Reittisääpalvelun käyttö on yksinkertaista. Menet vain Forecan sivustolla palveluun, kirjoitat lähtöpaikan ja valitset kellonajan. Sen jälkeen lisäät määränpään, ja palvelu esittää sinulle reitin ja sen varrella vallitsevat säätilat sekä sen, mihin kellonaikaan olet perillä. Voit lisätä reittiin myös välietappeja halusi mukaan.
Mikäli sää reitillä vaikuttaa vähemmän lupaavalta, voit kokeilla muita reittivaihtoehtoja tai lähteä aivan eri suuntaan kuin alunperin aioit.
Palvelua voi käyttää myös ulkomaista lomaa suunnitellessa, kellonajat vain näkyvät sitten paikallisina aikoina.
Moottoripyöräilijä voi tämän palvelun avulla välttää pahimmat sade- ja ukkosryöpyt. Jos matkalle näyttää sellaisia kuitenkin sattuvan, välietapit voi suunnitella siten, että ottaa ongelmakellonajat ja -paikat huomioon. Jos esimerkiksi tietää, että Jyväskylän paikkeilla sataa rankasti, kun saavut sinne, voit käyttää sen ajan tankkaamalla ja käymällä vaikka syömässä ja jatkaa matkaa sitten, kun keli muuttuu.
Palvelu toimii ainakin myös älypuhelimen selaimella, Forecan appsilla emme saaneet sitä toimimaan ainakaan Applen iOS:n puolella.
Palveluun pääset käsiksi Forecan sivuilla täällä.