Ennakkotietona nepalilaisesta kulttuurista meillä oli, että mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Se kyllä piti osittain paikkansa! Saavuimme Kathmandun kansainväliselle lentokentälle tammikuun lopussa 2022. Tullimuodollisuudet, leimasinsulkeiset ja lippulappujen täyttö käynnisti mielenkiintoisen ja silmiä avaavan viikon mittaisen mopoloman 30 miljoonan asukkaan maassa, joka sijaitsee Aasiassa Kiinan ja Intian välissä. Nepalin pääkaupungista lensimme vielä puolen tunnin lennon Pokharaan, jossa varsinaiset ajomestat ja matkatoimiston enduropyörät odottivat käskyttäjiään. Ihan nyanssina, että jeepillä kyseinen matka olisi kestänyt 5 tuntia. Täällä ei ole moottoriteitä!
En ollut vielä Aasian mannerta merkannut nappularenkailla, joten nyt oli pakko päästä pakoon kotimaan pakkasia ja koronakurimusta. Sain houkuteltua kolme offroad-harrastajaa mukaan ja näin saatiin neljän hengen ryhmä kasaan ja ostettiin safariviikko Offroad Nepal -nimisestä ohjelmapalveluja myyvästä liikkeestä. Olin seurannut heidän somekanavaansa jo muutaman kuukauden ajan ja ihastunut vuoristomaisemiin ja rentoon, hyväntuuliseen toimintaan ja eurooppalaisiin enduropyöriin. Lisäksi tämä oli Jarviksen signeeraama yritys, joten hyppy täysin tuntemattomaan ei juurikaan pelottanut, olihan maailmankuulu endurolegendakin käynyt siellä.
Ajojoukkomme koostui 4 suomalaisesta enduroharrastajasta sekä paikallisesta oppaasta. Teetätimme reissua varten bilepaidat.
Sananen safariviikosta
Ryhmällemme tuli reilu 500 km ja 27 h pyörän mittariin. Matkalla oli mukana paikallinen opas sekä huoltoauto mekaanikkoineen. Parille päivälle kaksi sikäläistä tubettajaa dronekuvauskoptereineen liittyi mukaan. Järjestäjä lupaili, että saadaan ne myös käyttöömme ja muistoksi reissulta, mutta ne paljastuivat tyhjiksi lupauksiksi. Siitä jäi ainoa reissun jälkeinen mielipaha. Onneksi omia kypäräkameroita oli käytössä, niin saatiin jotain materiaalia mistä Face muistuttaa vuosien päästä.
Reilu parin tonnin arvoinen viikko kattoi majoitukset, pyörävuokrat, oppaat, polttoaineet ja normisyömiset – oikeastaan kyseessä oli ”all-inclusive” palvelu. Edestakaiset lentoliput Helsingistä Istanbulin kautta Kathmanduun olivat hinnaltaan erittäin inhimilliset. 600 € per kuski 30 kg matkatavaroineen lentoajan ollessa 13 tuntia suuntaansa.
Kuka saa parhaat kiksit?
Mietin tätä tarinaa aloittaessani, millä kärjellä tätä pitäisi lähestyä. Mille kohderyhmälle tämä kuuluisi? Oliko tämä endurotreenireissu, kulttuurimatka, safari vai pelkkä pako arjesta? Ei, tämä ei ollut fyysisesti endurotreenireissu, hiki tuli oikeastaan hotellin saunassa tai Pokharan miljoonakaupungin liikenteessä sukkuloitaessa. Kyllä, luit oikein – saunassa! Neljän tähden hotelli nimeltä ”Shaara” Pokharassa oli meillä majapaikkana kolmen päivän ajan. Ja siellä tosiaan oli myös sikäläinen harvinaisuus, suomalainen sauna. Edes paikallinen opas ei ollut käynyt oikeassa saunassa kertaakaan elämänsä aikana, joten sauna on harvinainen Nepalissa. Kyllä tämä kulttuurimatkastakin kävisi, mutta ei meitä oikeastaan kiinnostaneet kaupungin nähtävyydet, vaan se, että kuinka korkealle Husseilla pääsee.
Heitin ajatuksen ajokavereilleni, että voinko sanoa matkan sopivan kaikille enduropyörän nähneille. ”Ei missään tapauksessa”, tuli yksituumainen vastaus. Vaikkei tämä ollutkaan extreme-enduroa, eikä oikein normaalienduroakaan, ajaminen irtokivien päällä tai upottavassa hiekassa vaatii pyöränkäsittelytaitoja varsinkin, kun vieressä on pystysuora pudotus. Ajovirheisiin ei oikein ollut varaa. Myös lumella ja jäällä kesäkumeilla ajamisen pitää onnistua, mikäli haluaa huiputtaa jonkun nyppylän.
Tämä matka sopii meille keski-ikäisille ja/tai eläköityville endurokuljettajille, jotka haluavat vauhdin hurman lisäksi kokea henkeä salpaavia maisemia ja nähdä maailmaa toiselta laidalta pyörän selästä. Asfalttia oli lähinnä tarjolla Pokharan ympäristössä ja pieniä pätkiä serpentiiniteillä. Kaikki muut kylätiet olivat sellaista pottupeltoa, että meikäläisittäin normaalilla henkilöautolla ei olisi sinne mitään asiaa. Kohderyhmä on mielestäni todelliset pelottomat adventureharrastajat sillä erotuksella, että täällä on kalustona kevyemmät enduropyörät.
Henkeä salpaavat maisemat. Ilma on jo ohutta ylhäällä, mutta näköalat ja kelit olivat kohdallaan. Tässä ollaan noin 3500m korkeudessa.
Turistit kuutamolla oudossa liikenne- ja ruokakulttuurissa
Täysin ongelmitta reissu ei alkanut, sillä heti ensimmäisenä päivänä matkatavaramme jumittuivat jeepin kyytiin Kathmandun ja Pokharan välille liikennetukoksen takia. Näin varsinainen lähtömme Annapurnan ympäristöön siirtyi seuraavalle aamulle. Isot matkatavaralaukut tulivat Kathmandussa olevan huoltoauton kyydissä, ja me lensimme potkurikoneella Pokharaan tsekkaamaan majoitukset ja säätämään pyörät lähtövalmiiksi.
Iltapäivä samoiltiin pyöriin tutustuen Pokharan keskustassa järjettömän liikennehärdellin seassa. Ei länsimainen turisti voi ymmärtää täkäläistä logiikkaa liikenteessä. Ja kirsikkana kakun päällä Nepalissa on vasemmanpuoleinen liikenne. Tuli jo tuskan hiki siitä, kun tiedettiin että seuraavana aamuna pitää lähteä pyörillä liikkeelle keskeltä kaupunkia ruuhkan seassa. Nyt suomalaisesta rattiraivosta ja ’minä minä ensin’ asenteesta olisi hyötyä.
Eurovaluutta oli lähes joka paikassa käyvää ja haluttua valuuttaa, joten paikallista valuuttaa en itse edes vaihtanut. Irtoraha on ainoa, joka kelpaa, sähköiset maksuvälineet ei niinkään. Yleinen hintataso täällä on 30-50% alhaisempi kuin Suomessa, ravintolaruoka jopa tuostakin edullisempaa, mutta bensan hinta puolentoista euron tienoilla litralta. Yllättävän korkea hinta siihen nähden, että Nepal on yksi maailman köyhimmistä ja vähiten kehittyneistä valtioista. Wikipedian mukaan neljännes sen asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella.
Neljännes nepalilaisista elää köyhyysrajan alapuolella.
Sekä kaupungissa että maaseudun kylissä syödään pääasiassa riisiä ja kanaa. Possua saa, mutta nauta on virallisesti kiellettyä, mutta sitäkin voi tarvittaessa saada vaikka villisian nimellä. Kahdessa paikassa saatiin nautaa, mutta ne olivat surkeinta ’pihviä’ mitä ikinä on saatu. Se oli sanan varsinaisessa merkityksessä vanhaa lehmää. Niin sitkeää, ettei edes sahateräinen puukko siihen lihaan pystynyt.
Kana oli hyvää. Chiliä käytetään lähes joka ruoka-annoksessa meikäläisittäin ihan reilulla kädellä, joten sitä on vaikea välttää täällä. Meillä kaikilla tuli pientä mahanvääntelyä, mutta mitään ruokamyrkytystä ei tullut. Todennäköisesti jokapäiväinen chili oli suomalaisten pötseille shokki. Mitään tuoresalaatteja tai maitotuotteita ei syöty, ja aina joko Fantaa tai olutta ajankohdasta riippuen. Myöskään hanavettä ei voi juoda. Paikallinen tee oli kertakaikkisen hyvää ja matkalaukkumme täyttyikin teetuliaisista. Ilmankos britit teekulttuurin Nepalista omivatkin.
Matkan etapit
Reissutarinan kirjoittajana ja ryhmän koollekutsujana toimi enduroharrastaja Jani Lehto Siikalatvalta.
Ensimmäinen retkipäivä lähti Pokharasta Tatopaniin vuoristoteitä ajellen. Noin 140 kilometriä ja 7 tuntia. Seuraava päivä jatkui Tatopanista Annapurnan vuoristoja ihastellessa Jomsomiin, 96 km ja 13 tuntia kokonaisuudessaan. Tatopanin ja Jomsonin välinen vuoristotie oli remontissa, ja räjäytystyömaita oli siellä täällä. Tie päällystetään kokonaisuudessaan seuraavien parin vuoden aikana, joten kurapyöräilyä jatkossa tällä välillä tuskin nähdään. Niinpä pääpaikka tullee olemaan jatkossa kahden tuhannen asukkaan Jomson (2700 m korkeudessa). Siellä on lentokenttä ja paikasta pääsee heti ajamaan Mustangin piirikuntaan kuuluville kapeille syheröisille vuoristoteille.
Alemmalle Mustangin alueelle pitää olla lisäksi oma viisumi ja kulkulupa sekä pätevöitynyt opas. Jos meinataan mennä ylemmälle Mustangin alueelle, sinne tarvitaan vielä erillinen 500 € hintainen lupalappu. Vietettiin vielä toinen päivä alemmalla Mustangin alueella ja käytiin lenkki Muktinathissa ja palattiin vielä illan aikana Tatopaniin, reilu 100 km ja 8,5 h. Viimeinen pidempi ajopäivä oli paluu Tatopanista takaisin lähtöpisteeseen Pokharaan 128 km ja vajaa 6 h.
Ryhmämme oli Tatopanissa sen verran aamuvirkkuja, että käytiin ilman opasta vielä kiipeämässä Narchyang-kukkuloille noin kahden kilometrin korkeuteen oppaan vielä nukkuessa. Niillä taisi vielä illanistujaiset jatkua pitempään kuin meillä. Huoltojamppa oli jo hereillä ja antoi meille radiopuhelimen, jotta jos jotain murheita tulisi, saataisiin yhteys motelliin majoittuneisiin huoltojoukkoihin. Sekin aamun reissu oli hieno kokemus. Saatiin sillekin päivää riittävästi ajoa ja henkeäsalpaavia maisemia ja vielä omin päin arpoessa kulkusuuntaa. Syys-lokakuun monsuunikausi runtelee niitäkin vuoristoteitä, mutta joka vuosi puskutraktorit sentään yrittävät hieman tasoitella kivistä polkua sortumia paikaten oppaan kertoman mukaan. Ei niillekään serpentiiniteille olisi ollut henkilöautolla mitään asiaa.
Miksi pitäisi merta edemmäs lähteä työntämään mopoa lumihankeen?
Lumi ja jää pysäyttivät retkikunnan etenemisen, mutta liki 4km korkeuteen päästiin.
Henkilökohtaisena yhteenvetona todettakoon, että reissu oli hinta-laatusuhteeltaan hyvä. Tosin ihan kaikki mainoslupaukset eivät täyttyneet ja pyörien päivähuolloissa oli joitakin puutteita. Huolimatta yhden ajokaverin loukkaantumisesta ja siitä aiheutuneesta ylimääräisestä säätämisestä reissu täytti osapuilleen itselleni asettamat odotukset ja tavoitteet.
Nähtiin Himalajan vuoristot ja osittain Annapurnan huippuja. Päästiin ajamalla liki 4000 metriin ja ennen kaikkea nähtiin lukuisia maalaiskyliä ja niiden arkielämää. Juuri niitä, mitä ”normaali” turisti ei tulle koskaan näkemään. Kuumilla lähteillä tuli käytyä pari kertaa, ja nukuttua eksoottisissa (ja kylmissä) majataloissa ja nähtyä köyhyyttä ja jylhää luontoa, ja valitettavasti sitä valtavaa roskamäärää – näihin kumpaankaan, kun suomalaisen silmäpari ei ole tottunut. Meille luonnollisempi elementti oli lumi, jossa pärjättiin paikallista opasta paremmin. Mutta matkanteko loppui meilläkin, kun kesärenkaat jauhoivat tyhjää jäähileisellä Himalajan tantereella. 4km korkeustavoiteesta jäi uupumaan 250 metriä, ja se saa jäädä odottamaan seuraavaan kertaan.
Paikallinen opas kertoi paljon kulttuuriin ja uskontoihin liittyviä tarinoita ja vastaili meidän mitä moninaisimpiin kysymyksiin erittäin sujuvalla englannin kielellä. Hyvän oppaan rooli onnistuneen reissun kannalta oli oleellista. Vielä kun pyörien perushuolto tehtäisiin hieman etukenossa eikä silloin kun jo myöhäistä (sileä eturissa, täysin loppuun kulunut jarrupala, irti oleva ohjaustanko esimerkkinä mainitakseni) ja aikataulusuunnittelu olisi ollut sellaista, ettei olisi aina kiire odottamaan, niin oltaisiin kokonaisarvosanalla kiitettävän puolella. Ehdottomasti ’once in a lifetime’ matka, jota voin lämpimästi suositella, jos haluaa yhdistää offroad-harrastuksen ja samalla laajentaa maailmankuvaa. Mutta olihan mukava palata kotia tältä reissulta!
Nyt tiedän miltä oikean mo-mon pitää maistua Suomessakin nepalilaisessa ravintolassa. Sinne seuraavaksi, chiliä jo tekeekin hieman mieli. Niin, siis Annapurna on vuorihuippujen jono Himalajalla, ja on sanskriitin kieltä ja se tarkoittaa suomennettuna elonkorjuun jumalatarta.
Alla video matkasta, voit katsoa sen myös täällä. Janin Youtube-kanavalta täältä löytyy sen lisäksi kaksi muuta videota Nepalin reissulta.