pieni, muutaman savimajan kokoinen kylä, jossa ei ollut mitään muuta.

Paikalle tuli sitten Pohjois-Zimbabven alueen ministeri rähjäisellä autolla. Hänellä oli kuitenkin täysin puhdas, hieno sininen silkkipaita, ja oli selvästi arvovaltainen kaveri. Hän tuli sanomaan meille käsipäivää kovasti hymyillen ja kertoi, että pian tulee pyörä kuntoon, ja pääsette jatkamaan matkaa.

Poislähtiessään ministeri kavereineen tuli vielä kättelemään meidät ja totesi, että "tosi mahtavaa, että olette tulleet tänne tutustumaan meidän maahamme. Toivottavasti tämä haaveri ei anna kielteistä kuvaa".

Päinvastoin, itselle jäi todella hyvä kuva tällaisesta huomaavaisuudesta.

Lämpöä ja valuuttoja

Zimbabwen vuoriseudun ja Mosambikin rajalla oli tosi kaunista ja viileää. Se yllätti. Muuten oli tosi kuuma, yli 40 astetta. Zimbabwen vuorilla lämpötila saattoi laskea 15 asteeseen. Siellä näimme myös kuusimetsää, mikä oli suomalaiselle mielenkiintoinen kokemus.

Rajamuodollisuuksiin kannattaa varata paljon aikaa. Useita tunteja, ja lisäksi paljon käteistä, sillä korruptiorahaa voi joutua maksamaan palvelun nopeuttamiseksi.

Dollarit kävivät kyllä Zimbabwessa, mutta Botswanassa ja Mosambikissä käy vain niiden oma valuutta. Rajalla meille sanottiin, että teiltä puuttuu leima, johon pitää kysyä, että mikä ihmeen leima, ja mitä voimme tehdä asian eteen? Yleensä vastaus oli, että mennään ulos katsomaan, että keksittäisiinkö siihen ratkaisu. Jouduimme pahimmillaan maksamaan 50 dollaria per henkilö rajan ylittämisestä. Sen jälkeen leima löytyi nopeasti, ja pääsee jatkamaan matkaa muutaman tunnin odottelun jälkeen.

Tuollaiseen täytyy vain varautua. Jos jää jänkkäämään, että tämä ei ole oikein, niin se ei vain auta. Tilanteesta ei pääse yli eikä ympäri.

Matkaan lähtiessämme vaihdoimme etukäteen Botswanan ja Etelä-Afrikan valuuttaa Suomessa. Zimbabwen valuuttaa taas ei saa mistään.

Dollareita otimme mukaan sillä fiiliksellä että käytämme niitä Zimbabwessa ja Mosambikissä. Kun lähdet matkaan, niin muista vaihtaa pieniin dollareihin, muuten saat 20 dollarin setelillä maksaessasi takaisin arvotonta paikallista valuuttaa.

Ylinopeus on ylinopeus

Meillä oli muutamia selkkauksia poliisin kanssa. Voisi kuvitella, että ylinopeus ei noissa maissa olisi iso juttu, mutta se luulo ei pidä paikkaansa. Zimbabwen poliittinen tilanne oli erikoinen, emme nähneet siellä missään yhtään poliisia. Hallitus oli juuri vaihtunut, ja poliisin keskuudessa oli ollut paljon korruptiota, joten heitä ei vain ollut sillä hetkellä. Ilmeisesti uusi hallinto oli juuri käskenyt kansaa kiusaavat poliisit pois miellyttääkseen kansaa.

Botswanassa ja Mosambikissä oli erittäin tiukka ylinopeuksien valvonta. Asiat eivät mene kuten Suomessa, että jos ajat 10 km yli sallitun, niin voit saada sakon. Siellä pienistäkin ylinopeuksista sakotetaan. Poliisi on jossain puun katveessa tutkan kanssa. Tosin sakot ovat meikäläisittäin pieniä, joten sillä tavalla ne eivät ole ongelma.

Saimme kerran Botswanassa sakon, joka piti käydä maksamassa vasta seuraavana päivänä poliisiasemalla. Sakkobyrokratiaan kului neljä tuntia, joten se vaikutti suuresti matkantekoommme.

Mosambikissä ajoimme puolestaan tutkaan, ja meidät pysäytettiin ja todettiin, että ylinopeutta oli 30 km/h, mikä ei pitänyt paikkaansa. Väitimme ettei ollut. Kun Manu tuli perässämme samaa ylinopeutta, poliisi näki, että hänellä on GoPro kuvaamassa, ja sanoi, että menkää vaan. Vaikutti siltä että virkavalta ei halua joutua kuvatuksi keksittyine väitteineen.

Hiekkateitä tarjolla

Noissa maissa on paljon hiekka- ja sorateitä, joten niistä sai nauttia kunnolla. Tosin Mosambikissä lähellä Intian Valtamerta hiekka oli hienoa hiekkaa, ja renkaat upposivat todella helposti. Vaikka olemme kokeneita kuskeja ja tottuneita ajamaan hiekalla, aloimme kipata pyöriä tiiviimpään tahtiin.

Ajotaitojen pitää olla kunnossa, jos tuonne aikoo lähteä. Kokosimme myös reissusta tekemiimme videoihin ohjeita siitä, miten hiekalla kannattaa ajaa, miten jakaa painoa pyörässä ja miten kannattaa käyttää kaasua ja jarrua.

Kulkuvälineinä meillä oli Afrikassa 800-kuutioisia Gessuja. Australiassa ajoimme 1200-kuutoisilla, mutta Patagoniassa ja Afrikassa maasto on haastavampaa ja 800-kuutioinen on kevyempi. Sen verran meille on kertynyt reissukokemusta bemareilla, että ensi kerralla teemme reissut eri pyörillä, Kotareilla tai Africa Twineillä esimerkiksi.

Toisaalta, kun pitää kuljettaa tavaraa mukana, niin pysyy mielellään isoissa pyörissä. Samoin kun matkalle mahtuu myös asvalttia, niin pyörän pitää olla mukava myös niissä olosuhteissa. Jos ottaisi maasto-osuuksien mukaan pelkän crossipyörän niin olisi tuskaa ajaa satojen kilometrien maantiesiirtymiä.

Makkara maistuu Afrikassakin

– Mikään kulinaristinen matka tuo ei ollut, kuten voisi kuvitella. Mennäkseen Afrikkaan ja saadakseen ruokaa söimme aika pitkälti helvetin epäterveellisesti liha-, nakki-, makkara- ja pekonipainotteista ruokaa. Ruokailimme aina siellä, mistä ruokaa sai. Paikallisissa ravintoloissa, kotikeittiöissä, huoltoasemilla ja grilleillä jne. Pysähdyimme, kun paikka tuli eteen. Kyllä meillä aina jotain evästä oli mukana, proteiinipatukoita tai pähkinöitä, mutta nekin loppuivat jossain vaiheessa.

Vetenä käytimme pelkästään ostettua pullovettä.

Olimme matkassa kolme viikkoa ja matkaa kertyi aika tarkkaan 5000km. Tuollaisiin reissuihin voisi käyttää puoli vuotta, vuodenkin, ja joka reissun jälkeen meillä on ollut fiilis, kun pyörät on palautettu, olemme katsoneet toisiamme ja kysyneet, että jos olisi mahdollista ajaisimmeko toisen mokoman? Vastaus on aina ollut kyllä. Mutta realiteetit ovat sellaiset, että osalla rajoitteena on työ, osalla perheet. Sillä mennään mikä on mahdollista. Pääasia, että mennään ja toteutetaan unelmat, Mika päättää.

Rat Race Runawaysin Afrikka-videoita voit katsella heidän Youtube-kanavallaan täällä.