Jututimme Japsistarojen Matti Paukkosta messujen sujumisesta Japsistarojen silmin. Ensinnäkin tietysti kiinnostaa, mistä tuli idea lähteä mukaan tapahtumaan?
– Ajatus Antiikki 17 -messuille mukaan lähdöstä alkoi jo MP-messujen aikaan, kun Vehoniemen Automuseon Leila Suutarinen ja Messukeskuksen Tuija Ekegren pyysivät Japsistaroja mukaan siihen, Matti Paukkonen kertoo. – Teemaksi syntyi lähes itsestään "KehäKessan huoltis" ja sen yhteyteen Japan Service.
MP-messuilla Hondan 50 vuotta tänä vuonna täyttänyt Honda Monkey jäi vähemmälle huomiolle Starat 25 vuotta ja Tekniikan Maailma -testiajoteemasta. Sen vuoksi päätimme ottaa sen mukaan tänne, koska se oli kuitenkin aikanaan niin monen suomalaisen ensimmäinen kaksipyöräinen moottoroitu ajoneuvo.
– Näyttelyn aikana huomasimme iloksemme, että Manki kiinnosti monia, ja myös monet naiset tulivat kertomaan nuoruutensa Mankilla-ajamisista. Painattamamme Manki 50 vuotta -tarrat ja postikortit kelpasivat niinikään isoille ja pienille kävijöille, Paukkonen myhäilee.
– Esimerkiksi Nastolasta tulivat paikan päälle isä Juha Halttunen ja poika Jesse Halttunen. Isä Juha aloitti Mankilla ajamisen 1984, pyörä hankittiin hänen isänsä työpaikalta sopuhintaan, ja Juha ajeli sillä pari vuotta. Poika Jesse taas aloitti kymmenvuotiaan mökillä Mankilla ajamisen ja täytettyään 15 vuotta, on pörrännyt sillä pitkin Nastolan raitteja. Tällä hetkellä hänen ykköskiinnostuksen kohteensa on traktoreiksi rekisteröidyt mönkkärit. Kavereiden kanssa tapaillaan ABC:n pihalla, ja vertaillaan kulkupelejä.
Kullanvärinen Monkey herätti huomiota tietenkin jo erikoisella olemuksellaan. Kyseessä on tehdastekoinen vuosimallin 1983 Honda Monkey.
– Kuulimme mm. kommentteja "voi vitsi, tuolla on Manki. Mennään kattoon. Otan kuvan. Hei, mikä tää kullanvärinen oikein on?" Tai "Tää on kyllä parasta, mitä tällä osastolla on. Hyvä, kun tuli lähdettyä", Paukkonen nauraa. – Ihmiset olivat selvästi kiinnostuneita ja innostuneita.
– Kirkkonummelta tuli osastolle keskustelemaan kanssani 80-vuotias mieshenkilö, jolla on ensimmäisen vuosimallin Suomi-Monkey eli mallia 1967. Hän haluaa kunnostaa sen pojanpojalleen, ja lupasin auttaa asiassa. Moni muukin oli kiinnostunut vanhan Mankinsa kunnostamisesta, mikä on tietysti todella ilahduttavaa.
– Vehoniemen museon ständillä ollut Fiat Abarth oli puolestaan sellainen, millä naiset olisivat halunneet lähteä ajelemaan ja fiilistelemään. Lisäksi Vehoniemen ja Espoon automuseon kaverit pitivät esitelmiä vieressä olevalla lavalla museoinnista ja siihen liittyvistä asioista, joten messut olivat myös yhteistyömuotona mukava tapahtuma, Paukkonen päättää.
Japsistarojen ständillä oli kaikkiaan kahdeksan talkoolaista pitämässä huolta osastolla kävijöiden viihtyvyydestä. Antiikkinäyttely järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2011 Habitaren yhteydessä. Vuoden 2017 Habitaressa oli kävijöitä yhteensä 53 060 joista antiikkipuolella kävi reilut puolet, eli noin 25000 piipahti hallissa 1 Antiikkimessujen ja myös Japsistarojen luona.