Kirja-arvostelu: "Harrikalla jenkeissä" – moottoripyörätarina, joita ei koskaan voi olla liikaa | Matkalla

Suuri osa suomalaisista moottoripyöräilijöistä tuntuu himoitsevan päästä ajamaan Yhdysvaltoja halki ja poikki – ja nimenomaan Harley-Davidsoneilla. Se on ymmärrettävää, sillä lääniä riittää 4500 km lännestä itään ja pohjoisesta eteläänkin nokko, eli 2300 km. Ja jos alla jytkyttää niille lakeuksille ja vähän vuorisemmillekin teille rakennettu Harrikka, niin mikä ettei. Tästähän tässäkin kirjassa on kysymys: "moottoripyöräilijä on perillä jo silloin, kun starttaa liikenteeseen".

Pertti Sulasalmen kirja "Harrikalla jenkeissä" on sitä itseään, eli moottoripyörätarina, joita ei voi koskaan olla liikaa. Matkareitti Yhdysvalloissa noudatti osin vanhan Route 66:n reittiä.

Faktaa ja fiktiota

Tuotekuvauksen mukaan "kirja kertoo neljän miehen matkasta Chicagosta Los Angelesiin. Koska Harley-Davidsonien vuokraus maksoi 1000 euroa viikossa, oli tarkoitus ajaa ja katsella vain tärkeimmät nähtävyydet. Motoristi on kuten tiedetään perillä jo silloin, kun hän starttaa liikenteeseen.

Matkan varrella poikettiin mm. Memphisissä, Las Vegasissa, Grand Canyonilla, Death Valleyssa sekä San Franciscossa. Osa matkasta ajettiin Route 66:lla. Ajoreitti suunniteltiin yhdessä ja hotellit varattiin ennen lähtöä Bookingista. Yleensä ajettiin korkeintaan 500 km päivässä.

Vapaapäiviä vietettiin kolmena päivänä. Tuolloinkin pari kaveria ajeli lähiympäristössä ja onnistui siten ajamaan koko reissun aikana 8300 km. Tarinassa yhdistetään faktaa ja fiktiota. Se on siten eräänlainen romaani. Kirjan kirjoittaja oli matkalla mukana, mutta hänkin on tarinassa osin fiktiivinen. Kirjan tärkeintä osaa näyttelee matka ja sen aikana tapahtuneet havainnot."

"Ota rento asento ja anna pyörän viedä", kehotetaan kirjassa. Sopii hyvin!

Luettavaa riittää

Kirja alkaa siten, että siinä kerrotaan reissun esisuunnittelusta, joka tapahtuu jo syyskuussa 2016. Varsinaisen kolmen viikon ajopäivät olivat sitten välillä 14.9.2017-6.10.2017.

Itse suunnittelu tapahtuu Jussin johdolla Sampan, Heikin ja Jarpan kesken. Jussi teloo kuitenkin jalkansa, ja matkaan lähteekin hänen tilalleen Pepe. Jussi on kuitenkin jonkinlainen ryhmän takapiru, vaikka semifiktiivinen kertojaminä eli Pepe kertookin kirjasta suurimman osan.

Samppa ja Jarppa ovat Harrikkamiehiä muutenkin, Pepe ja Heikki taas ilmeisesti "muoviluotimiehiä", mutta kotiutuvat reissulla mukavasti Harrikoihinsa. Ensimainitut ovat nuoria ja työelämässä, kun taas Pepe ja Heikki ovat jo eläkeläisiä.

Kirja siis sekoittaa faktaa ja fiktiota, ja tämä on ratkaisuna vähän juonellista kokonaisuutta ja kirjan jäntevyyttä häiritsevä seikka. Palaan siihen myöhemmin.

Prätkäreissukirja ei olisi prätkäreissukirja, jollei siinä ajettaisi paljon. Kerrottaisi maisemista, oikean tien löytymisestä ja taas kadottamisesta tai vaikeuksista löytää hotelliin ja ajamisen ja kaikenlaisten sattumusten, kuten maanvyöryn katkaiseman tien herättämistä tunnelmista, tai ristiriidoista matkassa olevien motoristien kesken. Sitä kaikkea kirjasta löytyy kuten pitääkin.

Sivuja on 262 ja luvut on jaettu ajopäivien mukaan, mikä mahdollistaa helpon palaamisen niihin päiviin, joissa on itseä kiinnostavia turistikohteita, teitä tai vastaavia.

Kirja toimii myös matkakohteitten esittelyssä. Reissussa on pääpaino ajamisella, joten aivan loputonta määrää kiinnostavia kohteita ei ole tarjolla, mutta mielenkiintoisia kohteita kyllä Monument Valleystä pieniin tienvarsikkuppiloihin ja Grand Canyoniin Las Vegasia unohtamatta.

Mitä mieltä?

Pieni kritiikin sana tulee siitä, että kirjan kieli olisi kaivannut vielä yhden editointikierroksen. Nyt mukana on turhia kielellisiä virheitä ja hieman epämääräisiä lauseita. Ei niin paljon, etteikö tarina olisi vienyt mukanaan, kun pääsi vauhtiin, mutta kuitenkin.

Samoin mietityttää, olisiko ajoreissulla mukana olleiden ihmisten pudottaminen kokonaan pois reissusta ja täysin fiktiivisen tarinan ja kuvitteellisten ihmisten luominen käytyjen kohteiden perusteella toiminut paremmin? Nyt jää vähän sellainen tunnelma, että kirjoittaja on ollut hieman varovainen ihmisten kohdalla? Pienellä lisäkärjistämisellä olisi saanut mukavasti lisää draamaa tarinaan.

Toinen moite kohdistuu kirjan sähköisen version taittoon. Arvostelukappaleena saimme sähköisen pdf-version, jonka kappaleiden alkuvirkkeiden sisennykset oli vedetty liian syvälle, mikä hidasti lukunopeutta. Toivottavasti painetussa kirjassa taitto on selkeämpi.

Kolmas asia, mitä koimme jäävämme paitsi oli jonkinlainen kartta, josta olisi yhdellä silmäyksellä nähnyt reitin ja yöpymis- ja nähtävyyspaikkakunnat. Silloin matkan kulku olisi ollut helpompi hahmottaa.

Ja kuviahan ei koskaan voi – varsinkaan tuollaiselta reissulta – olla koskaan liikaa.

Tärkeintä joka tapauksessa on, että kirja on kirjoitettu.

"Harrikalla jenkeissä" -kirja on äärimmäisen helposti lähestyttävää ja mukavaa luettavaa pienistä puutteistaan huolimatta. Se toimii varmasti matkakuumeen herättäjänä kaikille Yhdysvalloissa moottoripyörällä ajamisesta kiinnostuneille ja kertoo paljon myös siitä, mitä reissua suunnitellessa ja sinne lähtiessä kannattaa huomioida.

Sekä myös siitä, miten käytännön ongelmista – joita joka reissulle – ja varsinkin näin pitkälle väistämättä tulee, ja että niistä pystyy selviämään, kun ei anna periksi.

Maassa maan tavalla ajamisen ymmärtäminen avaa ja helpottaa matkantekoa varmasti.

Pertti Sulasalmen teos kuuluu siis jokaisen matkamotoristin ja Harrikka-fanin sekä Yhdysvalloissa ajamisesta kiinnostuneen kirja- tai sähkökirjahyllyyn.