Kunnianarvoisten herrasmiesten ajossa pukeudutaan tyylikkäästi ja ajetaan vintage- tai klassisilla moottoripyörillä ja luonnollisesti myös käyttäydytään hyvin.

Tapahtuma järjestetään jo 12. kerran, ja rekisteröinti mukaan ajoon on juuri alkanut.

DGR:n tarkoituksena on kasvattaa tietoisuutta miesten terveys- ja mielenterveysongelmista. Se tapahtuu yhteistyössä Movember-säätiön kanssa, ja tämän vuoden ajosta odotetaan suurempaa kuin koskaan.

Ajon on perustanut australialainen Mark Hawwa, ja hänen lanseeraamansa on myös sen slogan "Ride Dapper", "Aja siististi / huolitellusti".

Ajoon on aikaa enää 54 päivää, ja tätä kirjoitettaessa mukaan on rekisteröitynyt jo 9232 kuljettajaa. Heistä – tässä vaiheessa – kahdeksan näyttää sivustolta löytyvän maakohtaisen tilaston perusteella olevan Suomesta.

Kaikkiaan DGR on vuodesta 2012 lähtien kerännyt jo 52,92 miljoonaa dollaria, ja potti kasvanee taas mukavasti tänä keväänä. Kuljettajia ajoon on osallistunut jo 103 eri maasta.

Kerättyjen varojen käyttökohteet

Distinguished Gentleman’s Riden avulla kerätyt varat investoidaan miesten eturauhassyöpätutkimukseen ja miesten mielenterveyshankkeisiin ympäri maailman virallisen yhteistyöpartnerin, Movember-säätiön kautta.

"Movember on johtava hyväntekeväisyysorganisaatio, joka muuttaa miesten terveyden kasvoja maailmanlaajuisesti. Olemme tehneet yhteistyötä Movemberin kanssa vuodesta 2016, ja olemme investoineet yli 70,4 miljoonaa Australian dollaria eturauhassyövän testien ja hoitojen huippututkimukseen, aloitteisiin, jotka parantavat sairaudesta kärsivien miesten elämänlaatua, sekä innovatiivisiin miesten mielenterveysprojekteihin," todetaan DGR:n sivustolla.

DGR-rahoituksen ansiosta Movember on voinut tukea hankkeita Australiassa, Itävallassa, Brasiliassa, Kanadassa, Tšekissä, Saksassa, Suomessa, Ranskassa, Hong Kongissa, Italiassa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Uudessa-Seelannissa, Norjassa, Espanjassa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Varoja käytetään myös miesten itsemurhien vastaiseen kamppailuun. Keskimäärin joka minuutti, joku mies päättää päivänsä oman kätensä kautta jossain päin maailmaa – puoli miljoonaa miestä joka vuosi. DGR:n keräämiä varoja käytetään yhteisöpohjaisten miesten terveysohjelmien rahoittamiseen.

Myös vahvojen sosiaalisten suhteiden suojaava merkitys on huomioitu. Ne ovat miehille keskeinen suojatekijä ahdistusta, masennusta ja itsemurhia vastaan. DGR:n sosiaalisten yhteyksien ohjelma pyrkii löytämään parempia tapoja, joilla moottoripyöräilijät voivat rakentaa vahvoja yhteyksiä toisiinsa ja torjua moottoripyörällä ajamisen luontaista eristävää luonnetta. Yhteisöprojekteille Australiassa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa on myönnetty DGR-rahoitusta ideoiden kehittämiseen, testaamiseen ja pilotointiin.

DGR on siis hyvällä asialla. Voit ilmoittautua ja rekisteröityä mukaan ajoon tapahtuman kotisivulla täällä. Sivustolla on myös lisätietoa itse tapahtumasta.

Ride Dapper!

Ride Dapper!

Aiheesta aiemmin:

Keskiviikko 27.3.2024 11:41

Kevään Kunnianarvoisten Herrasmiesten ajon ilmoittautuminen avattiin juuri

Tiistai 21.11.2023 09:47

Päivän video: kooste viime kevään Kunnianarvoisten herrasmiesten ajosta – mukana 107 000 motoristia!

Tiistai 7.3.2023 10:59

Ilmoittautuminen kansainväliseen "Kunnianarvoisten Herrasmiesten" ajoon on alkanut – tue Miehiä

Keskiviikko 30.3.2022 09:58

"Ajetaan tyylikkäinä" – hyvän syyn takia – Kunnianarvoisten Herrasmiesten Ajo 22. toukokuuta