Kokoontumisajo Siku-Moto MC:n tapaan: Koivuniemen Juhannus

Nykyään juhannuksena ei järjestetä harmi kyllä kuin kaksi sellaista kokoontumisajoa, jotka eivät ole merkkisidonnaisia. Toinen niistä on Suviralli ja toinen Koivuniemen Juhannus.

Aattoiltapäivä oli parhaimmillaan, ja sää kaunis ja aurinkoinen kuten Jussinviettoon sopii, kun käännyin Siku-Moton päämajan pihaan, missä ralli järjestetään. Ensimmäinen huomio oli leppoisa tunnelma ja siisteihin riveihin pihalle järjestetyt pyörät. Isosta päärakennuksesta huolimatta pihalla oli pystytettynä myös telttoja ja oli sinne pysäköitynä muutama autokin.

Paikalla oli myös telttakatos ja grilli ruuanlaittoa varten sekä tietenkin tuoleja ja muuta pakollista. Paljon muuta en sitten ehtinyt nähdäkään, kun ensimmäinen isäntäväen edustaja tuli jo kättelemään. Kerrottuani, millä asialla liikuin, minut vietiin sisään kakkukahville, sillä tänä Jussina juhlittiin myös Lasse Höyhtyän 50-vuotispäiviä.

Lasse on aikanaan veljensä kanssa ollut perustamassa kerhoa vuonna 1996 - Siku-Moto viettää siis tänä vuonna kaksikymppisiään.

– Olen ajanut jo 40 vuoden ajan, jos mopot lasketaan mukaan, ja parhaina vuosina moottoripyörällä on tullut yli 25 000 kilometriä. Valtaosa kilometreistä on ajettu kotimaan rajojen sisällä. Tosin Norjassa on tullut käytyä miltei vuosittain, se on sellainen suuri rakkaus, Lasse Höyhtyä kertoo.

– Asuin aikanaan Norjassa jokusen vuoden, kun tutustuin tähän mieheen. Hän oli innostunut Norjasta ja ajoi moottoripyörällä, joten se oli menoa, kertoo puoliso Anne Nummilinna. Anne ajaa puolestaan Aprilian endurolla, eikä myöskään tunne oloaan kotoisaksi kyykkypyörän päällä.

Enduro on teiden ja polkujen kingi

– Tykkään tehdä matkaa monipuolisesti ja telttailla, joten enduromoottoripyörä on minulle luonnollinen valinta. Tällä hetkellä minulla on kaksi pyörää, Yamahan 750-kuutioinen Super Tenere ja yksipyttyinen 750-kuutioinen Suzukin DR750. Ajelin aiemmin 1000-kuutioisella VStromilla, mutta kyllästyin siihen, kun piti aina ajaa samoja teitä. Kun on näin kauan kierrellyt näitä nurkkia, niin joutui ajamaan aina ensin vähintään sata kilometriä, ennenkuin pääsee uusien teiden äärelle, Lasse Höyhtyä jatkaa. - Endurolla uusia teitä ja polkuja on joka nurkan takana.

– Endurolla ajaminen vaatii myös toisenlaista keskittymistä. Toki endurolla ajamisessakin on erilaisia tasoja. Isoilla matkaenduroilla on asiaa lähinnä hiekkateille, kun taas 250-440-kuutioisilla voi ajaa melkein missä vain ja aika monessa paikassa pärjää kevyillä 600-1000-kuutioisillakin. Yli 200-kiloinen alkaa kuitenkin olla jo liian painava.

– Monet Suomessa käyneet ulkomaiset moottoripyöräilijät ovat ihmetelleet sitä, että meidän moottoripyöräkantamme on niin kyykkypainotteinen, kun tiet ovat Euroopan huonoimpia.

Höyhtyä hämmästelee muutenkin moottoripyörien kehitystä: tehot ja kuutiot kasvavat koko ajan, ja samalla pyörien paino nousee, joten tehopainosuhde pysyy entisellään. Myös perinteisen kokoontumisajokulttuurin tila huolettaa.

Kokoontumisajojen kävijämäärät laskussa

– Kävin vuonna 94 ensimmäisissä kokoontumisajoissani ja esimerkiksi sen vuoden Kontio-rallissa kävijämäärä oli melkein 3000 henkilöä. Se oli jo niin suuri, että MP69:n väki joutui muuttamaan järjestelmää, kun ei mistään tahtonut enää löytyä niin isolle kävijämäärälle sopivia paikkoja. He rajoittivat kävijämäärää vapaaehtoisesti. Mutta muiden kokoontumisajojen kävijämäärä on puolittunut verrattuna sen aikaiseen. Otetaan esimerkiksi vaikka Kokko-Treffen, Hailuoto-ajo, Kirjavan kierros sekä Suomussalmen Nasu-ralli, joissa itse olen kulkenut, Höyhtyä pohtii.

Mikä sitten on syynä kulttuurin muutokseen?

– Yksi on tietenkin motoristien ikääntyminen. Vanheneminen tuo mukanaan mukavuudenkaipuun ja halun majoittua teltan sijasta hotelliin tai mökkiin. Ja uusiomotoristit liputtavat ilman muuta hotellimajoituksen puolesta.

Uusiomotoristilla Höyhtyä tarkoittaa heitä, jotka palaavat 50-vuotiaina moottoripyöräilyn pariin saatuaan lapset maailmalle. Jänkhällä Jytisee -kokoontuminen on hänelle ääriesimerkki, sillä siellä kaikki majoittuvat hotelleihin tai mökkeihin ja ovat omissa oloissaan. Se on ikäänkuin kokoontumisajoa ilman kokoontumista.

– Juttelukulttuurin merkitys on kokoontumisajoissa olennainen, ja sitä on enemmän siellä, missä motoristit majoittuvat telttoihin.

Toinen syy kokoontumisajojen hiipumiseen on uusien motoristien väheneminen. 

– Aikanaan moottoripyöräkortti tuli lahjaksi samalla kun suoritti auton ajokortin, nykyään järjestelmä on monimutkainen ja kallis. Nykynuorilla ei enää yksinkertaisesti ole varaa laittaa moottoripyörää. Samalla skootterit ja mopoautot ja lopulta autot vievät valtaosan nuorista mennessään.

Mikä ihmeen Siku-Moto?

Lasse päätti perustaa veljensä kanssa moottoripyöräkerhon 20 vuotta sitten. Kuivaniemen kylällä oli silloin muutama motoristi, jotka lähtivät mukaan.

– On vaikea uskoa, että vielä 20 vuoden jälkeenkin kerhon toiminta jatkuu ja mukana on vielä viisi alkuperäistä perustajajäsentä. Meillä on myös jäseniä ympäri Suomen. He ovat liittyneet kerhoomme, kun varsinkin alkuaikoina kuljimme kokoontumisajoissa ympäri Suomen. Ovat siellä tulleet tutuiksi ja kyselleet, pääsevätkö jäseniksi kerhoomme.

Siku-Motossa on noin 120 jäsentä, ja heistä suurin osa on muualta Suomesta. Mistä tulee sitten kerhon nimi?

– Kun perustimme kerhon, niin mukaan tuli väkea Kuivaniemestä ja Simosta. Sattuneestä syystä Simon nimestä on otettu Si ja ja Kuivaniemestä Ku, vaikka koiraleuat ovat tietysti ehdottaneet, että laittakaa ne paikannimet toiseen järjestykseen, Höyhtyä hymyilee. – Simolaisia meillä ei tosin taida tällä hetkellä olla yhtään jäsenenä.

Kenttämestari ja kerhotila

Sisään kaartaessani huomioni oli niin kiinnittynyt ihmisiin ja moottoripyöriin, etten huomannut miten loistavalla ja hienolla paikalla Siku-Moton kerhotilat ovat. Kerhon päämajana toimii vanha koulu, jonka tontti rajautuu leveään jokeen. Tontti on iso, siinä on paljon pysäköinti- ja telttailutilaa sekä oma ulkorakennus, jossa on tietenkin hyvät saunatilat ja lisäksi ulkosalla palju ja oma uimaranta. 

Hienoudet eivät lopu vielä tähän sillä pihassa on myös säänkestävä kota ja terassi joen rannalla.

Itse kerhorakennus on tilava koulu, jossa on vielä alkuperäiset kaakeliuunit. Muita lämmitysmuotoja ei ole, joten talvisin talossa järjestetään yleensä vain kerhon pikkujoulut. Vessoista löytyy vain perinteiset ulkovessat.

Lassen "virallinen" titteli kerhossa on kenttämestari, sillä hän asuu lähellä kerhotiloja ja hoitaa talonmiehen tehtävät.

– Olemme tässä vähän löysässä hirressä, sillä kunta on vuokrannut tilat ja tontin meille kunnossapitoa vastaan, ja vuokrasopimusta on uusittu vain vuodeksi kerrallaan. Kunta ei myöskään ole suostunut myymään paikkaa meille. Se on vähän turhauttavaa varsinkin, kun naapurit ja mökkinaapurit ovat olleet hyvin tyytyväisiä siihen, että olemme täällä ja tuomme elämää kesän ajaksi kylälle.

Kansakoulurakennus on valmistunut vuonna 1936, ja koulunpito siinä loppui 60- ja 70-lukujen taitteessa. Siinä on hyvin majoitus- ja ruuanlaitto- sekä oleskelutilaa isollekin porukalle.

– Ongelmana meillä tässä on se, että elämme pienessä epävarmuudessa koko ajan emmekä pysty suunnittelemaan toimintaamme eteenpäin. Tämä paikka on ihanteellinen vaikka onkin syrjässä, ja jos menetämme sen, vaarana on, että toimintamme loppuu. Vastaavaa tilaa ei ole missään tarjolla.

– Kun järjestimme ensimmäisen Juhannusrallin täällä, niin tänne tuli paljon väkeä Etelä-Suomesta. Silloin sattui vain olemaan hirvittävä räkkä (itikoita siis pilvin pimein, erityisesti sääskiä), eikä sitä väkeä ole täällä sen jälkeen näkynyt, Höyhtyä muistelee. – Nyt olemme raivanneet rannan pusikot, ja tänne tontille mahtuu puhaltamaan tuuli, joten hyttysetkin ovat kaikonneet.

Ensi juhannukseksi toivottavasti moni ymmärtää suunnistaa tänne, sillä tunnelma ja paikka ovat mitä mainioimmat.

Haastattelujen ja läpänheiton lopuksi sain syödäkseni keittiöhengettärien Pirjon ja Riittan mainioita makkaraperunoita. Tekisi melkein mieleni sanoa, että jo niidenkin takia kannattaa tulla, mutta viihtyisää oli muutenkin. Keskustelun huumoripitoisuus alkoi nimittäin olla sitä luokkaa, että oli pakko vähän lähteä karkuun, kun ei vatsa- eikä hymylihakset enää meinanneet kestää.