Nainen Wingillä

Anne Lahdenne ajaa Gold Wingillään todella paljon. Nykyinen pyörä on hänellä toista kesää, ja tänä vuonna kilometrejä on jäänyt taakse jo 25 000.

– Ainakin 30 000 kilometriä tulee tällekin kesälle varmasti täyteen, sillä olen lähdössä reissuun Eurooppaan. Viime kesänä ajoin yli 37 000 kilometriä.

Selitys isoille kilometrimäärille löytyy ainakin osittain tavasta viettää kesälomia.

– Sinä perjantai-iltana kun kesäloma alkaa, lähden kuukauden kesälomamatkalle, ja palaan sunnuntaina, kun maanantaina alkavat työt.

Vuonna 2014 Anne vietti kesälomaa Kaukasuksella moottoripyörineen yhdessä avomiehensä kanssa, jonka kanssa yleensä reissussa on. Molemmat olivat omilla pyörillään matkassa. Tämän vuoden kesäloma meni puolestaan Balkanilla; Albaniassa, Kosovossa ja Kroatiassa ajellen.

Customista Wingiin

Annekaan ei kuitenkaan aina ole ajanut Gold Wingillä. Hän aloitti motoristin uransa custom-pyörällä, jossa ei ollut edes katetta. Joskus matkalla ollessaan hänen niskansa oli ajamisesta niin väsynyt, että hän joutui pitämään kädellä päätään pystyssä, että pystyi jatkamaan. Tällöin hän tajusi, että jonkin on muututtava. Hänen ystävänsä, jotka olivat Gold Wingillä mukana samalla reissulla eivät taas olleet olleet ajamisesta moksiskaan, joten Annellekin jäi vain yksi vaihtoehto.

Gold Wing on osoittautunut hänellekin siksi oikeaksi moottoripyöräksi.

Annella ei yleensä ole kyytiläisiä, tällä kertaa ystävättären tytär pääsi matkaan.

– Jos jotain parantaisin, niin kaipailisin vielä yhtä vaihdetta lisää, joka pienentäisi polttoainekulutusta ja pidentäisi ajettavia matkoja. Ja lisäksi haluaisin tehokkaammat jarrut.

Ihan huonosti yhteiselo ei Wingien kanssa kuitenkaan ole sujunut, sillä Annella on menossa jo kolman Kultasiipi. Ensimmäinen oi 1200 SE, erikoismalli, joita tehtiin vain 250 kappaletta.

– Se tykkäsi kulkea vain Suomessa. Täällä se toimi täydellisesti, mutta heti kun sen ajoi vaikka satamaan, siihen ilmiintyi teknisiä ongelmia.

Seuraava pyörä oli Gold Wing 1500, joka oli Annella kolmen vuoden ajan. 

Pikku-Essi

– Alkoi vain tuntua siltä, että nyt on niin paljon kilometrejä, että nyt on parempi vaihtaa. Niin siirryin Pikku-Essiin.

Annen kaikilla pyörillä on ollut nimet, ja Pikku-Essi on puolestaan 1800-kuutioinen versio, jolla nainen on siis ehtinyt kahdessa kesässä ajaa miltei 70 000 kilometriä.

– Tämä on juuri se, mitä halusinkin, ja kun olen kuin harakka kromin perään, niin olen lisännyt siihen paljon kiiltävää, Lahdenne nauraa.

Mallivertailu osoittaa, että kouriintuntuvaa kehitystä on tapahtunut Wingeissäkin.

– Pikku-Essi on paljon matalampi verrattuna 1500-kuutioiseen. Sen kanssa jouduin pitämään paksupohjaisia kenkiä, että uletuin kunnolla maahan. 1200-kuutioisessa ei puolestaan ollut pakkia, mikä tuli sitten 1500-kuutioiseen. 1200:lla oppi katsomaan tarkasti, miten pyörän parkkeeraa.

Yhdystoimintaa Rautaperseajoin

Gold Wing Clubin kansainvälisenä yhdysjäsenenä Annella on velvollisuus osallistua keväisin ja syksyisin kokouksiin, joihin hän tietysti pyrkii osallistumaan moottoripyörällä ajaen. Matkantekoa nopeuttaakseen hän ottaa samalla itselleen matkalle erikoishaasteita.

– Kun lomapäivät käyvät aina vähiin, niin pyrin ajamaan näiden reissujen matkat molempiin suuntiin Rautaperseajoina, se nopeuttaa matkantekoa, Lahdenne hymyilee.

Takana hänellä onkin jo 8 Iron Butt -ajoa, mm. SS1000, SS2000K ja G1500. Viimemainittua ei 24 tuntiin pystykään ajamaan Suomessa.

Anne oli myös tyytyväinen Gold Wing -kokoontumisen antiin. Mukana oli paljon kansainvälisiä vieraita, ja vierailu maailman suurimpaan kyläkauppaan Tuuriin oli osoittautunut menestykseksi myös ulkomaalaisten parissa.

– Parasta on ollut tietysti hyvä sää: olemme kerrankin saaneet kumottua uskomuksen, että Suomessa olisi aina kylmä ja sataa!

Jesse 27

Kokoontumisajon nuorin osallistuja oli Jesse, 27. 

– Isäni vaihtoi pyöräänsä, joten ostin tämän häneltä, kun sopivasti sain.

Raisiolainen Jesse oli nuorimpana matkassa Wingillä.

Kysyttäessä, aikooko hän pitkäänkin pysyä Gold Wing -kuljettajana, vastaus oli tukeva "kyllä".

– Jouduin heti syvälle töihin eli Suomen klubin webmasteriksi, joten kai tässä on oltava, nuori mies myhäilee. – Olen myös kotipuolessa Raision paikalliskerhon web-master. Näin tässä tahtoo käydä, kun kuulevat, mitä osaan.

Hän on ajanut jo parin vuoden ajan vuosimallin 1988 1500-kuutioisella Gold Wingillä. Mutta miksi?

– Hyvät ajo-ominaisuudet, tämä on tosi helppo pyörä ajaa pitkää matkaa ja sopii myös pienille teille. Lisäksi tässä on yksi hyvä puoli: joka kerran kun pysähtyy, joku tulee heti juttelemaan.

Aiheesta aiemmin sivuillamme: Kansainvälinen Gold Wing -kerho Kuortaneella - leppoisaa väkeä