Ripsiralli: Naiskuski ja Harrikka, Buell tai vanha Inkkari ja hyvä tunnelma

Ripsiralli järjestettiin tänä vuonna Ähtärissä. Saavuin paikalle viimeisten ralliin saapuvien naismotoristien perässä, jolloin ralli oli jo täydessä vauhdissa. Osa saapuneista rallilaisista oli syömässä ja iso osa oli ehtinyt jo saunaan. Tämänvuotisesta tapahtumasta päävastuussa olivat Merja Savolainen ja Mia Korpisalo. Ripsirallilaisia viihdyttämään tullut bändi viritteli soittimiaan ja teki soudcheckiä, joten siirryimme hieman sivummalle kyetäksemme juttelemaan rauhassa. Joukkoomme liittyi vielä kolmas, kokenut ripsirallilainen Susanna Mattinen.

Mistä juontuu Ripsirallin nimi?

– Kaksi ensimmäistä kertaa ralli järjestettiin nimellä Tussuralli. Silloin Karttusen Ninan mies oli sanonut, että tussusta puhutaan, mutta kaikilla naisilla on ripset, eikö se olisi kauniimpi nimi rallille. Tämä on 16. kerta, kun ralli on järjestetty Ripsiralli-nimellä, naiset muistelevat.

Miksi Ripsi- tai Tussurallia alkujaan alettiin järjestämään?

– Ei kai mistään erityisestä syystä. Mimmit vain lyöttäytyivät yhteen ja alkoivat kokoontua kerran vuodessa. Alkuun oli noin 30 naista ja nykyään osallistujia on keskimäärin 50-60. Osallistujien määrää rajottaa se, että tänne pitää ajaa itse. Pyörän ei välttämättä tarvitse olla oma, mutta sen pitää olla joko Harrikka, Buell tai vanha Inkkari. Tosin vanhoja Inkkareita ei nykyään enää näe. Tammikuussa järjestettävällä Ripsiristeilyllä on hieman väljemmät säännöt, siksi siellä on yli 100 osallistujaa, naiset jatkavat.

Ripsiralli järjestetään aina eri paikkakunnalla. Kuinka järjestäjä valitaan?

– Rallin kuluessa kysytään, että kuka haluaa seuraavaksi ottaa vastuun seuraavan rallin järjestämisestä. Jos ketään ei löydy, niin viimeistään Ripsiristeilyllä asia ratkeaa. Ryhmän sanaton painostus ohjaa toimintaa. Tämän rallin järjestämisestä sovittiin kaksi vuotta sitten Porissa. Varsinkin mitä etelämmäksi mennään, niin sitä aikaisemmin pitää esimerkiksi pitopaikat varata. Täällä maalla ei ole samalla tavalla ruuhkaa, Merja Savolainen selittää.

– Kukin järjestäjä tekee rallista oman näköisensä. Ohjelma on vaihdellut zumbasta härkärodeoon. Välillä on erilaisia promojuttuja. Esiintyjät ovat pääsääntöisesti miehiä. "Tauskin takaa-ajo" oli ihan paras, naiset nauravat.

– Meillä on lauantaina ohjelmassa joogaa, Mia Korpisalo paljastaa.

– Ja aina pitää olla perinteistä karaokea. Toisaalta on aivan sama olisiko mitään ohjelmaa. Nämä kyllä viihtyvät ihan keskenäänkin, Merja Savolainen vakuuttavat.

Millä tavalla Ripsiralli eroaa tavanomaisesta sekarallista?

– Tämä on naisten rentoutumisviikonloppu. Vaikka lähtökohtaisesti olemme erilaisia, niin kuitenkin kaikki ovat saman henkisiä, ajamme samanlaisilla pyörillä ja täällä voidaan puhua kaikessa rauhassa henkeviäkin. Suurin osa on entuudestaan tuttuja pidemmältä ajalta, mutta tänäkin vuonna on kuusi ensikertalaista. Nimestä huolimatta täällä Ripsirallissa kukaan ei ehdi meikkaamaan, mutta näkisitpä Ripsiristeilyllä. Siellä panostetaan sitten senkin edestä, naiset vakuuttavat.

Missä muissa ralleissa tykkäätte käydä?

– Kotasralli on uskomattoman hyvä. Lisäksi Rutakko ja Yyteri Meeting, niissä näkee miten hyvin tämä harrastus yhdistää ihmisiä. Loppujen lopuksi kaikki ollaan motoristeja, Mia Korpisalo toteaa.

– Mototoober on ehdottomasti paras. Tosin se järjestetään Saarenmaalla, lisää Merja Savolainen.

Keskustelu siirtyy H-D:n superralleihin ja muihin Euroopan reissuihin. Nämä naiset ovat ajaneet Harrikoilla paljon pitkiäkin matkoja, vaikka Harrikkaa moititaan usein kankeaksi ja epäluotettavaksi pyöräksi.

– Oma pyörä on hyvä ajaa. Se taittuu vaikka missä neulansilmässä, Merja selittää.

– Olen neuroottinen pyörän huoltaja. Laitan sen aina tikkiin tietyin väliajoin, Susanna jatkaa.

– Mietin, että pitäisikö vaihtaa ja kävin koeajamassa uudemman mallin, mutta se oli liian hajuton ja mauton, joten pysyn nykyisessä pyörässäni, vakuuttaa puolestaan Mia.

Juttua riittää ja aika rientää. Tehdään kierros rallialueella. Bändi on soittanut jo hyvän aikaa ja tanssilattialla ilo ylimmillään. Musiikin soidessa on turha yrittää keskustella, joten jatkamme matkaa ulos. Kirsi Nousiainen on tullut Keravalta. Monesko Ripsiralli tämä on sinulle?

– Ensimmäisen kerran kävin 2004, jonka jälkeen oli pitkä tauko. Nyt tämä on kolmas peräkkäinen Ripsiralli, vastaa Kirsi Nousiainen.

Mikä Ripsirallissa viehättää?

– Ihanat naiset. Täällä on hyvä porukka ja tämä on rauhallinen ralli. En jaksa mitään hirveetä festarimeininkiä, listaa vuodesta -04 asti Harrikalla ajanut Nousiainen.

Mäntyharjulainen Raili Suomi, vaajakoskelainen Kirsi Nurmi ja porilainen Sari Friman ovat kaikki pitkän linjan ripsirallilaisia.

– Vuodesta 2005 vain kaksi Ripsirallia on jäänyt väliin, kertoo Raili Suomi.

– Tämä on 10. Ripsiralli, laskee Kirsi Nurmi.

– Noin seitsemäs. Ensimmäisen kerran olin Hangossa 2010, vastaa puolestaan Sari Friman.

Mikä Ripsiralliin vetää?

– Hyvä porukka. Täällä ei tarvitse esittää mitään. Ei sen puoleen, olen aina oma itseni. Miehet ovat niin "tekniikka-ihmeitä", pohtii Raili Suomi.

– Sekaralleissa ei pysty keskustelemaan samalla tavalla rauhassa naisten kanssa, jatkaa Kirsi Nurmi.

– Ystävät, hyvä henki, hauska yhdessäolo ja naisenergia, listaa Sari Friman.

Jaana Luostarinen Siilinjärveltä ja Jenna Janatuinen Iisalmesta ovat Ripsirallissa ensimmäistä kertaa. Mikä teidät sai liikkeelle?

– Oli aivan ihana lähteä. Olen useasti ollut tulossa, mutta aina kaverit "ovat pettäneet". Nyt innostin tyttäreni mukaan, joten hän oli "varma nakki". Samalla saadaan äiti-tytär laatuaikaa, iloitsi Jaana Luostarinen.

– Vielä kun saisi toisenkin tyttären innostumaan moottoripyöräilystä, mutta hyvä näinkin, lisää Luostarinen.

Kun ostit itsellesi pyörän, niin halusitko nimenomaan Harley Davidsonin?

– Olen kasvanut "Harrikka-perheeseen", joten muita vaihtoehtoja ei ollut, kertoi ensimmäisen oman pyöränsä ostanut Jenna Janatuinen hymyillen.

– Harrikka on mukava, rauhallisen ihmisen pyörä. Se on kuin höyryveturi, kun puita lisää, niin vauhti kasvaa, selittää Jaana Luostarinen.

Bitch MC on Suomen ensimmäinen värit hyväksyttänyt naisten H-D-kerho. Kerhon presidenttinä on viimeiset kaksi vuotta ollut Taina Vehnänen.

– Kokoonpanot vaihtelevat, mutta Ripsiraliin tullaan aina, vakuuttaa Taina Vehnänen seurassaan Bitch MC:n Päivi Mentula ja Riitta Kainsalo.

– Tänä vuonna houkuttelin mukaan mieheni tyttären, lisää Vehnänen.

– Ensimmäinen pyöräni oli Yamaha, mutta sitten "tulin uskoon" ja vaihdoin Sportsteriin, naureskeli Jonna Vehnänen.

Yli kolme tuntia oli vierähtänyt kiertäessä ja jutellessa eri ihmisten kanssa. Vuosien varrella olemme vierailleet useissa eri ralleissa, mutta tämä oli täysin erilainen aikaisempiin verrattuna. Tunnelma Ripsirallissa oli hyväntuulinen, kuten muissakin ralleissa, mutta jotain sieltä puuttui täysin. Kaikenlainen vertailu, pullistelu ja röyhistely. Pyörien tekniikasta, tehosta, modauksista ei täällä tarvinnut välittää. Näki, että H-D naiset olivat paikalla viihtymässä ja pitämässä hauskaa hyvässä seurassa. Hyvä, rento ja rentouttava henki välittyi keskustellessani Ripsirallilaisten kanssa. Oli kotiinlähdön aika, mutta vielä muutama kuva pyöristäkin. "Pyöräni vanteesta voit peilata itseäsi", kuului hyväntahtoinen ääni selkäni takaa.

Käyttekö rallin aikana ihailemassa toistenne pyöriä?

– Ei. Ehkä joskus alkuaikoina, mutta ei enää moneen vuoteen. Nämä on niin nähty, selitti Sanna-Kaisa.

Kerään tavarani reppuun ja jätän rallilaiset jatkamaan viikonlopun viettoa. Lähtiessäni kuuluu monelta taholta motoristien keskuudessa tuttu toivotus: "Turvallisia kilometrejä". Sitä samaa teille kaikille ja kiitos, että sain käydä vierailulla Ripsirallissa ja jälleen tavata upeita naismotoristeja.