Maalahtelainen Mika Tiainen vastasi tällä kertaa järjestelyistä, ja totesikin, että 800-jäsenisen kerhon alkaa olla jo vaikea löytää riittävän suuria paikkoja kokoontumisajojen järjestämiseen.

– Olemme haluttu vieras kokoontumisajojen järjestelijänä, sillä meillä ei ole koskaan ollut mitään ongelmia kokoontumisissamme ja keski-ikämmekin on melko korkea. Olisiko peräti lähempänä 54 vuotta, Tiainen pohtii.

– Eroamme muista moottoripyöräkerhoista siinä mielessä, että tämä on pariskuntien moottoripyöräkerho. Yleensä se menee niin, että kaikilla miehillä on nainen takapenkillä, mutta tällä kertaa meillä on myös kaksi naiskuljettajaa matkassa Wingeillään.

Mika Tiainen Paukun pihassa kuvattuna.

Kiertosysteemi maasta toiseen 

Kansainvälisellä matkamotoristien kansoittamalla Honda Gold Wing -klubilla on tietenkin oma Euroopan-järjestönsä. Siihen kuuluvat 27 jäsenmaata järjestävät kansainväliset rallinsa peräjälkeen mahdollisimman lähellä toisiaan, joten kausi alkaa huhtikuussa aina Etelä-Euroopasta ja päättyy sinne taas syys-lokakuussa. Esimerkiksi Norjan, Ruotsin ja Suomen rallit ovat peräkkäisinä viikonloppuina, että halukkaat voivat siirtyä maasta toiseen mahdollisimman vähällä ajamisella. Kun ralli kestää torstaista sunnuntaihin, välipäivät voi käyttää isäntämaan vaihtamiseen. Klubiin kuuluvan on mahdollista kiertää kaikki eurooppalaiset GW-rallit halutessaan ja viettää koko kesä moottoripyörän selässä.

Lapuan Vanhan Paukun alueelle saavuttua.

– Täällä on mukana yksi skotlantilainen pariskunta, jonka tarkoituksena on tänä kesänä kiertää kaikki eurooppalaiset GW-rallit. Kaikkiaan mukana Kuortaneella on 10 kansallisuuden edustajia suomalaiset mukaanlukien.

Tiainen on itse osallistunut kahdeksan vuoden ajan eri Gold Wing -kokoontumisiin hyvin ahkerasti.

– Olemme käyneet yleensä noin viidessä GW-treffissä per vuosi. Jos osallistuu neljään vuodessa, saa Supertour-Awardin joita voi sitten keräillä pappa-liiviin, mies naureskelee ja osoittelee oman liivinsä merkkejä. 

Vanha tehdasalue muodostaa hienon kehyksen Wingeille.

Kokoontumisissa on aina kilpailuja, niin Gold Wing -klubillakin. Mm. eniten yhteiskilometrejä ralliin tullessaan ajanut maa palkitaan.

– Systeemissä jokaiselle maalle on määritetty keskipiste, josta matka treffipaikalle lasketaan. Me suomalaiset olemme niin sivussa, että meiltä on automaattisesti pitkä joka paikkaan. Tätä on ihmetelty ralleissa, kun saksalaisilla on saattanut olla paljon enemmän väkeä paikalla kuin meillä, mutta ovat silti hävinneet kisan.

Vanhan Paukun alueella juotiin kahvit ja nautittiin elämästä.

Miten päätyy Wingiin?

Mika on harrastanut moottoripyöräilyä 12 vuotta, joten hän lienee oikea ihminen kysyä, miten sitä lopulta päätyy raskaana ja isona pidetyn Gold Wingin stongan taakse?

– Alunperin olin sitä mieltä, että moottoripyörän pakoputkien pitää kuulua. Ensimmäinen pyöräni oli Suzuki Intruder 1400. Siihen aikaan olin Wingeistä sitä mieltä, että ne ovat avaruusaluksia eivätkä moottoripyöriä. Sitten sattui käymään niin, että olin ajelulla kaverini kanssa. Minulla oli silloin kuukauden vanha Honda VTX ja kaverilla Wingi ja hän kysyi saisiko ajaa pyörälläni, kun ei ollut koskaan ajanut VTX:llä. Pitkin hampain annoin oman pyöräni hänelle. 300 kilometrin ajo Gold Wingillä riitti. Kun pääsin kotiin, totesin vaimolleni, että nyt lähti pyörä vaihtoon. Tämän jälkeen en enää ikinä vaihda, Tiainen toteaa.

Mika Tiainen ja se toinen, joka ei koskaan vaihdu.

– Me tapaamme myös aina sanoa, että älä anna vaimosi ikinä kokeilla Gold Wingin takaistuinta. Jos hän pääsee sinne kerran istumaan, niin hän ei suostu enää istumaan vanhan pyörän kyytiin.

Tiainen aloitti moottoripyöräilyn isolla pyörällä, ja on sitä mieltä, että se on hyvä vaihtoehto.

– Jos haluat ajaa rekalla, opettele ajamaan rekalla. Pienillä pyörillä aloittaminen on jatkuvaa itkuvirttä tehon puutteesta ja vaihdetaan tämän tämää isompaan, kunnes päästään sinne 1000-kuutioiseen, jolloin valitus loppuu.

Pyörä- ja lippumerta.

Palataksemme siihen Wingiin, miksi valita Gold Wing moottoripyöräksi?

– Ajo-ominaisuuksien vuoksi. Se kulkee kuin juna, ja koska se on raskas, siihen eivät ota sivutuulet eivätkä rekkojen pyörteet. Se on kaikin puolin myös hyvä ajettava, ja sen kuljetuskapasiteetti on hyvä. Siihen mahtuu paljon tavaraa mukaan. 

– Sillä on myös hyvä vetää peräkärryä, joka minulla on usein matkalla mukana. Hotelliasuminen on hintavaa. Peräkärryssä meillä on mukana teltta ja 20 sentin paksuiset ilmapatjat. Tällä ikää ei enää viitsi tinkiä mukavuudesta, Tiainen kertoo.

– Lisäksi siinä on riittävästi tehoa ja vääntöä.

Miksi urheiluopistolla?

– Niin, äkkiseltään voisi kysyä, mitä yhteistä on huippu-urheilijoilla ja motoristeilla, ja voin huoletta vastata siihen, ettei mitään, Tiainen nauraa. – Kerroinkin varausta tehdessäni, että tuplatkaa kaloreiden ja hiilihydraattien määrä ruuassa kun tulemme.

– Olemme saaneet kovasti kiitosta Urheiluopistolta käyttäytymisestämme. Meissä on sekin hyvä puoli, ettemme vie keneltäkään urheilijalta tiloja, emme painisalia emmekä muitakaan suorituspaikkoja.

Toki Gold Wing -klubilaiset ovat pelanneet frisbeegolfia ja osallistuneet Opiston järjestämiin Pilates-treeniin sekä jousiammuntaan.

Kuortaneen Urheiluopiston pihalta.

– Tänään on ohjelmassa Beach Volley -turnaus Suomi vastaan muu maailma, jos joukkueet saadaan kasaan.

Ihmetellessäni, että eihän peliin tarvita kuin kaksi kaksihenkistä tiimiä, Tiainen väittää, että motoristit ovat niin huonokuntoisia, että kummassakin joukkueessa tarvitaan vähintään kuusi pelaajaa, jotta on mistä vaihtaa välillä.

– Me olemme mukavaa porukkaa ja tähän on uusien helppo tulla mukaan. Sitä osoittaa sekin, että nuorin täällä omalla pyörällä mukana olevista on 27-vuotias ja vanhin 80-vuotias. 

Gold Wing -klubin viikonloppua Opistolla varjosti yhden motoristin menehtyminen kylpylässä perjantain ja lauantain välisenä yönä ilmeisesti sairaskohtaukseen, mutta tätä emme haastattelua tehdessämme lauantaina tienneet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisää pyöriä ja lippuja.