Aira Samulinin luoman Hyrsylän Mutkan toiminta jatkuu ja on loistava kohde vaikkapa kerhoajeluille

Kukapa meistä ei olisi kuullut kahdeksalla vuosikymmenellä, tanssin, muodin ja kulttuurin parissa vaikuttaneesta Aira Samulinista ja hänelle niin rakkaasta Hyrsylän Mutkastaan. Hyrsylän Mutka sijaitsee 65 kilometrin päässä Helsingistä, Lohjan Hyrsylän kylässä. Jo pihatielle ajaessa suu loksahtaa auki. Emme ole missä tahansa pienessä paikallismuseossa, vaan eteen avautuu todella iso, avara pihapiiri, jossa jo itsessään on paljon ihmeteltävää Miina Äkkijyrkän peltilehmästä vanhaan höyryveturiin. Näkee, että täällä ei ole piiperretty, vaan maalattu isolla pensselillä.

Meidät otti lämmöllä, iloisen puhetulvan saattelemana, vastaan Hyrsylän Mutkaa virallisesti viime syksystä alkaen pyörittänyt Airan pojantytär Kiti Samulin. Hyrsylän mutkan hienon hirsilinnan sisään päästyämmee, vieraan suu loksahti uudelleen auki. Talo on ulkoapäin hieno, mutta sisältä kerrassaan upea, jyhkeine hirsiseinineen ja kaikkine yksityiskohtaisine sisustuksineen. Eteen tuotiin tuore korvapuusti ja kahvi, joka tarjoiltiin perinteisistä, posliinisista ruusukupeista. Osa Airan jättämää perinnettä sekin.

Hyrsylän Mutkan tarina alkaa Airan lapsuudesta.

– Aira oli kotoisin rajan taakse jääneestä Hyrsylän mutkasta, mikä koki talvisodassa kaikkein kauheimman kohtalon. Siellä oli alkuperäiskansan, vielä 1920-luvullakin säilynyt, vuosisatoja vanha kulttuuri. Ennen talvisotaa Airan sotilasperhe siirrettiin sieltä pois, mutta kaikki hänen luokkatoverinsa, naapurin muoamot, paapot ja opettajat jäivät sinne sotavangeiksi. Kun talvisota syttyi keskellä yötä 03.00, heitä lähdettiin tulipalopakkasessa viemään kuorma-autojen lavoilla kohti vankileiriä. Siellä he kärsivät vammauttavista paleltumisista. Mikä hirveintä, niissä kuljetuksissa 52 alle vuoden ikäistä vauvaa jäätyi kuoliaaksi, ja heidät vihollinen heitti susille hankeen. Talvisodan syttyessä Aira oli 12-vuotias ja 14:sta, kun jatkosota syttyi. Jatkosodan alussa 30 000 Suomen sotilasta menetti rajaa puolustaessaan henkensä. Heidän mukanaan oli myös Airan isä.

– Koko elämänsä ajan Airasta tuntui, että hän pääsi tilanteesta kuin koira veräjästä. Hänellä oli polttava tarve tehdä jotakin sotavangeiksi joutuneiden hyväksi, kunniavelka tuota kansaa kohtaan. Aira ei ollut 1980-luvulla kertonut olevansa evakko. Kukaan ei kertonut, eikä saanut kertoa heidän kärsimyksistään, koska vihollinen oli uhannut tappaa, jos kertoisivat mitä vankileireillä oli tapahtunut. Kannatti puhua vain kirjakieltä ja esittää olevansa täysin kaupunkilainen, viipurilainen tai ihan mikä tahansa, mutta ei karjalainen.

– Kun Aira sai kuulla vuonna 1982, että täällä Länsi-Uudellamaalla on Hyrsylä-niminen kylä, niin kuulemma hänen päässään räjähti. Hän ajatteli, että on kieltänyt karjalaisuutensa, ja nyt olisi mahdollisuus tehdä jotakin, avata keskustelua. Hän oli miettinyt jotakin kunnianosoitusta, patsasta tai vastaavaa, mutta kuka tänne, metsän keskelle tulisi mitään patsasta katsomaan. Hän sai selville, että tämän opettajien laidunmaana olleen tilan, saisi ostettua pilkkahintaan, jos tähän tekisi talviasuttavan asunnon. Aira ajatteli, ettei millään pikkumökillä tee mitään, että rakennetaan kerralla niin suuri, että se aiheuttaa jonkun haloon. Hän saisi kutsua elossa olevia Hyrsylän mutkan sotavankeja tänne kylään, talo rakennettaisiin heille.

Hyrsylän Mutkan nousee

– Aira soitti rakennusneuvos Pekka Taville, joka oli muutama vuosi aikaisemmin ollut rakennuttamassa Bomba-taloa. "Pekka, olen löytänyt Hyrsylä nimisen kylän. Haluaisin rakennuttaa sinne Hyrsylän Mutka -nimisen talon". Pekka vastasi: "Aira et usko, mutta minulle tarjottiin viikko sitten 400 siemenpuurunkoa. Ostin ne näkemättä, kun niitä on niin harvoin tarjolla. Sinä saat ne". Siitä se lähti ja siitä tuli tämä koko. Kaikki 400 runkoa käytettiin. Mukaan otettiin myös Bombaa suunnitellut lengendaarinen arkkitehti Vilho Suomaa, kenen käsialaa ovat kaikki Kägöset ja muut karjalaiset perinnerakennukset.

– Yhdessä he suunnittelivat tämän, tämä ei ole kopio mistään. Tällaisia ei todellakaan Hyrsylän mutkassa ollut, siellä oli savupirttejä ja muita, mutta tämä on tuhat vuotta vanhaa rakennuskulttuuria. Naulan naulaa ei ole käytetty koko talossa, kaikki on tehty käsityönä.

– Hirret löytyivät valtion metsästä, läheltä Nurmesta ja myös kirvesmiehet olivat sieltä kotoisin, joten oli järkevää rakentaa ensin tämä talo siellä. Hirret numeroitiin, purettiin ja matka silloista Nummipusulaa sai alkaa.

– Aira otti lainaa pankista ja ajatteli, että rakennuttaisi tätä pikkuhiljaa, mutta hirsien kanssa ei voi toimia niin, siinä tulikin aika hoppu. Hän otti riskin, mutta ajatteli, että kun on saa talon valmiiksi, kutsuttua sotavangit tänne ja näin maksettua kunniavelkansa pois, niin talo jääkööt pankille edustustilaksi. Kun tämä valmistui, hän katseli, että ei jumankauta tämä on upea. Pankin kanssa oli sopimus, että ensimmäisenä vuonna maksetaan vain korkoja, joten Aira ajatteli, että kyllä varmaan korot pystyy maksamaan. Pidän tätä vuoden, sitten myyn kaikki ja saan vähän voittoakin.

– Kun lehdistö sai vihiä, että tämä on tulossa Aira Samulinille, niin ne kirjoittivat kissan kokoisin kirjaimin, onko Aira Samulin tullut suuruudenhulluksi, tai onko julkisuus noussut päähän, kun rakennuttaa itselleen tällaisen kesämökin? Aira ajatteli, ettei haittaa, pääasia että tästä kirjoitetaan. Nyt hän pääse aloittamaan keskustelua karjalaisista, Karjalan evakoista ja sotavangeista.

– Ensin Aira järjesti täällä tilaisuuksia vain tunnetuille ystävilleen. Lehdistö tuli perässä ja kirjoitti kovasti. Pihalla alkoi parveilemaan niin paljon väkeä, että hän laittoi lehteen ilmoituksen: "Avoinna ryhmille tilauksesta". Ensimmäinen ryhmä saapuikin vuoden 1983 maaliskuussa. Aira oli jo silloin hankkinut näitä pöytiä ja tuoleja, kertoi tarinansa, tarjosi kanelipullakahvit. Kun täällä rupesi käymään ryhmiä, niin niillä rahoilla Aira pääsi vähän sisustamaan. Tupa alkoi olemaan siinä kunnossa, että hän pääsi alkuperäiseen suunnitelmaansa ja kutsui elossa olevia sotavankeja tänne kylään.

– Se nöyrä kansa tuli melkein kaksin kerroin ovesta. He eivät voineet uskoa, että joku on tehnyt heille jotakin tällaista. Tapasin heitä ihan pikkulikkana. Tuon pöydän ääressä olen leiponut Faina- ja Veera-mummon kanssa karjalanpiirakoita, jotka paistettiin tuossa puu-uunissa. En ole ikinä maistanut mitään niin hyvää. Heissä oli jotakin... ihan kuin kävelisi alkuperäiskansan kanssa viidakkoon. He tunsivat linnun laulusta, minkälainen sää on tulossa viikon päästä. Heillä oli ihan sellainen oma juttunsa.

Hyrsylän Mutka laajenee pieniksi museoiksi

– Aira alkoi miettimään, mitä muuta vieraat haluaisivat täällä nähdä? Mieleen tulivat talonpoikaisantiikki, vanhat nallet ja lelut. Ensin niitä oli täällä tuvassa, kunnes tupa alkoi olemaan vähän tukossa. Aira rakasti näitä seiniä, joten hän ajatteli, että jos tekisi lelu- ja nukkemuseon alakertaan? Se tyhjennettiin, mutta kun Aira jatkoi keräämistä, niin alakertakin alkoi täyttymään. Ajateltiin että sinne jätetään vain nuket, siellä on 500 nukkea, alkaen 1700-luvulta, parisataa Barbia, 200 Mikki Hiirtä ja muuta Disney-nukkea. Mikki Hiiren Aira valitsi sen takia, että se on saman ikäinen kuin Aira. Alakerta pyhitettiin nukeille, mutta mihin laitettaisiin nallet ja lelut?

Lisää näyttelytilaa

– 1990-luvulla Aira sai kuulla, että kilometrin päässä puretaan vanhaa hirsitaloa polttopuiksi. Aira ajatteli, että se on järkyttävää, mutta hän ei voi puuttua siihen, kun hänellä oli hirveästi velkaa vielä tästäkin talosta. Kerran, kun hän oli matkalla Helsinkiin, hänestä tuntui kuin joku olisi kääntänyt rattia. Hän vain löysi itsensä sieltä pihasta, missä veljekset olivat purkamassa sitä taloa. Aira käveli heidän luokseen ja sanoi, hei myykää tämä minulle. Ensi veljekset katsoivat toisiaan ja Airaa ja sanoivat, ettei tämä halvalla lähde. Johon Aira ajatteli, että ovat kuitenkin valmiita tekemään kauppaa ja kysyi, paljonko tämä maksaisi. Taas veljekset katsoivat toisiaan ja Airaa ja sanoivat 50 000 markkaa. Aira oli katsonut lisätaloa Pohjois-Pohjanmaalta. Puolet pienempi oli maksanut 150 000 markkaa ja lisäksi talon siirtokustannukset. Aira jäi vähän suu auki toljottamaan veljeksiä. Ilmeisesti hän oli liian kauan siinä hoomoilasena, niin veljekset hätääntyivät, että olivat pyytäneet liikaa ja sanoivat, että "hei hei, me voidaan kyllä numeroida ja purkaa hirret". Niin Aira lunasti talon polttopuiden hinnalla. Siellä on nyt sotamuseo, Marski-museo, Lotta-museo, 40-luvulta vanha koululuokka, poikien lelut, antiikkinallet, vanhat valokuvat -näyttely, Airan elämäntyö -julistenäyttely ja koko yläkerta on minun kirpputorinia. Yhtäkkiä kaikki lähti rullaamaan, Airasta tuli matkailuyrittäjä, viime vuonna vietettiin 40-vuotisjuhlavuotta.

Miten päädyit Hyrsylän mutkan toimintaan mukaan?

– Tulin tänne 14 vuotta sitten viettämään kesää. Sen kesän jälkeen tajusin että täällä minun kuuluu olla. Sain olla Airan opissa; neljäntoista vuoden ajan kuuntelin korvat höröllä tarinoita Suomen historiasta ja muusta. Päivittäin keskityimme hyvään ja valoon, kivoihin pikkuasioihin. Voi vitsi meillä oli kivaa. Perheeni huokaisi, kun otin vetovastuun, minulle on kunnia-asia saada olla täällä.

Tässä on valtavan iso perintö, mitä hoitaa ja hallita.

– Kyllä. Aira jätti niin paljon viisautta, valoa ja iloa. Kaikki tarinat ja kiitollisuus elämästä. Aira koki itsensä selviytyjäksi. Kaikille tapahtuu kaikkea, mutta miten siihen suhtaudut, miten pääset eteenpäin, toivutko vai muserrutko paineen alla? Semmoista henkistä perintöä jäi paljon. Olen siitä niin kiitollinen ja iloinen.

– Aira sai todella elää täyden elämän ja lähti, juhlavuoden jälkeen, korkkarit jalassa. Hän ehti nähdä, miten viime vuoden alussa museovirasto julisti meidät rakennusperinnelain nojalla suojelukohteeksi. Ja kuukausi ennen kuolemaansa, hän nimitti minut Hyrsylän Mutka Oy:n toimitusjohtajaksi.  Tämä on Airan keräämä kokonaisuus, mikä myös perheen kesken haluttiin säilyttää, ettei täältä aleta jakamaan mitään maitokannuja kakaroille. Siksi tämä on säätiöity, Aira Samulinin säätiö omistaa tämän kokonaisuudessaan.

Minkälainen ajatus sinulla on jatkaa Hyrsylän Mutkan toimintaa?

– Tällaisenaan, että täällä käy ryhmiä bussilasteittain ja yksittäisiä ihmisiä viikonloppuisin. Tätä saa vuokrata yksityiskäyttöön, täällä oli juuri 90-vuotissyntymäpäivät. Airan kuoleman jälkeen täällä on käynyt väkeä, mutta ei samalla tavalla kuin Airan eläessä. Suurin syy siihen on että ihmiset eivät tiedä, että tämä jatkuu. Että olen täällä, olen ihan hyvä tyyppi ja pystyn astumaan Airan saappaisiin.

– Se olikin ainoa asia, mitä jännitin, miten pystyn täyttämään Airan jättisaappaat. Kaiken muun täällä kyllä osaan hoitaa. Minut on täällä koulittu, olen ollut niin hyvässä opissa. Meissä on niin paljon samaa Airan kanssa ja teen asiat samalla tavalla, kuin hän tykkäsi tehdä.

– Minua on kiitelty pitämästäni tarinatuokiosta. Se tuntuu vielä paremmalta, kun minua ovat tulleet kehumaan ja halaamaan semmoiset ihmiset, jotka ovat olleet täällä Airan aikaan, jotka tietävät Airan version. Nyt tämä on versioni Airan elämästä minun kertomana.

Lähdimme kiertämään aluetta ja menemme Aira Samulinin pelastamaan, 1860-luvulla rakennettuun hirsitaloon. 

– Meillä oli tuossa edessä 9 000 kiloa painanut,  Miina Äkkijyrkän tekemä Voimasonni. Se tuotiin maanteitä pitkin ja kuljetuksen ajaksi siltä piti ottaa korvat pois ja katkaista jalat. Pystytettäessä sille laitettiin "tekonivelet", jotka alkoivat pureutumaan niin, että kymmenen vuoden jälkeen syysmyrsky kaatoi sen tuohon pihalle kyljelleen. Jäljelle jäi nämä "jättipallit". Niistä voi vähän kuvitella, minkä kokoinen se oli.  

– Sitten on  Lotta-museo, Marski-museo ja Sotamuseo. Airan äiti oli Lotta ja perusti paljon Lotta-järjestöjä ja järjesti iltamia. Aira itse oli sekä Pikku-Lotta, että Lotta ja toimi myös rintamaolosuhteissa. Marsalkka Mannerheim ja kuningatar Elisabeth olivat Airan idoleita. Elisabeth oli Airaa vuoden vanhempi ja kun Elisabethista tuli kuningatar, niin hän toivoi, että pääsisi sinne afternoon teelle.

– Nämä ovat Toivo Talven tekemiä tauluja Hyrsylänmutkasta. Kaikki ovat ihan aitoja henkilöitä ja siellä oli juuri tuommoisia savupirttejä.

– Sitten on poikien osasto. Poikien leluja on ollut hankala löytää, kun niillä on leikitty niin rajusti, ettei niitä enää ole.

Aira haali aina näitä opetustauluja, mistä vain niitä on löytynyt, kun niitä poltettiin ja hävitettiin.

– Aira on kerännyt nämä kaikki. Toki otamme vastaan lahjoituksia, jos ne sopivat museoon.  Nallet ovat 80-vuotiaita, nuket vähintään 100 vuotta vanhoja. Kerran eräs vanhempi rouva soitti ja kysyi, saisiko tuoda vanhan nukkensa tänne turvaan. Hän pelkäsi perikunnan polttavan tuon nuken. Sanoin, että tottakai. 

Aira Samulinin elämä ja työ.

– Täällä on Airan sukua.  Airan setä oli olympia-kultamitalisti, Sten Suvio, joka toi Suomeen ensimmäisen nyrkkeilyn kultamitalin vuonna 1936. Se oli Hitlerin aikaan. Nyrkkeily oli Hitlerin oli lempilaji ja hän oli katsomassa sitä loppumatsia, kun vastassa oli saksalainen Michael Murach. Hitler poistui katsomosta, kun Sten veti toisessa erässä Michaelin kanveesiin. Ei kestänyt jätkä katsoa, mutta tuli kuitenkin jakamaan mitalit kaulaan. Stepa sanoi aina, että jos hän olisi siinä tilanteessa ymmärtänyt tyrmätä sen jätkän, niin hän olisi muuttanut maailmanhistoriaa.

– Sitten on Airan elämäntyön julisteet -näyttely.  Aira ja isäni Jari Samulin toivat disco-tanssin Suomeen 1970-80 -lukujen taitteessa.

Lisäksi Aira oli ensimmäinen koko maailmassa, joka yhdisti muodin ja tanssin. Hän joutui vakuuttelemaan vaatetehtaitailijoita siitä, että tämmöinen on hyvä idea. Se tyrmättiin saman tien, sanomalla ettei tämmöistä tehdä edes muodin pääkaupungissa Pariisissa ja että vaatteethan menevät pilalle, jos niissä tanssii. Johon Aira oli sanonut, ettehän te voi tehdä sellaisia vaatteita, jotka menevät tanssiessa pilalle. Mutta oppivathan sitten, kun Aira perusti Rytmikkäät mannekiinit 1960-luvulla. Aira oli mannekiini ja esikuva hyvin monelle, kahdeksalla eri vuosikymmenellä.  

Kun hirsitalo, runsaine näyttelytiloineen on kierretty, palaamme pihamaalle.

– Täällä on nimettyjä puita. Airan melkein kolme vuotta nuorempi sisko Inkeri lähti käsi kädessä Airan kanssa, tämän vuoden vapun tienoilla. Tämä pihlaja on hänen. Johannes Virolainen on istuttanut tuon komea, nyt tontin suurimman koivun.  Veskun (Vesa-Matti Loiri) kuusi. Vesku piti täällä 25 vuotis juhlakiertueensa konsertin. Vesku oli perhetuttu, asuttiin Haukilahdessa yläkkäin. Sitten on Jorma (Uotinen). Hän on viimeinen elossa oleva puuhenkilö.

– Nämä savusauna ja morsiusaitta ovat 1700-luvun Pohjois-Karjalasta. Ne erottaa siitä, että morsiusaitoissa ei ole ikkunaa. Täällä on seinät täynnä talonpoikaisantiikkia. Morsiusaitassa on miesten käsityöt. Ennen tehtiin kaikki itse.  

– Savusaunassa on naisten käsityönäyttely. Täällä on myös Airan tekemiä käsitöitä, hän oli hyvä niissä. Nämä hän teki vuonna 1955 kun hän odotti isääni. Tuolloin ei ollut soveliasta kulkea maha pystyssä kaupungilla, ettei kukaan vaan tiennyt, että olet ollut "silleen".

– Nuo ovat 140-vuotta vanhat evakko-kangaspuut. Joku on ottanut nämä mukaan, että elämä jatkuisi näiden kanssa. Aira kertoi, että kun jatkosota syttyi, niin juna-asemalla jollain oli heteka selässä, toisella seitsemän hattua päällekkäin. Yksi oli ottanut kuparipannun, missä oli kahvia mukana. Voi hyvin kuvitella, miten paniikkiin ihmiset menivät.

Siirrymme pihamaalta, Hyrsylän Mutkan takapihan kautta päätalon kellarikerrokseen.

– Täällä on barbinäyttely. Barbit siitä syystä, että ne ovat saman ikäisiä kuin Airan perustamat rytmikkäät. Sen takia tämmöinen vähän nuorempi porukka.

– Lasten ja nuorten taidekeskus Annantalosta soitettiin, että heillä vaihtuu näyttely, eikä heillä ei ole paikkaa mihin laittaa tämä nukkekoti. Sanottiin, että tervetuloa. Tämä on kopio oikeasta Viipurissa olevasta talosta. Tässä eletään vuotta 1927, eli silloin kun mummo on syntynyt.

– Tuolla on Pipsa-nukkeja. Pipsa oli siitä erikoinen, että se oli ensimmäinen vauvan näköinen nukke. Aikaisemmin nukethan tehtiin aikuisen näköiseksi, joista jotkut oli aika karmeankin näköisiä. Yhtä nukkea kutsummekin Murha-Mariksi. Täällä on Dollytexit, harvinaiset poika-nuket, nukkekodit ja kaikki.

– Sitten on nämä Mikki Hiiret ja Aku Ankka, lasten astiastot ja silitysraudat, näillä silitettiin kaikki nukenvaatteet.

– Tuo tuohityö kokoelma löysi tiensä tänne, kun maaliskuussa eräs nainen soitti minulle. Hän pyysi anteeksi että soitti aikaisin, seitsämältä aamulla. Hänen miehensä oli kuollut ja naisen piti muuttaa pienempään asuntoon. Miehensä oli tehnyt ja keräillyt tuohitöitä, joista kaikki sukulaiset haluaisivat yhden, mutta tämä nainen haluaisi säilyttää sen kokonaisuutena. Hän mietti mitä tehdä, niin yöllä tämä kuollut mies oli unessa sanonut, HYRSYLÄN MUTKAAN! Joten nyt kokonaisuus on tällä turvassa.

– Käydään vielä ylhäällä, siellä on kamarit, muun muassa mummon makuuhuone.  Nämä oli aikaisemmin suljettuna, koska Aira tykkäsi nukkua pitkään, eikä joka aamu jaksanut siivota huonettaan näyttelykuntoon, mutta nyt avasin sen. Sijoitin tänne kaikki Airan vaatteet ja hänen hattunsa Bulevardilta. Laitoin Airan viimeisen kotiasunkin esille. 

Hoivatalo, Airan kotimuseo.

– Aira rakennutti tämän hoivatalon, jossa on esteetön pääsy joka paikkaan. Sitä markkinoitiin ikään kuin Airan vanhuudenkotina. Siellä on tanssisali, uima-allas ja kaikkea. Kun Aira nukkui pois, niin häneltä jäi 160 neliöinen vuokra-asunto Bulevardilta. Airalla on niin ihania tavaroita ja hänen kotinsa oli niin kaunis. Sain idean tyhjentään tuo hoivatalo ja laittaa tavarat tismalleen samalla tavalla, miten ne hänen kaupunkikodissaan olivat. Tein semmoisen "ylämummolan", Airan kotimuseon. Siinä kävi hyvä tuuri, sillä tanssisali on tismalleen saman kokoinen, kuin Airan olohuone Bulevardilla. Ainoana erona, että ikkunasta näkyy nyt kasvihuone Aleksanterin teatterin sijaan.

– Otin kuvia ja laitoin kaiken täsmälleen samalla tavalla, kuin ne olivat olleet. Kuten täällä toimistossakin, ihan kuin Aira olisi juuri tullut tähän, jättänyt kännykän ja avaimet tuohon. Emme laittaneet arkun päälle kukkia, vaan tämän hatun, minkä kaikki tunnistavat. Hautajaiskutsuun valitsin Airan kädessä olleen tatuoinnin, Wilma Schlizewskin tatuoiman korkokengän.

– Takaan, että täällä vierailu jää ihmisten mieleen ikuisiksi ajoiksi. Tästä jää ilo ja hyvä mieli, mistä voi ammentaa läpi koko elämän. Varsinkin miehet ovat tulleet kehumaan luentoani. Kun he ovat olleet matkalla vieressä olevaan traktorimuseoon, mutta naiset ovatkin raahanneet heidät pakolla tänne. Kun miehet tajuavat, ettei tämä ole mikään "naisten nukkemuseo", miten paljon täällä on nähtävää, niin he tulevat keittiöön saakka kehumaan, miten hieno paikka tämä on, vakuutti Kiti Samulin.

Tuo on helppo allekirjoittaa. Hyrsylän Mutkan laajuus ja monimuotoisuus yllätti täysin. Nähtävää on yllinkyllin ja Kiti Samulinin  tapa ottaa vieraat vastaan ja kertoa tarinoita on lämmin, iloinen ja hyvin eloisa. Hyrsylän Mutka on varteenotettava kohde esimerkiksi kerhoajojen kohteeksi. 

Tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät Hyrsylän Mutkan omilta kotisivuilta: https://hyrsylanmutka.fi/127-2/