Messuilla on aina niin paljon ohjelmaa ja kiinnostavia asioita, että edes messuillakulkemisen ammattilainen, joksi itsemme luemme, ei ehdi päästä kuin pintaraapaisuun, vaikka mekin tulimme paikan päälle jo torstai-iltana ja olimme paikalla messujen kiinnimenoon asti sunnuntaina illansuussa.

Touringilaisista luennoi myös Arto Huiskonen omasta puolen vuoden matkastaan moottoripyörällä Kapkaupungista Pohjois-Afrikkaan. Se jäi nyt näillä messuilla aikatauluongelmien vuoksi valitettavasti sarjaan "tämän luennon olisin halunnut kuulla", mutta ehkäpä palaamme aiheeseen.

Heikki Metsolaa haastatteli Tie Vie -osastolla TFMK:n Anu Karvonen. Metsola on kokenut moottoripyörämatkaaja ja tuntee Skotlantinsa ja myöskin Alppien alueen maat. Miehen luennoinnin aiheena oli "Euroopan sorateitä koluamassa".

Metsola kertoi omaavansa kurapyöräilijän geenit, joten matka taittuu tuhatkuutioisella KTM:n vuosimallin 2008 adventurepyörällä. Koska päällystetyt tiet kiinnostavat vähemmän, Metsola menee mielellään Alpeille, Pyreneille, Balkanille, Albaniaan ja Romaniaan, mistä löytyy "paljon mielenkiintoisia tienpohjia".

Bosniasta erityisesti, mistä on purettu vanhat neuvostoaikaiset kapearaiteiset junanradat pois, löytyy vanhojen ratapohjien tilalle tehtyjä kapeita hiekkateitä, jotka kulkevat mitä mielenkiintoisimpia reittejä entisten junatunneleiden läpi.

Yöpymiseen rautaisannos

Karvonen kyseli Metsolalta, millaisia matkavarusteita tämä mukaansa yleensä ottaa, ja vastaus oli mielenkiintoinen.

– Minulla on aina makuupussi, makuualusta ja teltta matkassa. Vaikka se tuokin yhden ylimääräisen pakkauksen ja noin 8 kg painoa lisää, niin samalla se varmistaa sen, että pääsen aina tarvittaessa yöpymään jonnekin. Samalla tavalla minulla on aina jonkin verran ruokaa ja kahvia sekä ruuanlaittovälineet mukana.

Heikki Metsola ja Anu Karvonen Touring Finlandin Tie Vie -osastolla.

Heikki Metsola ja Anu Karvonen Touring Finlandin Tie Vie -osastolla.

Huoltovarmuus on tietysti aina hyvä asia, mutta johonkin se raja pitää aina vetää, joten työkalupuolella Metsolalla on mukana vain vähän laajennettu "työkalupakki", ja muutama ketjulenkki ja -lukko sekä tietysti ketjurasvaa.

Metsola suunnittelee reissut aina etukäteen talvella.

– Se on aina edellisen talven juttuja. Etsin kartasta kaikkein pienimmät tiet, jotka on merkattu mustalla, ja katson sen jälkeen Google Earthista, että meneekö siellä oikeasti tietä vai ei.

– Ajan nämä tällaiset reissut aina yksin. Työni on sellainen, että usein joudun lauttamatkatkin varaamaan viime tingassa. Siihen on vähän vaikea kuvitella, että saisi muiden loma-aikoja sovitettua mukaan. Tykkään kyllä ajaa muitten mukana, ja ajan Touring Finlandin soratieporukan matkassa useinkin.

Bosnia mielessäin

Kun Anu Karvonen kyseli mieliinpainuvinta paikkaa, niin vastaus oli selvä, Balkan ja erityisesti Bosnian, vielä edellisen sodan jäljet ovat vielä nähtävissä.

– Kun yksin on matkassa tämäntyyppisissä paikoissa, niin on pidettävä järki päässä. Joka ränniin ei voi ajaa, Metsola kertoi. – Teltta on tällaisilla reissuilla nimenomaan turvavaruste, ei normiyöpymisiä varten. Mielenkiintoinen on esimerkiksi 99 tunnelin reitti, jota ei harmi kyllä pysty ajamaan läpi, matkanteko katkeaa useimmiten johonkin vanhaan rautatiesiltaan, josta on vain napattu kiskot pois.

 

Metsola kehottaa olemaan varovaisuuteen vanhoilla sota-alueilla - miinat ovat todellinen riski.

Metsola kehottaa olemaan varovaisuuteen vanhoilla sota-alueilla - miinat ovat todellinen riski.

– Varaan aikaa matkoihini yleensä 2-3 viikkoa, ja ajokilometrejä kertyy 7000-9000. Valtaosa niistä tulee siirtymistä. Perille päästyä päivämatkat saattavat olla sadan kilometrin luokkaa, eikä silloin ole mikään kiire, vaan keskityn ympäristöön.

– Koska alueella on hiljan sodittu, miinat ovat todellinen uhka, joten jos tiellä tai rännillä ei ole ajojälkiä, en sinne myöskään mene, Metsola varoittaa.

– Mitä vihjeitä sinulla on antaa matkoille?

– Ensimmäinen asia on oman pyörän tuntemus. Toiseksi uusia varusteita ei kannata ottaa matkalle mukaan, vaan kaikkien pitää olla vanhoja ja koeteltuja. Kolmas asia on liikenne. Ongelmaksi saattavat koitua liikenteessä syntyvät tilanteet, joten varovainen pitää olla.